Nikon lähikaupassa myytiin vanhaa seitiä: ”Kun sitten puoliltaöin aloitin aterian, ihmettelin hieman kalan omituisentuntuista koostumusta. Arvelin sen johtuvan siitä, että blogeja lukiessani se saattoi jäädä vähän liian pitkäksi aikaa kiehumaan (mikä voi tietysti olla oikeakin syy). Söin puolet paketin sisällöstä, mutta katsoin sitten, sanotaanko kääreeessä mitään keittoajasta. Silloin huomasin parasta ennen -päiväyksen: 27.10.2007. Kyseessä on pieni ruokakauppa, ja se on auki myös sunnuntaisin. Menin sinne puoliltapäivin ja suuntasin ensimmäiseksi pakastekaapille. Sieltä löytyi muitakin vanhentuneita pakkauksia ja ainakin yksi, jonka parasta ennen päiväys oli ollut viime vuoden huhtikuussa. Siis melkein vuosi sitten. Ei taida olla kyseisen seitin menekki kovin huikeata.

Ilmoitin asiasta henkilökunnalle, ja he keräsivät seitit pois hyllystä saman tien. Sain tietysti rahat takaisin (ilman kuittiakin), ja lisäksi sain valita hyllystä korvaavan tuotteen tilalle.” (Mari Koo)