Kulutusjuhla

Terveyselintarvikkeita tehdään nyt lapsille ja lemmikeille

Sitran nettisivuilla Finpron Ranskan vientikeskuksessa johtava konsultti Annaleena Soult toteaa (via):

”Terveystrendi suuntautuu yhä enemmän lapsiin. Yhtenä syynä on lasten lisääntyvä ylipainoisuus, mutta myös terveystietoisuuden kasvaminen yleisesti. USA:ssa on jo lanseerattu ensimmäinen market-ketju Kidfresh, jonka kohderyhmänä ovat vain ja ainoastaan lapset, tai tietysti ensisijaisesti heidän vanhempiensa lompakot. Kidfresh keskittyy terveellisiin elintarvikkeisiin, erityisesti lounaspakkauksiin ja välipaloihin eri-ikäisille lapsille.”   

Lasten lisäksi lemmikkien terveysruoka kiinnostaa tuotevalmistajia. Yhdysvalloissa on tuotu markkinoille jopa koirien terveysvesi, kertoo Taloussanomat.

”Muun muassa piparmintun, persiljan tai maapähkinävoin makuisena myytävä vesi edesauttaa valmistajan mukaan luuston, nahan ja nivelten terveyttä ja raikastaa hengityksen.”

3 Comments

  1. Niin… Ihan tavallinen kraanavesikin kyllä edistää lemmikin luuston, nahan ja nivelten terveyttä ja raikastaa myös hengitystä.

    Ehdottomasti kyllä lastenkin pitäisi nykyistä terveellisemmin syödä, mutta ajatus terveyselintarvikkeista on näin ammattilaisen silmin aivan käsittämättömän absurdi, kun ihan tavallinen ja yksinkertainen kotiruokakin on hyvin terveellistä verrattuna keskivertoeinekseen.

    Niin sitä laiskoja hölmöläisiä vaan älytetään.

  2. Turisti, jälleen kerran olemme siinä vanhassa totuudessa, että eihän se ole hullu, joka pyytä, vaan se, joka maksaa.
    Ihmiset haluavat tietynlaista helppoutta syömiseen, joka sinällään on tietysti ihan jees, mutta helposti unohdetaan terve järki.

  3. Noi voi /)&”#&)%!”!!! En ole kuullutkaan, mutta en varmasti osta. Hulluja, tosiaan… Ja että lapset eivät söisi tavallista kotiruokaa, no ainakin meillä on syönyt ja järjissään vielä on. Outoa ,D