Kulutusjuhla

Posti ja palvelu

Janne ärsyyntyy Postin toimimattomuudesta: ”Pari viikkoa sitten tuli päiväpostin mukana lappu, jonka mukaan minulle on saapunut isokokoinen kirje, ja se olisi noudettavissa lähimmästä toimipisteestä (joka btw on hevonveessä). Ok, ei siinä mitään. Katson lapusta toimipisteen aukioloajat, ja ajattelin, että käyn hakemassa paketin (hah, kun oliskin edes paketti) iltalenkillä, reilusti ennen kahdeksaa. Lapussa siis lukee, että toimipiste on auki klo 8-20.00. No… ei se ollut.

Tänään sitten tuli lappu jälleen, että on isokokoinen kirje saapunut. Reippaasti menin hakemaan lähetystä hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa. En osannut enää edes yllättyä, että en tälläkään kertaa saanut pakettia mukaani. Tällä kertaa syynä oli se, että menin sinne liian aikaisin.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Kävi samalla lailla. Kotiin tuli lappu että kirje olisi odottamassa. Menin sitten postiin ja sanoivat että lapusta oli unohtunut että paketin saa hakea vasta kahden jälkeen. No lähdempä kotiin ja katson lapusta että posti auki kahdeksaan. … Arvata saattaa etten kirjettä sitten sinä päivänä saanut.