Kulutusjuhla

Mies shoppailuapuna

Nuunis kertoo, miten mies on hyödyksi vaatekaupoilla: ”Toinen hyvä shoppailuapu on oikeasti miehet; ne voi valjastaa etsimään vaikka harmaata jakkua, ja ne skannaa pikaisesti kaikki kaupan jakut. Tämä on siitä kätevää, että itse aina poikkean tehtävästä, jos harakkamaisesti viehätyn jostain kimaltavasta, ja sitten olen jo unohtanut, mitä etsinkään alunperin. Miehet pitää kaidalla jakkutiellä ja kannustavat valitsemaan, jotta pääsevät itse kaupasta pois, ja se on ihan hyvä, että pienen merenneidon lailla hillumisen sijasta toiminta on toisinaan tuloksellista.” (Mari Koo)

3 Comments

  1. Myös täysikasvuinen Poika on hyvä apu, etsii listalta kaiken ympäri kauppaa, punnitsee ja hakee… Vaateostoksilla sanoo, että tuota et tarvitse! Jätä se! Kirjastossa taas, että ei jaksa enää kantaa. Suosittelen lämpimästi itse. Miehestä voi olla hieman haittaa erinäisissä tilanteissa ,D

  2. Huh. Aikamoista esineellistämistä. Vaikkakin itseironista ja hyväntahtoista.

  3. Ja vastavuoroisesti baariin mentäessä nainen on oikeasti hyvä apu pitämään kaidalla tiellä. No joo, onhan se toki kiva, että meistä miehistäkin on apua, joskin itse arvostan enemmän sitä mielipiteen antajan roolia a kuin tuollaista teknistä ja ostostehokasta suorittamista.