Kulutusjuhla

Tarjoustuotteita, joita ei olekaan

Pinttelyblogissa ihmetellään Expert-ketjun mainosjulkaisua, jossa mainittuja tuotteita ei välttämättä löydy lainkaan: ”Meikäläisen lompakolle sopivalta tuntui tarjottu Transcend-merkkinen kaksigigainen muistitikku hintaan 9,90 (kympillä eivät kai uskoneet saavansa kaupaksi).
Siispä kauppaan ja toiseenkin, vaan kuinkas kävikään. Ensimmäisessä Expertissä oli joku ‘vastaava’ tikku, heti päälle katsoen heppoisemman oloinen kuin ilmoituksessa kuvattu, ja toisessa ei kaksigigaisista ollut edes korvaavaa tuotetta. Eivät kuulemma olleet saaneet niitä yhtään kappaletta.
Jututin kauppiasta ja hän totesi että kaikkia ko tarjouslehtisen tuotteita ei välttämättä ole ainuttakaan edes koko Suomessa. Kuulemma tämä on aivan yleistä alalla tätä nykyä. Mainostetaan tarjoushintaista tavaraa, jota käytännössä ei ole olemassakaan.”
(Mari Koo)

2 Comments

  1. Kuulostaa melko hurjalta ja jokseenkin neuvostoliittolaiselta. Tosin omat kokemukseni Expertistä samoin kuin Mustasta Pörssistä ovat niin kehnoja, että mielelläni en itse muutenkaan enää hankintojani tee näissä liikkeissä.

    Uunituore kolmen halvan ja kestävän muistitikun testi löytyy myös osoitteesta: http://v2.fi/artikkelit/viihde/209/Kolme-kympin-USB-muistitikkua/

  2. pelkkää puppua…