Kulutusjuhla

Rinkan ostossa

Tänään minusta tuli uuden rinkan omistaja. Katsotaan sitten ensimmäisen vaelluksen jälkeen vieläkö olen tyytyväinen hankintaani. Rinkan ostaminen on aika hankalaa. Tarkoitus oli löytää n. 80-85 litran rinkka, joka kestää käytössä vuosia ja on mukava kantaa. Rinkan pitäisi toimia niin metsässä kuin asfalttiviidakoissakin. Ja ostopäätös pitää tehdä lyhyen kokeilun jälkeen. Rinkan ikävät puolet kun saattavat tulla esiin vasta päivän vaeltamisen jälkeen.
Kävin aluksi parissa perinteisessä urheiluliikkeessä, mutta niissä ei ollut tähän aikaan vuodesta kuin suksia. Helsingin Forumin Lassin Retkiaitasta löytyi pari vaihtoehtoa, muttei myyjää niitä esittelemään. Onneksi siellä rinkat olivat täytetty valmiiksi ja niissä oli kohtuullisesti painoa, joten omatoiminen kokeilu onnistui.

Seuraavaksi suuntasin Partioaittaan, jossa löytyi innokas ja kärsivällinen myyjä. Hymyssä suin hän jaksoi pakkailla rinkkoihin painoja ja säätää niitä minulle sopivaksi. Minä vain myhäilin ja kuljeskelin rinkat selässsä ympäri myymälää. Kun ryhdyin valitsemaan kahden viimeisen vaihtoehdon välillä, niin myyjä lisäsi painoja ja sain aika hyvän tuntuman molempiin rinkkoihin. Lopulta päädyin Ospreyn rinkkaan, joka oli suhteellisen hintava, mutta istui mainiosti selkääni. Miinusta tuli myös oman sadesuojan puuttumisesta, mutta sain tingittyä erillisen sadesuojan kaupan päälle. Lisäksi kaupassa oli -20 % talviale, joten lopulta rahaa hujahti 300 euroa. Onhan se paljon, mutta toivottavasti nyt löytyi matkakumppani vähintään kymmeneksi vuodeksi ja vaikkapa yhdelle maapallon kiertämiselle.

Vinkit kokemattomalle rinkan ostajalle:

  • Pohdi mihin tarkoitukseen rinkan tarvitset (kaupunkilomille, kevyeen kesävaellukseen, pitkille talvivaelluksille tms.)
  • Varaa aikaa
  • Kokeile rauhassa ja kunnon painoilla
  • Pyydä myyjää auttamaan säädöissä ja katsomaan, että säädöt ovat sinulle sopivat. Jos myyjä vaikuttaa niissä asioissa epävarmalta, vaihda kauppaa.
  • Älä tee päätöstä hätäillen, hyvä rinkka toimii vuosia mainiona retkikaverina, joka säästää selkää ja hermoja.
  • Eri rinkat toimivat eri ihmisillä. Minusta tässä asiassa ei kannata liikaa uskoa testejä/kavereita/myyjiä. Itse testaamalla löytyy se oikea.

2 Comments

  1. Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia rinkan ostamisesta: Lassen puotista löytyi kyllä laukkuja, muttei myyjiä. Ja PA:n myyjät osaavat kyllä asiansa. Naisille voin näin parin kuukauden raahaamisen jälkeen suositella Deuterin uusi naistenmalli – korkea, mutta kapea. Loistorinkka.

  2. Matti, hyvä teksti!
    Ida, kiitos vinkistä, on minunkin ajatuksissani ollut rinkan hankkiminen. Pitänee käydä testailemassa