Tänä aamuna junaliikenne jumitti pahasti. Moni ihmettelee, miksi myös VR:n tiedotus jumii kriittisillä hetkillä.

Kari Haakana kirjoittaa:

”Sen sijaan Valtion Rautateiden jatkuvaa kämmäämistä poikkeustilanteiden tiedottamisessa ei voi eikä saa ymmärtää. Valtion rautatieyhtiö ei ole vuosikausien jumittamisen jälkeenkään pystynyt luomaan tiedotusjärjestelmää, joka pystyisi nopeasti kertomaan asiakkailleen, mikä milloinkin mättää.

Asemilla kuulutuksia tulee satunnaisesti tai niistä ei saa selvää, infotauluja ei ole (tai jos on, niillä ei ole tietoa), ja harvoilla miehitetyillä asemilla olevat työntekijät ovat yleensä pahemmin ulkona tilanteesta kuin asiakkaat.

– – – Esimerkiksi matkapuhelinpalveluja ei suunnitelmassa mainita kuin ohimennen; mitään tekstarihälytystä poikkeustilanteesta siis tuskin on tulossa. Ja vaikka olisikin tulossa, ei se todennäköisesti toimisi.”

Myös Anja Alasilta kaipaisi tekstiviestejä:

”Eniten ihmetyttää tekstiviestiin perustuvan palvelun puute; tavoittaisihan se käytännöllisesti katsoen kaikki matkustavaiset. Junien myöhästelystä kertovia tiedotteita ei varmaan ole lupa noin vain lähetellä ihmisten puhelimiin. Mutta palvelun voisi kai etukäteen tilata liikennekatkosten varalta.

Insinöörit ratkaisevat hetkessä viestinnän mahdolliset pikku pulmat. Kyse on ennen muuta ajattelusta.”

Viima kommentoi aamun tilannetta:

”Aamulla kello 8:20 Helsingin asemalla seisoi vain tavanomaisen oloinen määrä matkustajia, moni lienee kuullut junaliikenteen katkeamisesta jo ennen lähtöä ja hankkiutunut toiseen kulkuneuvoon. Yksi yksinäinen lähijunayksikkö lipui rantaradan suunnasta asemalle noin kello 8:15, ilmeisesti liikenteenohjauksen ollessa tuolloin hetkisen toiminnassa. Aseman infonäytöissä kerrottiin junaliikenteen olevan poikki, ja etteivät infonäytöt ole käytösssä. Automaattikuulutus kertoi junan saapuvan aivan kuin kaikki olisi normaalisti.

Myös junaton vyöhyke (huom: viittaa Viiman kuvaan Helsingin asemalta, jossa lukee ”Savuton vyöhyke”) . Torstaiaamuna Helsingin rautatieasemalla olisi savuttomuuden sijaan ollut kivempi tietää, lähteekö asemalta ainoatakaan junaa lähituntien aikana mihinkään suuntaan. ”