Kulutusjuhla

Haluan paremmannäköisiä juoksulenkkareita

Miksi juoksulenkkarit ovat pääsääntöisesti niin typerän näköisiä? Olen tästä varmaan ennenkin valittanut, mutta koska taas aihe osoittautui urheilukaupassa akuutiksi, niin pakko on kommentoida.

Valtaosa kengistä on ensinnäkin valkoisia. Jos kengissä on väriä jossain kohdin, niin se on usein jotain outoa, marjapuuronpunaista tai kirkkaanvihreää. Mielelläni ottaisin juoksulenkeille vaikka perussiniset lenkkarit, mutta vaihtoehtoja ei tarjota.

Jotenkin kuvittelisin, että ylipäätään juoksukenkien ulkoasua voitaisiin kehittää ilman, että ne muut hyvät ominaisuudet kärsisivät. Perustennareissa, näissä ns. street-kengissä, valikoima on värikäs ja vaihteleva, joten kai sieltä voisi vähän oppia ottaa lenkkipoluillekin.

Tietysti juoksukengissä painavat muut ominaisuudet väriä enemmän. Niinpä minullakin on nyt sitten varsin rumat, valkoiset, hopealla ”piristetyt” (!) lenkkarit. Huoh.

Sen sijaan en suhtaudu yhtä kielteisesti capri-mittaisiin lahkeisiin kuin Kartanon Matti. Vajaa lahde on nimittäin varsin kätevä esimerkiksi pyöräillessä.

Mutta makuasioista ei toki pitäisi kiistellä, joten ehkä jostain löytyy joku, jonka mielestä nuo lenkkarinikin ovat aidosti hyvännäköiset.

8 Comments

  1. Hmm. Nikelä ainakin oli joku hetki sitten sellaisia itse-väritettäviä/modattavia kenkiä. Eikä ne edes hirmuisesti olleet tyyriimpiä.

    Ei tätä tietty voinut aikaisemmin sanoa.

  2. Samaa ihmetellyt myös. On se kumma kun lenkkikenkien pitää näyttää avaruusaluksilta.
    Olisivat edes kokonaan valkoisia, mutta ei.

  3. Karhulla on originalsiensa lisäksi myös juoksukenkiä, joista vissiin nuo kalleimmat M-sarjalaiset ovat yllättävän yksivärisiä.

    http://www.karhurunning.com/

  4. Justin: Ajatuksena toki ihan kiva, mutta jotenkin en kuitenkaan innostu tossujen itsevärjäämisestä.

    Loikka: Niinpä, jotkut kengistä ovat todella oudonnäköisiä.

    Anssi: Karhun mainoksia katsoinkin joskus sillä silmällä, että on sentään perusvärejä kivasti laitettuna. Tällä kertaa ei vain sattunut kaupoissa silmiini, ehkä sitten seuraavat lenkkarit hankin vähän paremmalla pohjatyöllä.

  5. Saksassa ihmisillä oli tapana pyöräillä vähintään vasen lahje käärittynä ja roheimmat kävelivät näin ilman pyörääkin.

  6. PA: miten vasemman lahkeen kääriminen liittyy pyöräilyyn?

  7. Eniten ihmetyttää (kaikkien typerien raitojen ja muiden pillien ja kellojen lisäksi) että miksi ylipäätänsä valtaosa lenkkareista on pohjaväriltään valkoisia? Juhlakenkä voi olla valkoinen, sisäkenkä voi olla valkoinen, mutta kenkä jota käytetään ulkona, lenkillä (lue: pölyssä, kosteassa, ravassa jne) valkoinen? What were they thinking?!

  8. Vajaa lahde on nimittäin varsin kätevä esimerkiksi pyöräillessä.

    Lahkeesta saa vajaan, jos sen käärii. Vasen, sillä autot roiskivat etupäässä vasemmalta.