Kulutusjuhla

Pikaruuan mainos ja todellisuus

Kuten kaikki tietävät, pikaruokaloiden mainoksissa on tunnetusti herkullisen uhkeita annoskuvia, mutta paketeista paljastuva todellisuus on niistä usein kaukana. Tämän on todistanut tällä kertaa jenkeissä Jeff Kay poimimalla mainoskuvia ja vertaamalla niitä omiin otoksiinsa (via).

McDonald’s: Bic Mac

 

7 Comments

  1. pikaruokaloiden mainoskuvien paheksunta on kyllä aika pikkumaista hurskastelua. Onhan kuva selkeästi informatiivinen ja kertoo mistä tuotteessa on kyse. Se että asettelu ja valaistus on huolellista ei tarkoita, että olisi harhaanjohtamista.

    Lisäksi herkulliset mainoskuvat lisäävät kuluttajan nautintoa. kääreeseen kiedottua purilaista saa maistella mielessään mainoskuvan täydellisyys.

  2. Mutta Pekka Eskimo, postauksessa ei mielestäni paheksuta mitään, vaan annetaan kuluttajavalistusta. Minä en edes puhuisi mistään herkuista hampurilaisten yhteydessä. Pikaruoan suosio perustuu tuotteiden halpaan hintaan ja se taas halpoihin raaka-aineisiin ja halpaan työvoimaan.

  3. Pekka: Käsittääkseni annoskuvissa on muokattu palljon muutakin kuin asettelua ja valaistusta. Kyllä minua häiritsevät myös esim. vaatteiden mainoskuvat, jotka eivät kunnolla kerro itse tuotteesta (ja pätee mihin tahansa ihmiselossa: häiritsisi sekin, jos nettideitti lähettäisi itsestään tosi sliipatun kuvan ja todellisuudessa hän olisi jotain ihan muuta :))

    Mutta sinällään mainoskuvat on mainoskuvia, ja kuten Kirsi tuossa kirjoitti, niin tässä blogissa halutaan myös valistaa.

  4. Kirsi: minä kyllä pidän tietyistä hampurilaisita enemmän kuin ravinteista, joiden tekemiseen on käytetty enemmän aikaa.

    työvoima ei Suomessa pikaruokaravintoloissa ole erityisen halpaa. Tai siis, että rakastamanne Martat maksaa kahviotyöntekijöilleen huomattavasti huonommin ja kehnoimmilla työehdoilla kuin Mcdonalds. Boikotoikaa marttoja, jotka tekevät kahviotyöntekijöilleen neuvontatyösopimuksia, jotta eivät joudu maksamaan kahviotarjoilijoiden palkkoja.

    halpoihin raaka-aineisiin liittyen: onko syytä olettaa, että pikaruokaravintolat saisivat raaka-aineensa halvemmalla kuin muut ruokaravintolat? jos näin, niin mihin se perustuu? onnistuneeseen logistiikkaketjuun?

    Mari koo: onko todella? ainakin esimerkkikuvien perusteella tuntuu mahdolliselta, että aidollakin hampurilaisella saisi aikaan halutun kuvan.

    miten kuvia manipuloidaan? tietokonegrafiikalla?

  5. Ruokakuvia manipuloidaan monin eri tavoin. Photoshoppaus on toki yksi, mutta jo asetteluvaiheessa saatetaan esimerkiksi ruuat jättää raaoiksi (ryhti säilyy), suihkuttaa niitä väriaineilla ja rasvalla jne.

  6. Kriisi, kiitos puolestani vastaamisesta! Tuskin olisi ammattikuntaa nimeltä ”food stylists”, jos ruokia ei tarvitsisi sen kummemmin käsitellä.

    Esim. ruokakuvaaja Michael Ray toteaa: ”The food stylist is responsible for making the food look more photogenic. They prepare the food and do what it takes to make sure that is food looks its best for the camera. They know all the tricks and techniques to accomplish their goals. I have seen stylists do things to food that I can’t even mention here. It’s amazing what a good food stylist can do, that a chef would not think of doing. ”

    Perusgrilleillä mielestäni näkee välillä varsin uskottavia kuvia annoksista, ja se on mielestäni positiivista. Mitä sitä turhia totuutta kaunistelemaan.

  7. Pekka Eskimo, en ole aivan varma, mitä tarkoitat ravinteilla, mutta mikäli tarkoitat jotain pillereitä, iloksesi voin kertoa, että minäkään en niitä suosi.

    Pikaruokaketjujen maksamat nuorten ihmisten palkat eivät ole samalla tasolla kuin sellaisten ravintolatyöntekijöiden, jotka elättävät perheensä työllään, joten se siitä.

    Raaka-aineiden hinnasta: pikaruokaketjujen konseptit perustuvat pitkälti tyydyttyneeseen rasvaan, valkeisiin jauhoihin ja sokeriin. Nämä ovat kaikille halpoja, epäterveellisiä valintoja jatkuvasti käytettyinä. Havainollisesti asian esitti Morgan Spurlock dokumenttifilmillään Super Size me. Suosittelen, Pekka. Lainaa vaikka kirjastosta.
    Salaattiruoat ovat pikaruokaloissa yhtä kalliita kuin muuallakin.

    Ja noista ruokakuvista vielä: vain ruokablogeissa on syötäviä ruokia. Aikakauslehtien ruoat eivät tosiaankaan ole kypsiä ja niissä on hiuslakkaa ynnä muita pahalta maistuvia lisäaineita aivan samalla tavoin kuin mainoskuvissa.