Kulutusjuhla

Kalliolainen Asoka myy kasvissyöjän ruokatarpeita

Kalliossa asumisen yksi erittäin hyvä puoli on se, että täällä on monpuolisesti erilaisia elintarvikkeita kaupan: etnisiä myymälöitä on useita, Hakaniemen halli täyttää monet tarpeet ja eettis-ekologisia kauppojakin löytyy. Samalla myös voi tukea muita kuin suurten kauppaketjujen myymälöitä.

Yksi kaupoista on Asoka, joka sijaitsee Torkkelinkatu 3:ssa, Hämeentieltä parinkymmenen metrin nousu.

Asoka on erikoistunut vegaanisapuskoihin. Tarjolla on siis runsaasti esimerkiksi erilaisia leivänpäällisiä, joissa ei ole eläinkunnan tuotteita. Ja tietysti kaupasta löytyy perustarpeita, niin jauhoja, maitotuotteita korvaavia kaura- ja soijavalmisteita, pastaa, valmisruokia, leipää, pakasteita, mausteita, keksejä, kahvia jne. Monet tuotteista ovat myös luomua.

Kauppa ei ole kovin suuri, mutta erikoistumisensa vuoksi sieltä löytyy melkoisen hyvät valikoimat kasvissyöjälle ja vegaanille. Hinnatkin taitavat olla aika kohtuulliset.

Hedelmiä ja vihanneksia kaupassa ei ainakaan toistaiseksi juuri ole, eilen näytti myynnissä olevan reilun kaupan appelsiineja.

3 Comments

  1. Nyt kun itsenikin usein asioima Hakaniemen halli mainittiin, niin sivuaisin aihetta kysyäkseni teiltä valveutuneilta kulutusaktiiveilta mielipidettä kauppahallien hintamerkintäkäytännöistä. Irtotuotteiden osaltahan hintoja ei läheskään aina ole merkitty näkyviin, vaan ne pitää kysyä myyjältä. Tästähän taisi olla jonkin viranomaisen tai muun elimen mutinoitakin, mutta mitä asiasta sanoo yleinen kauppamoraali?

  2. Kilohinta pitäisi olla näkyvissä tai sitten yksittäisten pakkausten yksikköhinta (tään mä olen muistaakseni lukenut jostakin). Hallissahan ei todellakaan pidä paikkaansa ja välillä harmittaa tiedustaa, kun joku on niiiiiiin kallista, että ei pysty ostamaan vaan utelee ”huvikseen” hintaa ja maistiaisia ,D

  3. Polga on oikealla tiellä kommentissaan, Kuluttajaviraston näkemys kuuluu seuraavasti, eli irtotavarana myytävien kohdalla hintamerkintäsysteemi ei ole ihan yhtä selkeä:
    ”Selkeys tarkoittaa sitä, että asiakas löytää helposti jokaisen tuotteen hinnan. Hintamerkinnän pitää olla riittävän suuri ja näkyvä. Erehtymisen vaaraa siitä, mikä hinta tarkoittaa mitäkin tuotetta, ei saa olla.

    Jos hintatiedot merkitään hyllynreunaan, niiden pitää olla oikean tavaran kohdalla. Myynti- ja yksikköhintojen pitää erottua toisistaan. Jos hintatietojen yhteyteen laitetaan koodi- tai muita merkintöjä, hintatietojen pitää erottua niistä selvästi.

    Irtotavarat ovat tuotteita, jotka myydään pakkaamattomina ja mitataan asiakkaan läsnä ollessa.
    Irtotavaroiden yksikköhinnat ilmoitetaan niin, että asiakas tietää ne ennen mittausta. Myyntihinta merkitään tuotteeseen mittauksen jälkeen. Asiakkaalla on oikeus tietää valitsemansa erän hinta ennen kassalle menoa ja maksamista.”

    Lisää aiheesta mm. Kuluttajaviraston kevään tiedotteesta tai Hinnat esillä selkeästi-julkaisusta (pdf)