Kulutusjuhla

Kurkkupurkin kannen avaamisen vaikeus

Norpalla oli monelle tuttu ongelma eli liian tiukka purkinkansi: ”Otin erän painia Felixin suolakurkkupurkin kanssa. Kansi oli tiukahko. Yritin avata sitä. Ei mitään. Uudestaan. Ei vieläkään mitään. Ja vielä kerran. Ymmärsin, että siinä oli tosi kyseessä.
Laiton purkin kuuman veden alle ja naputtelin veitsellä kantta. Tosin hieman vaisuhkosti, koska operaation työläys ei vastannut kurkkuintoani.
Yritin jälleen avaamista. Eikä kansi luonnollisesti liikahtanutkaan. Tein tämän pari kertaa.
Annoin purkin olla vähän aikaa ja päätin yrittää hetken kuluttua uudelleen.
Sitten meni pinna ja purkki oli saatava auki. Tiesin jo miten hommassa tulee käymään mutta tempperamentin ja järjen painiessa, järki harvoin jää voitolle.
” (Mari Koo)

6 Comments

  1. Tavallisella – siis sillä vanhanaikaisella metallilätyskä -purkinavaajalla reikä purkkiin ja sillä selvä!

  2. Toinen lyömätön keino on laittaa hellasta levy täysille ja sitten asettaa purkki muutamaksi sekunniksi alassuin (kansi edellä) kuumalle levylle. Sitten kansi pyyhkeen avulla vääntäen auki.

    Tätä käytetään ammattikeittiöissä.

  3. Vahvalla veitsellä, ruuvimeisselillä (tai erityisesti juuri tähän tarkoitetulla keittiötyövälineellä) raotetaan purkin kantta. Eli tungetaan meisseli (tai whatever) purkin kaulan ja kannen väliin niin pitkälle kun menee. Vipuvarsivoimaa hyväksi käyttäen kangetaan kantta raolleen kunnes kuuluu pihahdus = purkkiin on päässyt ilmaa. Tämän jälkeen purkki aukeaa kuin tyhjää vaan. Eli sama perusperiaate kuin Polgan tekniikassa, eli purkkiin on satava ilmaa, mutta ilman että tarvitsee hajottaa kantta.

  4. Lisäksi esimerkiksi Sokoksesta voi ostaa edellä mainittun keittiövälineen. http://www.brixdesign.com/international/main-eng.htm Todella kätevä eikä tarvitse teloa itseään ruuvareiden tai veitsien kanssa.

  5. Mainitun välineen sain taannoin ilmaiseksi Felixiltä (toki logolla varustettuna), kun valitin heille samaisen kurkkupurkin avaamisen vaatimia painiotteita. Tuote toimii kuin unelma!

  6. Hippis- nimimerkin vinkki on mielestäni kätevin ja toimii aina, vipuvarsitekniikka vapauttaa sen kovimman paineen. Epäilyttää vain se, että säilyykö sisältö hyvänä avaamisen jälkeen vrt. kääntövoimalla aukaistuun purkki, pelaako ilmastointi jatkossa liiankin hyvin ja hapettaa tuotteen ennen aikojaan?