Kulutusjuhla

Kallis musiikkilaite mutta halvat kuulokkeet

Kriisi hämmästelee teknologiatavaraa: ”Edelleenkin on pakko ihmetellä miten kalliiden musiikkivehkeiden kanssa lätkäistään mukaan ala-arvoista skeidaa – eikä edes itse tarjota oman merkin alla erilaisia muita vaihtoehtoja, jotta rahat lisähankinnoista tulisivat edes Applen omaan kirstuun eivätkä esim. Kossin, Sennheiserin ja kumppanien kuten tällä hetkellä. Varsinkin kun katsoo missä hintaluokassa valtaosa iPhone-sopivista handsfree-kuulokkeista liikkuu: kaikki järkiään lähes satasen luokkaa ja reippaasti ylikin.” (Mari Koo)

4 Comments

  1. Eiköhän tuossa ole osittain kyseessä tietoisesta valinnasta jossa on valittu taloudellisesti optimaalisin vaihtoehto monimutkaistuvan logistiikan ja tuotekohtaisten katteiden väliltä.

  2. En minä ainakaan haluaisi maksaa toisista hyvistä kuulokkeista joka kerta soittimen päivittäessäni. Minulla on jo hyvät kuulokkeet elinikäisellä takuulla.

  3. hlehto, olen kyllä miettinyt monen tavaran kohdalla, miksi kaikki johdot yms. lisävarusteet tulevat aina automaattisesti mukana. Onhan se tietysti pakollista, kun ajatus on, että tuotteet pitää olla kokonaisuudessaan käyttövalmis, mutta jos nyt sattuu jo omistamaan ne hyvät kuulokkeet, niin miksi sitten aina joutuu ottamaan niitä halpoja mukaan, jos ostaa uuden laitteen.

  4. Ne halvat ovat onneksi niin halvat, ettei niillä ole väliä.