Viime viikon uutisissa kerrottiin, miten lentolippujen hinnoissa pitää EU:n päätöksen mukaan näkyä kokonaiskustannus (Erkalle kiitokset linkkivinkistä):

”Uusi laki määrää, että kuluttajan pitää saada tietää, mitä lippu oikeasti maksaa. Laki kattaa kaikki tavat ilmoittaa lentolipun hinta kuluttajalle.

Esimerkiksi internetissä kaupattavien lentolippujen kohdalla on ollut yleistä, että yhtiöt markkinoivat lippuja valheellisen alhaisin hinnoin. Kuluttajalle on voinut selvitä vasta maksuhetkellä, että lipun hintaa kasvattavat vielä verot ja muut maksut.”

Eli nyt siis voi vielä enemmän valittaa siitä, jos lippuja markkinoidan kympin hintaisena, mutta kokonaispotti kasvaa kaikkien maksujen myötä moninkertaiseksi.

Toinen hintoihin liittynyt uutinen on tältä päivältä. Elintarvikkeiden hinnannousuhan on nyt tuttua, ja Sinebrychoff arvioi, että oluen ja virvoitusjuomien alkukesän huono myynti aiheuttaa hinnankorotuspaineita syksyyn.

”Kolea alkukesä on romahduttanut oluen ja virvoitusjuomien myynnin. Suomen suurin panimo- ja virvoitusjuomien tuottaja Sinebrychoff on myynyt siidereitä ja kivennäisvesiä 15 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Oluen ja virvoitusjuomien myynti on laskenut 10 prosenttia.”