Kulutusjuhla

Suomalaismuusikot pistävät levyjään MySpaceen

Muutama viikko sitten Eko-Matin kanssa juteltiin siitä, miten Herra Ylppö & Ihmiset oli pistänyt kaikki levyn biisit MySpaceen.

Todettiin, että aika mainiota: kiinnostunut kuluttaja saa tutustua koko levyyn, joten ei tarvitse ostaa ”sikaa säkissä” eli musaa vain niiden parin hittibiisin perusteella. Tulimme siihen tulokseen, että kyllä tämä kannustaa oikeasti myös maksamaan kyseisestä musiikista.

Nyt saman on tehnyt Ismo Alanko Teholla: Blanco Spirituals -levyyn voi kokonaisuudessaan tutustua MySpace-sivuilla.

Lisäys klo 19.45: Digitodayn uutinen selventää, että Ismon levy on kuuntelussa vain viikon ajan.  MySpace Musiikki -sivulta voi katsastaa myös muita suomiartisteja ja heidän kuunneltavissa (ja osittain myös katseltavissa) olevia tuotoksiaan.

4 Comments

  1. Tuossahan pitää muistaa sekin, että Kunniakkaan Teoston jäsen ei voi itse julkaista omaa tuotostaan netissä ilmaiseksi, vaan joutuu maksamaan siitä teostolle. Ja tähänhän riittää tietysti jo sekin, että kuka tahansa (säv / san / sov) tekijöistä on teoston jäsenenä. Pelkkä jäsenen lupa ei siis riitä.

    Tämä jää joskus aloittelevilta muusikoilta hiffaamatta, kun sotkeudutaan esimerkiksi MySpacen tai jonkin muun yhteisöpalvelun sekaan 😀

  2. Näinhän se on. Mutta tuo varmistaa sen, että kun julkaisija on eri kuin tekijänoikeuksien omistaja (esim. bändin levy-yhtiö), niin tekijä saa korvauksensa. Ja noilla suomalaisten MySpace -latauksien teostoilla ei montaa suklaapatukkaa osteta.
    Tänään muuten kuuntelin myös Danko Jones uuden levyn kokonaisuudessaan MySpacesista. Pitää varmaan vielä toistamiseen kuunnella ennenkuin tekee ostopäätöksen. Mutta mahtava mahdollisuus tutustua musiikkiin rauhassa!

  3. Hollantilainen (?) 3voor12-sivu tarjoaa myös levyjä kuunneltaviksi, nyt mm. Mars Volta -> http://3voor12.vpro.nl/speler/luisterpaal/39170438
    Katosblogin kautta olen oppinut sinne menemään. -> http://katosblog.com/

  4. Voitaneen myös ajatella, ettei artisteilla ole mitään hävittävää, jos he lähtevät testaamaan musiikin uusia markkinointi- ja levityskanavia – jos ja kun lähtökohtana siis on ajatus, että musiikin myynti cd-levyjen muodossa on joka tapauksessa laskusuunnassa (ja koko musiikkiala murroksessa). Uusien levityskanavien kautta artistit voivat ehkä löytää uusia kuulijoita ja samalla uudistaa omaa imagoaan.

    Muistelen myös lukeneeni, että paluuta tekevä 90-luvun poikabändi XL5 julkaisi pari uutta kappaletta ensin MySpacessa ja päätteli latauskertojen perusteella, että yhtyeen musiikille on yhä kysyntää.