Kulutusjuhla

Luontaistuotteiden markkinoinnin kompastuskiviä

Ostin nestemäistä rautavalmistetta nimeltä Ferroforte B luontaistuoteosaltolta. Olen sitä nauttinut myös joskus aiemmin saadakseni hemoglobiinin nousemaan, ja tässä tarkoituksessa tuote on toiminut. Eikä se pistä vatsaa sekaisin, kuten etenkin Retafer-rautatabletit.

Mutta valitettavasti tuotepakkauksessa on pyritty vakuuttamaan tuotteen toimivuutta ”tutkimustuloksilla”:

Kivasti siinä on testiryhmän hemoglobiini noussut, kun on vielä piirretty vakuuttavat palkit, mutta ryhmän koko on ollut vain kahdeksan henkilöä. Ei näin pienellä joukolla tehty ”tutkimus” vakuuta, lähinnä ärsyttää. Eikä tutkimuksesta tietenkään pakkauksessa kerrota yhtään mitään. Taustatietojen puute ei ainakaan lisää luottamusta.
Tästä kyseisestä nestemäisestä Ferroforte B:stä oli ostohetkelläni tarjous, jossa 14 eurolla sai sekä 500 millilitran että 200 ml:n pullot.

Rautavalmisteita saa muuten ilmaiseksi verenluovutuksen yhteydessä. Ainakin aiemmin tarjolla on ollut sekä Retafer-tabletteja että vatsaystävällisempiä Obsidaneja, eli niitä voi pyytää hemoglobiinin mittaamisen yhteydessä. Ja siellä verenluovutuksessa saa tietysti aina myös kahvia, leipää ja pullaa.

2 Comments

  1. Verenluovutuksesta saa kyllä hyvät eväät, jos ei muuten niin niiden takia kannattaa käydä luovutuksessa (köyhälle se on jo yksi ateria!).

    Itse en harmikseni voi luovuttaa kun syön ”vääriä” lääkkeitä. Melkein voisin lopettaa lääkkeet jotta saisi luovuttaa, mutta en ihan. 😉

  2. Tiedoksi, ainakin nykyään SPR/Veripalvelun muona on heikentynyt eli muovipakattua kumisämpylää jne =E Ei enää sellaista kuin takavuosina.
    Rautalääkkeistä: Itsellä ei ole ollut tarvetta ikinä, mutta Krauterblutsaft (väärin tässä kirjoitettuna ilmeisesti) ei sekoita vatsaa ja toimii kuulema hyvin.