Kulutusjuhla

Hamstraajan elintarvikehankinnat

Varapygmi paljastaa elintarvikehankintoihin liittyen: ”Lähtökohtana on se, että olen vähän kuin huovislainen hamsteri, jonka pitää koota kaappiin ruokaa yli välittömän tarpeen. Yleensä varalla on emmeet vähintään kolmeen tai neljään pääruoaksi kelpaavaan eri ruokalajiin, eivätkä yleistarpeet ole juuri koskaan lopussa.” Varapygmi listaa siis asioita seuraavalla jaoettelulla ja kuulisi muilta mieluusti omia näkemyksiä näihin:
1. Hätävara eli ruokalaji, johon pitää aina emmeet kaapissa,
2. Turhin säästöoperaatio ruokahankinnoissa,
3. Useimmin poisheitettyä, vaikka haaskuu on syntiä,
4. Pakastimen perussettiä,
5. Tärkeimmät kuivamausteet”

4 Comments

  1. Tuota.
    Meillä on yleensä kotona noin kuukauden ruokavarat.
    Ruokaa laitetaan monasti niin, että sen sivussa syntyy samalla sivusta kolmen tai kuuden aterian osasia.

    Näin esim. kun uusi lasti on tullut, laitetaan valmiiksi esipaistettuja vihanneksia pakkaseen, broilerinkoipia paistetaan kerralla pellillinen, kalaa paistaessa tehdään samalla perkeistä kalaliemi, jne.

    Ihan hiljan ihmeteltiin kun eräs perhetuttavamme valitti, ettei oikein pärjää 1800€ kuukausituloilla, yksinäinen ihminen, jolla asumiskustannukset on puolet meidän kustannuksistamme.

    Me räknättiin, että jos oikein huonosti menisi, me tultaisiin kahdestaan toimeen noin 4-7 vuotta 1100€ tuloilla. Tekniikka vanhenisi, mutta muutoin pärjättisiin. Seitsemässä vuodessa osa tekniikasta menisi väkisin vaihtoon, ja se lähinnä rajoittaisi.

  2. Lisäyksenä edelliseen.
    Meillä on varastotilana kaksi pakastinta ja erittäin viileä kylmäkellari.

  3. Sehän on komiaa, jos saa huollon noin pelaamaan. Itse teen vaan vähän isompia annoksia, joista syö parina kolmena päivänä, tai täsmäiskuja.

  4. Kyllä peesaan Varapygmiä eli melkein on samat emmeet. Aina on tietty varmuusvarasto pakkasessa, kuiva-aineita, mausteita jne. Ja sitten ne oranssit pakkasessa vielä… joita ei heti ehdi käyttää. Yleensä teen parin pvän ruuan kerrallaan. Ei siitä juuri pakkaseen ehdi. Kalanperkeistä liemi kyllä, eipä muuta. No, häränhännistä usein myös osa, liemineen. Se on niin tuhtia tavaraa. Eli tällä ruokalasku myös vähän pienenee, ei tule ostettua mitään mikroällötyssafkaa ja saa ainakin sellaista ruokaa, mistä tietää, mitä se sisältää – noin suurinpiirtein.