Kulutusjuhla

Anna-automaateista saa kymppejä

Otto-automaattien kilpailijoiksi tulevat ensi vuonna Annat, joista saa myös monen kaipaamia kympin seteleitä. Hjallis Harkimon luotsaaman Suomen Käteisnoston ensimmäiset automaatit sijoitetaan alkuvuonna pääkaupunkiseudulle, kertoo Kauppalehden uutinen. (Mari Koo)

9 Comments

  1. Kuulostipa harvinaisen paljon aprillireferaatilta 🙂 Vaan ei, väärä vuodenaika.

    Vai Anna… Katos kun ei Laina. Tai Lahja.

  2. Mutta mainitsematta jäi se paljonko kympin setelinostosta menee kuluja. Ilmaistahan noiden Anna-automaattien käyttö ei tietenkään tule olemaan, jollainhan niiden kustannukset täytyy kattaa.

  3. Toisessa uutisessa (olisikohan ollut Taloussanomat) kerrottiin että nuo kuluthan riippuvat täysin siitä, kuinka mikäkin pankki kulurakenteensa haluaa siirtää asiakkaille.

    Itse olen hakenut parempaa pankkipalvelua 2000-luvulla lähinnä pienemmistä pankeista (eli Automatian omistajien Sampopankin, OP:n ja Nordean ulkopuolelta) ja tuolla on ollut pitkään ihan normaalia että käteisnostoista saattaa joutua maksamaan jotain (erityisesti kun pankkien omat automaatit katosivat jossain vaiheessa ja Automatialle syntyi monopoli).

    En tiedä tilannetta enää nykyään kun Handelsbanken ei ainakaan nykyisellään noista veloita mitään, saa nähdä kuinka käy Anna-rahanjakajien kanssa.

  4. Joo, googlaamalla löytyy jo uusi sivustokin
    http://www.kateisnosto.net/
    Ilmeisesti nostojen yhteydessä näytölle ja kuitteihin tulee mainoksia, joilla tuota automaattiketjua rahoitetaan.

    Ainakin Visa Electronilla saa muuten nostaa koko euroalueella automaateista veloituksetta euroja, joten luulisi että nosto onnistuisi samalla periaatteella myös Anna-automaateista ilmaiseksi.

  5. Zepa: Lahja olis kyllä mainio nimi! 😀

    jkn & Jussi: Aamulehdessä ollut pidempi pätkä STT:n uutisesta kertoo:

    ”Uusista automaateista voi nostaa rahaa kaikilla sirullisilla korteilla. Kansalliset pankkikortit niissä eivät käy. Kansalliset kortit ovat kuitenkin poistumasta pikkuhiljaa käytöstä.

    Käteisnosto ei aio periä automaattien käyttäjiltä maksua. Jokainen kortteja myöntävä pankki voi sen sijaan itse päättää, periikö se nostosta korvauksen kortin käyttäjältä vai ei.

    Käteisnoston liiketoiminta perustuu siihen, että automaattikortteja myöntävät pankit maksavat kiinteän korvauksen jokaisesta automaattinostosta palvelun tuottajalle. Lisätienestejä yritys voi hankkia myymällä mainostilaa automaatin näytöllä tai kuitilla. Myös esimerkiksi pääsylippujen myyminen automaateilla on mahdollista.

    Anna-automaattien maksuliikennepalvelut tuottaa monikansallinen First Data, joka vastaa myös laitteiden asennuksista, huollosta, rahakuljetuksista ja turvallisuudesta.”

  6. Gaijin ehtikin jo tuohon väliin, hyvä niin!

  7. Väkisinkin vain tulee mieleen, että esimerkiksi Visa Electron on vähän köyhemmältäkin opiskelijalta poistanut jo tarpeen 10 euron seteleille. Electron-muovilla saa lisäksi saldon verran tuotteita vielä vaikka tili olisi peräti alle sen kymppäsen. Eli suorastaan peittoaa kymppejä suoltavan masiinan.

  8. Kriisi: ..mutta VE vaatii sen kirotun online-yhteyden joka suurissakin kauppaketjuissa ajoittain on selkeästi aivan ylivoimainen ylläpidettävä.

    Itse en ole käyttänyt VE-kortteja enää muutamaan vuoteen, mutta lähi-S-marketissani varmennukset muillakin korteilla tökkivät välillä (harvoin, mutta sen verran usein, että niitä voi sanoa melkein jopa säännöllisiksi) ja kassat kiroavat ja mutisevat jotain siitä, että ”tänään on ollut ongelmia varmennusten kanssa”. Tuollaisessa tilanteessa VE-asiakkaan ostokset jäävät kassalle ellei taskusta löydy sitä kymppiä tai muuta muovirahaa.

  9. No sen kahden käyttämättömyysvuotesi aikana on näemmä ehtinyt tapahtua paljon, sillä itse en ole viimeisen parin vuoden aika huomannut tökkimistä kuin lähinnä R-kioskeilla ja taksissa.

    Toisaalta asun pääkaupunkiseudulla, enkä juuri sen ulkopuolelle poistu, mikä saattaa tietysti vaikuttaa asiaan. Paitsi ulkomaille on tullut poistuttua, jossa VE toimii aina mainiosti pahaisimmallakin pikkuhuoltamolla.