Sunnuntaina kävely kulki Hakaniemen torin ohi. Siellä näytti olevan markkinat, ja jonkinlaista syötävää mieli teki (kun eivät edes ne kaupat olleet loppiaisen takia auki).

Joensuun Herkkuleipomon kojulla tiedustelin, löytyykö mitään perinteistä kukkoa ilman mitään eläinperäistä. Ajattelin nimittäin viedä kasviskukkoa veljelle eli Eko-Matille. Rouva pahoitteli, että ei nyt ole saatavilla. Niinpä suuntasin ostamaan makeita leivonnaisia toisaalta, kunnes päätös oli, että jos nyt sitten itselle iltapalaksi muikkukukkoa.

Kojulle oli tullut myös mies, jolta pyysin pienen kukon, ja sanoin rouvalle, että piti nyt kuitenkin palata ostamaan. Mies antoi neuvoja kukon lämmittämiseen ja totesi, että lämmittäminen on tarpeen, kun on pakkasen vuoksi tuotteet menevät kylmänjähmeiksi.

”Kuten tuo miun vaimonikin”, mies naljaili.

”No olehan sie nyt siinä!”, vaimo vastasi miehelle, ja tyrkkäsi minulle kaupanpäälliäisiksi kaksi riisipyöröstä (kun tutkailin katseellani sekä pyöröjä että sultsinoita, joita myös oli myynnissä).

”Kun meni tuo mieskin tuommoisia sanomaan! Oletko muuten koskaan näitä syönyt?”, nainen kysyi tarkoittaen riisituotteita.

”Joo, olen, mie kun olen Liperistä kotoisin, eli äiti on leiponut”, kerroin.

”No sitten meni oikealle immeiselle! Ja jos niitä kasviskukkoja haluat, niin ollaan täällä myymässä joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Tilaat vaan etukäteen, niin tuodaan sitten erikseen mukana.”

Näin palvelun pitäisi toimia: tunnen itseni tärkeäksi asiakkaaksi, kun luvataan hoitaa palvelua niin, että jatkossa voin saada niitä tuotteita, joita kyselin. Eivätkä pienet kaupanpäälliset toki haittaa tee.

Ja jep, se muikkukukkokin oli hyvää.