Ravintola Nuevo Latino on lähettänyt Mikko Eerolalle sähköpostia, jossa ravintola uhkailee oikeustoimin, koska Eerola on kirjoittanut mielipiteitään ravintolasta sekä Eat.fi -sivuille että Jaikuun. Eerola kirjoitti ravintolan olevan kallis, palvelun ala-arvoista ja ruuan keskinkertaista, eli täysin normaalia palautetta, jota asiakkaan on oikeus kertoa.

Mutta sähköpostiuhkailukaan ei ravintolalla riittänyt: Eerola kertoo blogissaan, kuinka ravintoloitsija oli soittanut Eerolan vaimolle:

”Tänä aamuna ravintolan edustaja oli soittanut vaimoni työpaikalle suurlähetystöön ja antanut näille tuutin täydeltä. Kummallista että minun toimeni yksityishenkilönä voivat vaikuttaa vaimoni työhön suurlähetystön assistenttina.”

Kuten Pinserin Sami toteaa, niin on outoa, ettei siitä vuosien takaisesta ravintola Lehtovaaran tapauksesta ole otettu opiksi (sen on dokumentoinut mm. ButtUglyn Janne).

Keskustelu ja tilanteen seuraaminen jatkuu Jaikussa.

Lisäys:

Erkalla on tarkempi ja hyvä selvitys tapahtuneesta ja myös linkkejä eri tahoihin, jotka ovat aiheeseen reagoineet.

Lisäys torstaina 26.6.

Tapauksessa on otettu uusia askeleita. Eerola kertoi blogissaan seuraavaa:

”Update 25.6.08: Ravintolan omistavan Marainvest Oy:n edustaja lähestyi minua pahoittelevalla sähköpostilla. Keskustelemme asiasta puhelimessa tänään iltapäivällä.

Update II 25.6.08: Keskustelin Marainvestin johtajan kanssa. Hän lupasi yrityksen puolesta kirjallisen anteeksipyynnön vaimolleni, jolle on aiheutunut tapahtuneesta haittaa työpaikalla.”

HS:n uutisen mukaan tarjoilija on ylittänyt työnkuvansa:

”Nuevo Latinon omistavan Marainvest N&K -ravintolaketjun toimitusjohtaja Petri Naumanen  sanoutuu jyrkästi irti uhkailusta. Naumasen mielestä kyseessä on kahden ihmisen välinen nahistelu, johon ravintolalla ei ole ollut osuutta.”

Toisaalta selkkaus on saanut mielenkiintoisia käänteitä, kun ravintolapäällikkö kiistää HS:n jutussa tapahtumat. Eerola totesi Jaikussa eilen:

”Olipa yllättävä HS:n jatkojuttu. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä huominen tuo tullessaan. Ei mielestäni ollut ihan linjassa tapahtuneen kanssa. Lähetystöön kuitenkin soitti ravintolapäällikkö Kahlua Cestoni itse, yhteensä neljä kertaa kolmelle eri ihmiselle.”

Erkka jatkaa omassa blogissaan aiheen pohdintaa myös blogien ja kuluttajien näkökulmasta:

”Bloggaajien mielenilmauksessa oli myös piirteitä kuluttajien yleisestä varoituslaukauksesta yritysmaailman jalkojen juureen – haluttiin myös osoittaa, että tarpeeksi huono kohtelu saa huomiota verkossa ja sitä kautta myös mediassa.

(Meta)bloggaajille onkin tässä pientä pureskelemisen aihetta: pitäisikö aiheesta kirjoittaneiden bloggaajien kirjoittaa kohtuuden nimissä myös tapauksen loppuratkaisusta ja täten pehmittää ravintolan verkkonäkyvyyttä?

Vai onko sille tarvetta ja onko tapaus edes ratkennut?