Kulutusjuhla

Kanniston leipomo avasi myymälän Helsingin keskustassa

monday 12. mayta 2008 klo 17.26 kirjoittajana Mari Koo

Viime viikolla Kanniston leipomo avasi myymälän Helsingin keskustassa (Yliopistonkatu 7). Sattumalta olin siellä liikkeellä, joten piti tietysti tämä putiikki katsastaa, koska kaikenlaiset leipomukset ovat mieleeni.

Kanniston leipomon myymälä YliopistonkadullaAvajaistarjouksena oli torstaina kahvi ja croissant 1,50 eurolla, mutta itse en tähän tarjoukseen tarttunut. Sen sijaan valitsin pienen ruisnapin ja leivoksen. Valittelin myyjälle, että monet pullat ovat niin jättikokoisia, että vähempikin riittäisi, joten hän ehdotti puolikasta leivosta (ja puoleen hintaan). Näin kaupat syntyivät heti.

Valikoimissa näytti olevan monenlaista leipää, sämpylöitä ja makeita herkkuja. Hinnat eivät ole varmaankaan ne halvimmat (ja hintamerkinnöissä olisi ollut hieman parantamisen varaa), mutta ainakin leipomo kovasti mainostaa leipurien aitoa kädenjälkeä ja mm. lisäaineettomuutta. Ne tuotokset, jotka itse ostin, olivat hyviä ja hintansa väärtejä.

Kahvia ja teetä myydään pahvimukeissa mukaan.

Myymälä on auki maanantaista perjantaihin klo 7.30-17 ja lauantaisin 10-15.

Oma leipomosuosikkini on tietysti edelleen Torkkelinmäellä sijaitseva Avikaisen leipomo.

Be Sociable, Share!

5 kommenttia kirjoitukseen “Kanniston leipomo avasi myymälän Helsingin keskustassa”

  1. Jussi says:

    Tarkennetaan tuota sen verran, että Kanniston leipomo avasi toisen myymälän Helsinkiin. Kanniston leipomolla on ollut kymmeniä vuosia myymälä aiemman leipomonsa yhteydessä Kankurinkadun ja Pursimiehenkadun kulmassa Punavuoressa. Itse leipomo muutti reilu vuosi sitten parin korttelin päähän mutta myymälä on edelleen paikallaan.

  2. Mari Koo says:

    Jussi, juu, näin todellakin on, eli kannattaa uskoa tällä kertaa otsikkoa eikä itse tekstiä 🙂

  3. oopa says:

    Avikainen on tietty ykkönen, mutta Kannisto on tällä hetkellä kakkosena perässä. Hyvää leipää ja palvelua… hintansa värtti.

  4. päivikki says:

    Syksyisenä päivänä kävelin seminaariin Yliopistonkadun Kanniston myymälän ohitse. Ajattelin poiketa kun palaan illemmalla seminaarista, niin teinkin. Ostin focacciaa, jossa oli oliiveja ja aurinkokuivattua tomaattia sekä rosmariinia. Olin väsynyt seminnarissa istumisesta. Kun tulin kotiin, leikkasin focacciasta siipaleen, hiukan voimariinia päälle….aiai miten hyvältä se maistuikaan raskaan päivän jälkeen :-))) Harvoin ostan leipää leipomon myymälästä, mutta nyt taitaa tulla muutos. Todella hyvää oli Kanniston focaccia! Kiitos leipurille!

  5. Henrik says:

    Hei, kiitos kommentistasi. Olemme taas avanneet uuden myymälän. Tällä kertaa Helsingin Lasipalatsissa. Tervetuloa tutustumaan. Tiedoksi myös, että fanimme ovat perustaneet Facebookiin Kannisto-sivun. Henrik, Kanniston toimari

Kommentoi