Kulutusjuhla

Ja markoissahan se tekis miljoonan!

Kolme neljäsosaa ilmoittaa mieltävänsä arjen ostokset ainoastaan euroissa, mutta osa siis edelleen tukeutuu markkoihin, kerrotaan Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisussa. Tämä määrä ei viimeisten vuosien aikana ole juuri muuttunut.

Mitä suuremmasta summasta on kyse, sitä enemmän kuluttajat kääntävät hinnat markoiksi. Ainakin itse myönnän kauhistelleeni esimerkiksi asuntojen hintoja muuntamisen kautta: 160 000 euroa on vanha miljoona jne.

Kuluttajien hintatietoisuus romahti euroon siirryttäessä, eikä se vieläkään ole palautunut. Markka-aikaan verrattuna harvemmat pystyvät antamaan tuotteen hinta-arvion sitä kysyttäessä. Hinta-arviot myös menevät useammin pieleen ja hajonta on suurempi.

Eurotietoisuus vaihtelee iän ja myös koulutustason mukaan. Vanhimpien kuluttajien hintatietoisuus on heikentynyt eniten, ja parhaiten eurohinnat hallitsevat korkeimman koulutuksen saaneet.

Yhtenä syynä heikkoon hintatietoisuuteen pidetään sitä, etteivät kuluttajat ole sisästäneen euron markkaa alhaisempaa nimellisarvoa. Usealle yksi euro vastaa helposti noin yhtä markkaa. Hinta-arvioita annettaessa summa annetaan 50 sentin tai euron tarkkuudella, ja silloinhan summa voi mennä prosenteissa melkoisesti pieleen.

Myös elintason nousu voi vaikuttaa: kun on rahaa, niin ei tarvitse piitata, maksaako maito 89 senttiä vai euron.

Tutkimuksessa epäillään yhdeksi syyksi nuorten kokemaan euron vaivattomuuteen sitä, että heille ei ole todennäköisesti koskaan syntynytkään samanlaista mielenkiintoa hintojen seuraamiseen kuin vanhemmilla. Vanhemmat sukupolvet on opetettu hintatietoisuuteen, mutta kenties nuorille tämä ei ole yhtä tärkeä asia.

Tutkimuksen tiedotustilaisuudessa heikentyneelle hintatietoisuudelle esitettiin myös muita mahdollisia syitä:

– Tutkimuksessa kysytään mm. HK:n Sinisen ja Coca-Colan hintaa. Nämä kenties olivat vielä vajaa 10 vuotta sitten tuotteita, joita kotitalouden ruokavastaava osti, mutta maailma on muuttunut eikä lenkkimakkara enää ole peruskamaa.

– Kauppojen valikoimat ovat laajentuneet huimasti. Kun on valinnanvaraa, niin ei ole myöskään perusostoskoria, jonka hinnat jokainen muistaisi.

– Hintamerkinnät ovat hyllynreunassa, eivät itse tuotteessa. Kuinka moni jaksaa syynätä joskus hankalastikin löydettäviä hintoja? Aiemmin hintamerkintä oli paketissa ja sen siitä huomasi väistämättä.

8 Comments

  1. Täytyy kyllä sanoa, etten tiedä yhtään mitä maksaa kokis tai HK:n sininen, kun en osta niitä koskaan. En siis ole yhtään ainutta kertaa ostanut tämän reilun kymmenen vuoden aikana, kun olen vastannut omista/perheen ruokaostoksista. En myöskään tiedä mitä maksaa tavallinen maito, mutta pystyn kyllä kertomaan luomumaidon hinnan. Eli pitäis vähän tietysti huomioida mitä ihmiset yleensä ostaa, eikä kysyä kaikilta samaa.

    Kuulin muuten äidiltäni äsken, että havi on lopettanut ekotuikkujen teon, myynti loppuu sitten kun varasto loppuu. Asiasta oli kerrottu tänään tulleessa kuningaskuluttajassa. (ohjelma voi myös olla joku muu, kun ei ole itsellä telkkaria ja on noi ohjelmien nimet vähän hakusessa). Ovat kuulemma uusineet tuotantolinjoja ja eivät pysty valmistamaan niitä enää. Tästä pitäisi jonkun nostaa meteli!

  2. Hintojen arvioiminen ja etenkin ulkoa muistaminen on todella vaikeaa itselleni. Kaupassa yleensä tiedän mitä etsin ja teen hintavertailun vasta hyllyn vieressä tuotteita vertaillen. Juurikin tuo valikoiman laajentuminen ja eri tuotemerkit eri kaupoissa ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet tähän. Jos ostan ruisleipää, se saattaa olla kaupasta ja saatavuudesta kiinni joko 89 sentin hintainen tai yli 1,50 euron hintainen paketti.

  3. Tarza: En minäkään noiden hinnoista mitään tiedä. Tutkimusta on varmaan vähän vaikea nykyisin tehdä tuolla metodilla: jokaisella on varmasti tietyt vakio-ostokset, joiden hinnat tiedetään melko hyvin, mutta paljon muusta ei sitten sellaista varmuutta ole.

    Ekotuikuista minulla ei ole tietoa, pitää varmaan tsekata, olisko Kuningaskuluttajan sivuilla infoa. Ehkäpä joku muu taho tarttuu tilaisuuteen ja alkaa niitä valmistaa?

    Matti: Aivan, laajuutta kaupoissa riittää. Euroajan myötä kauppoihin tulivat myös kauppojen omat merkit, eli sitä kolajuomaakin saa nyt ties kuinka monen merkkisenä.

    Minä tiedän esimerkiksi raejuuston, omenoiden, porkkanoiden, irtokarkkien ja maitorahkan hinnat 🙂

  4. Itse pyörin suoriutumaan niin päivittäistavaraostoksistaa kuin muistakin kuapassakäynneistä mahdollisimman nopeasti, enkä juuri katsele hintoja. Kun näen sen, mitä tarvitsen tai olen hakemassa, niin nappaan sen kyytiin enemmittä hintavertailuitta. Niinpä en todellakaan osaisi yhtään sanoa mitä jokin yksittäinen elintarvike maksaa.

    Hintaan kiinnitän huomiota yleensä vasta kassalla: Huomaisin, jos tyypillinen ruokakorini olisi kokonaisuudessaan merkittävästi kalliimpi tai halvempi kuin yleensä. Kun joka penniä ei tarvitse laskea, niin en viitsi ihan harrastuneisuudesta yrittää painaa tuotteiden hintoja mieleen. Otan siis sen riskin, että minua voidaan kusettaa myymällä juguttipurkki kolminkertaiseen hintaan, enkä huomaisi mitään 🙂

  5. Minä joudun kääntämään markat euroiksi. Jos joku sanoo markkahinnan, on se pakko laskea euroiksi. Ymmärrän kyllä, että vanhoilla ihmisillä markat ovat käytössä hautaan asti, kun monet muutkaan uudet asiat eivät tahdo enää jäädä päähän, mutta että nuoremmat ihmiset myös…?

    Jos tulot ovat euroina, eikös se ole helpompaa ajatella menotkin (suuretkin) euroissa? Helposti tulee kaikenlaista pyöristysvirhettä näitä laskiessa. Lisäksi inflaation (tai asuntojen hinnan nousu) tekevät markkahinnoista nostalgisen halpoja.

  6. IORi: Kuulut varmasti laajaan joukkoon kuluttajia, ja nyt jokainen voikin esimerkiksi työpaikan kahvipöytäkeskustelussa alkaa tentata muilta, mitä elintarvikkeiden hintoja he muistavat. Siinä varmasti huomaa, ettei ole ainoa, jota voitaisiin kusettaa 🙂

    Olen joskus kuullut tutkimuksista, joissa kaupassa on vain laitettu iso hintaplakaatti tuotteiden vierelle ja näin annettu visuaalisesti ymmärtää, että kyseessä on alennus, vaikka todellisuudessa hinta on ollut normaalihintaa korkeampi. Moni menee lankaan ja nappaa sen tuotteen ajatellen, että tekee ihan hyvät kaupat.

    Juha: Eiköhän tuo kääntäminen markoista euroiksi ole aika tavallista. Eikä todellakaan ole järkevä verrata euroja suoraan vuoden 2000 hintatasoon, kuten kirjoitit (se ikuinen kahvikupin hinnan kauhistelu saisi mielestäni jo loppua: kahvilakulttuurikin kun on muuttunut. Paitsi toki on silti aika törkeää ottaa tavallisesta suodatinkahvista yli 2,5 euroa jossain peruspaikassa).

    Suurissa summissa ihmisten numerohahmotus on vaikeampaa (tai ainakin minulla on), joten silloin joutuu välillä muistuttamaan, miten iso ero markoissakin tulee vaikka 200 000 ja 300 000 euron välille. Mutta kyllä minä noita summia peilaan ennemmin tuohon tulotasoon: keskituloisen pari vuosipalkkaa on helpompi hahmottaa kuin noin 600 000 markkaa. On se markka kuitenkin jo sen verran mielestä haipunut.

  7. Mäkään en tiedä mitään kolajuomien, lenkkimakkaran tai maitopurkin hinnoista. Tiedän kyllä Alpron maustamattoman soijajogurtin sekä aika monen tummasuklaamerkin hintoja. Ajatus siitä, että joskus on kuviteltu, että olisi olemassa jotain ”peruselintarvikkeita”, joita kaikki ostaisivat, tuntuu tosi omituiselta.

  8. Kuluttajatutkimuskeskus kommentoi mediassa herännyttä keskustelu omilla sivuillaan.

    Välitin sinne suuntaan jo eilen myös linkin tähän blogitekstiin: itse asiassa tutkimuksen teossa mukana ollut Anu Raijas ohjasi muinoin graduni, joten sikäli on tuttua porukkaa.