Kulutusjuhla

Hammaslääkärien taksat

Nikkeä harmittaa, ettei yksityisten hammaslääkäreiden nettisivuilta löydy mitään tietoa hinnoittelusta, mutta sen sijaan esimerkiksi tietyn ketjun bonusten kertyminen mainitaan. ”Jonkinlainen kilpailutus on mielestäni kuitenkin pakko tehdä, yksityisten hinnat eivät ole kuuluisia pienuudestaan, ja uskon että variaatiota voi olla paljonkin. Tarjontaa tuntuu ainakin riittävän. Kertokaa ihmeessä omista kokemuksistanne, jos teillä niitä on.” (Mari Koo)

3 Comments

  1. Hih. Mä taas olen sen verran hammaslääkäripelkoinen (ainakin ollut, lie hälvennyt jo jonkin verran), että kun löydän humaanin ja kiltin ja asiansa osaavan lekurin, en edes kysy hintaa, koska palvelu, jota ei tarvi pelätä, on aina hintansa väärti… nicht?

  2. Yksityisille miinusta myös siitä, ettei heidän sivuillaan näy juuri muidenkaan terveydenhoitotyyppien (esim. gynekologi) taksoja. Muuten annan vain plussaa ja iloitsen, ettei tarvitse mennä arvauskeskukseen.

  3. Peesaan Zepaan hampilääkärin osalta – mulla on jo 14 v. ollut sama paikka, lekuri muuttui välillä. Mutta edukas, hemmetin hyvä kohtelu, oikein mukavaa väkäe jne. Ja lähellä. Joten – käytän sitä. Ai niin, nettisivuilla esitellään myös lääkärit ;D Saa ainakin näön puolesta ja erikoistumisen osalta edes valita.
    Elegiaa peesaan siinä, että käytän arvauskeskuksen lisäksi yksityistä. Jos arvausaikaa ei saa, hoviyksityinen tarjoaa 30 eurolla palvelun (kun se KELA-korvaus hoituu nykyisin suoraan!). Jos menisin päivystyspkl:lle hinta oli 22 juuroa. Ja tässä yksityisellä on aina sama ihana tätsy, joka tuntee mut vuosien takaa ja jolle aina välilllä kiikutan papruja muualta. Eli tuo hintaero ei ole paha, jos haluaa heti omalääkärin hoitoon. Eri asia sitten, jos tarvitsee esim. lausuntoja – ne hoidan el:n kautta kunnallisissa palveluissa; varmin tapa saada KELA hyväksymään asia!