Kulutusjuhla

Vähemmän vettä kuluttavaa pyykkäystä

Sanyo on kehittänyt pesukoneen, joka käyttää vettä 96 prosenttia vähemmän kuin vastaavantyyppinen kone kymmenen vuotta sitten, kertoo EcoGeek.

Ajatuksena on myös, että japanilaiset ja taiwanilaiset kuluttajat (pesukone on toistaiseksi myynnissä vain kyseisissä maissa) voivat kierrättää pesukoneen käyttöön esimerkiksi kylpyvetensä, jolloin veden käyttö. Teknologia siis pystyy kehittelemään melkoisia edistysaskeleita, jos vain halutaan.

Toisaalta tietysti omaa pyykkäystoimintaansa ja myös vaatehankintaansa kannattaa miettiä. Kimppakiva-blogissa kirjoitettiin toukokuussa:

”Kaiken ei siis tarvitse olla harmaata tai ruskeaa, mutta jotain olisi tehtävä jotta vaatteiden turhien pesukertojen määrää saataisiin vähennettyä. Ja oikeasti pesukerroista iso osa on turhia. Kuinka moni katsoo ensin onko vaatteessa tahroja ja vasta sitten haistaa kainaloista? Moni vaate lentää pyykkikoriin tahran takia vaikkei se vielä hikinen saati oikeasti epähygieninen olisikaan.”

Turisti on todennut, että voisi pihistää oman taloutensa vedenkäytöstä:

”Ei enää puolityhjiä koneellisia pyykkiä ja astioita ja perjantaina kun leikkuutan hiukseni lyhyemmäksi, niin lopetan suihkussa ylimääräisen lotraamisen, kun hoitoainetta ei enää tarvitse käyttää.

Säästöä se on pienikin säästö.”

Itselläni ei ole pyykkikonetta, eikä se tähän asuntoon mahtuisikaan. Siksi on hienoa, että taloyhtiössä on maksuttomassa yhteiskäytössä pesukone ja kuivausrumpu, ja pyykkituvan varausjärjestelmäkin toimii. Mutta se on myönnettävä, että sinkkutalouden perusvaatteiden pyykkimäärä ei useinkaan kerry niin suureksi, että täyttäisi koko ison koneen.

(Ja tuotteiden piilovesimääristhänä voi lukea Vesijalanjalki.orgista. Esimerkiksi farkkuihin huljahtaa yli 10 000 litraa piilovettä.)

8 Comments

  1. Haluamiseen liittynee myös todellinen tarve. Valtaosassa maailmaa tarve on todellinen ja esitetyt keksinnöt tulevat tarpeeseen mutta en vastavuoroisesti oikein keksi mitään hyvää syytä sille miksi esimerkiksi normaalisti päijänetunnelin päässä olevalla & pintavettä kuluttavalla pääkaupunkiseudulla pitäisi kiinnittää erityistä huomiota ainakaan ympäristön kannalta siihen kuinka paljon raakavettä kulutetaan. ( lämmitetty vesi onkin sitten jo taas oma kysymyksensä..)

  2. Alan tarkkailla vedenkäyttöäni heti kun Päijänne tai Vantaanjoki lopettavat valumisensa mereen.

  3. Japanissa käydessä kaverini näki sellaisenkin simppelin keksinnön, että wc-säiliön päällä oli pieni hana ja -lavuaari. Kun vessan veti, niin WC-säiliön täyttövesi valui tuon hanan kautta. WC-käynnin jälkeen pystyi siis pesemään kätensä tuossa vedessä ja sama vesi toimi sitten seuraavana pöntönhuuhteluvetenä.

    Yksinkertaista ja toimivaa.

    Suomessa ei kyllä ole veden kanssa pulaa tai ongelmia. Pikkujutuilla ja -ratkaisuilla voi kuitenkin säästää ihan selvää rahaakin.. ja luontoa siinä sivussa. Vaikka sähkön hinta on noussut, niin meidän taloudessa sähkölaskun on vain kutistunut. Samoin on vesilaskun kanssa. Silti en koe pihisteleväni mistään tai sen kummemmin tinkivän elämänlaadusta. Päinvastoin.
    Pari esimerkkiä: Ennen loruuttelin hanasta litratolkulla vettä saadakseni lämmenneistä putkista lasillisen kylmää vettä. Nyt pistän kunnon kannun kylmää vettä jääkaappiin. Vettä säästyy ja saan heti jääkaapista jääkylmää vettä tuhlaamatta aikaa valutteluun.
    Kun illalla sammuttelee kaikki ylimääräiset valot, niin kakaratkin hahmottaa pimenevän illan ja menevät kiltimmin nukkumaan.

  4. Jyri, ympäristön kannalta yksi syy veden säästämiseen käsittääkseni on se, että mitä enemmän vettä käytetään, sitä enemmän syntyy myös jätevettä. Ja jäteveden käsittelyyn taas tarvitaan kemikaaleja, laitteistoja jne.

    Matti, Japanissa ovatkin vissiin kehittäneet kaikenlaita vedensäästöteknologiaa huomattavasti. Ja hyvältähän tuo kuulostaa, jos olet saanut vettä ja sähköä säästymaan!

  5. Käsittääkseni ympäristön kannalta ongelmallista ovat jätevedessä veden mukana kulkeutuvat jätteet, ravinteet, pesuainejäämät yms epäpuhtaudet jotka eivät ole lähtöisin raakavedestä vaan koko muusta prosessista jolloin nähdäkseni pelkällä raakaveden säästämisellä voitetaan ainoastaan jätekonsentraatioltaan sakeampaa jätevettä.. Voin toki olla väärässäkin 🙂

  6. Kulutusjuhla-blogille katsoin parhaakseni myöntää Brillante Weblog -palkinnon. Teillä kyllä ehkä on se jo, mutta eihän meillä lasketa.

  7. Itsekin kannatan lähinnä lämpimän veden käytön rajoittamista kotioloissa. Tietysti myös mieluusti kierrättäisin esimerkiksi käsienpesuveden wc-pönttöön jos tähän olisi laitteet. Nautin häpeilemättä pitkistä suihkuista ja kylvyistä, enkä näistä aio luopua. Myös erilaiset täysin sadistiset vettä säästävät suihkupäät ovat saaneet lentää kaaressa varaston nurkkiin pölyttymään, koska suihku on minulle pyhä paikka ja se pieni nautinnon pilvi, josta voi nauttia joka aamu ennen töiden aloittamista. Kutsukaa sitten taas ekoterroristiksi, mutta joissakin asioissa haluan luksusta.

    Tietysti jäteveden laatua jokainen voi kotonaan tarkkailla ja veikkaan, että aivan jokainen vedensäästäjäkin heittää vessanpönttöön milloin mitäkin sinne kuulumatonta romua. Parastahan olisi jos paperin sijastakin käytettäisiin niitä alapesusuihkuja vessoissa. Mutta.. moniko niitä sitten käyttää? Luonnonystävät sitä pönttöön menee ekologisimmillakin ihmisillä aivan varmasti.

  8. Meille asennettiin juuri äsken mukavat vettä säästävät suuttimet koko talossa kaikkiin hanoihin: tulos oli paljon miellyttävämpi suihku ja astianpesu! Jee, ei enää roiskimista eikä muuta. Kun muutenkin säästän vettä (syynä se, että sen on joutunut aikanaan kantamaan itse sisään ja ulos!), olen oikein iloinen taloyhtiön ratkaisusta. Siinäkin on pitkä penni vuoden aikana!
    Alapesusuihkut ovat ihan ok, mutta milläs kuivaat? Samalla rätillä aina vaan, vai? Ei kauhean hygienistä sekään. Jos tähän löytyy ongelma, ryhdyn heti toimeen! Eikä muuten ole pakko käyttää sitä paperiakaan arkkisotalla. Minä suosin laitospaperia, joka on ohutta ja yksinkertaista sekä riittävää (ja kierrätettyäkin vielä). En nyt just muista nimeä, mutta meikäläiselle kelpaa. Peffani ei ole niin herkkä ;D