Kulutusjuhla

Näitä pillejä en osta

Kaupan hyllyssä hämmästelin Sipahh-makupillejä: pillin avulla maito maistuu suklaalta tai mansikalta. Moiset ”lapsia ympäri maailmaan valloittaneet” (kuten Turun Sanomien juttu niitä kuvailee), makeutusaineella höystetyt (”vain 13 kaloria!”) on valmistettu Kiinassa ja hintaa 10 kappaleen paketilla näytti olevan 2,60 euroa.

En ostanut enkä testannut. Maito maitona, kiitos. Ja jos makua haluaa, niin kaakao on hyvin pitkät perinteet omaava innovaatio: paljon halvempaa, ei sisällä väriaineita ja on oletettavasti monin tavoin ekologisempi vaihtoehto.

makupillit

4 Comments

  1. Turhaa valitusta. Ei kaiken tarvii olla aina sitä viimesen pennin venytystä ja kurttuotsaisuutta.

  2. Hehe, no onneksi tässä blogissa saan valittaa turhiksi kokemistani tuotteista! Sinällään olen toki samaa mieltä siitä, ettei tarvitse olla kurttuotsainen ja tuijottaa vain hintalappua. Mutta ennemmin käytän rahani johonkin muuhun ”kivaan” kuin tällaiseen höttöön.

  3. Kyllä minäkin jätän suosiolla tuollaiset innovaatiot ostamatta.

    Valmistusmaan huomioon ottaen ne on kuitenkin valmistettu työntekijöitä riistäen ja kohta ilmenee kuitenkin maailmalta että joko aromiaineet ovat myrkyllisiä, tai että niihin on sotkettu muuten vaan jotakin hengenvaarallista lisätököttiä.

    Koska ilmeinen kohderyhmä on lapset – niin turvallisinta olisi jättää ne kaupan hyllyyn.

    Tullilaboratorio ei kuitenkaan kaikkea testaa.

    Heh, nimimerkkini ”epäluuloinen”

  4. Halo: Minä en sentään ihan noin epäluuloinen ole, mutta kuten tuli mainituksia, niin en kyllä kenellekään lapsellekaan moisia tarjoaisi.