Kulutusjuhla

Lounassalaatti käy liian kalliiksi

wednesday 14. januaryta 2009 klo 12.08 kirjoittajana Mari Koo

Lounassalaatin hinta on ylittänyt Nuuniksen kukkaron kestokyvyn: “Ruoan suhteen olen varsin järkevä kuluttaja. Teen paljon ruokaa itse, ja käytän mahdollisuuksien puitteissa tarjoustuotteita ja vuodenajan mukaan edullisia aineksia. Siksi juuri alan olla aivan kipurajoilla, kun fiilistelemieni salaattien hinnat ovat molemmissa lempipaikoissani nousseet 9,20 euroon. Se on mun mieleen vaan liikaa lounaasta ja salaatista, ja vaikka nousu ei ollut kuin 50 senttiä, on se mulle liikaa. Olen hyvin pahoillani, sillä olin juuri tyytyväinen tapaani syödä lounaaksi aina salaattia, ja useimmiten sen täytteenä vielä lohta, koska muuten en syö tarpeeksi kalaa. Kun miettii oikeasti sitä, että joka arkipäivä maksaa melkein kympin, eli melkein 60 markkaa lounaasta, joka ei kauheasti täytä kuitenkaan vatsaa, niin on se ihan sairas summa jo viikossa, puhumattakaan kuukaudessa tai vuodessa. Tietenkin käytän lounareita, joista saa muutaman euron etua, ja tietenkin salaatin raaka-aineet, etenkin jotkut, ovat kalliita ja tervellisiä, mutta ei mulla ole luonnetta tuhlata itseeni ja etenkin vain syömiseeni sellaisia rahoja.” (Mari Koo)

Be Sociable, Share!

9 kommenttia kirjoitukseen “Lounassalaatti käy liian kalliiksi”

  1. Jussi says:

    Olen myös kokenut lounashintojen viimeaikaisen nousun melko raskaaksi henkisesti, vaikka samaa kaavaahan nuo ovat aina noudattaneet – jotenkin se vain silti on niin vaikea hyväksyä.

    Siitä huolimatta pidän seitsemän vuotta euron käyttöönoton jälkeen jo todella heikkona yrityksenä markkakortin pelaamista – eihän 31.12.2001 juuri kukaan kirjoittanut hinnoista valittaessaan että “on tämä vaan niin kallista kun 90-luvun puolivälissä sama maksoi ainakin 20% vähemmän”, miksi sitten nykyään ollaan niin jumiuduttu siihen että yli seitsemän vuotta vanhat markkahinnat olisivat enää millään tavalla vertailukelpoisia?

  2. Kriisi says:

    20 prosentin hinnannousu nyt on vielä ihan selitettävissä, mutta kun oikeasti monissa tuotteissa “inflaatio” on laukannut yli 50% prossan luokassa. Klassinen huoltamokahvikuppi on kallistunut 7 vuodessa noin 600%. Lounassalaatti paikoittain sellaisen 80-100%. Ei ole mitenkään tavatonta, että paikassa jossa 7 vuotta sitten sai 36-38 markan lounarilla salaatin, leivät ja juoman (ja yleensä piti ottaa vielä jälkkärikin että summan sai täyteen) ei tänä päivänä saa sillä 8,70-9,20 euron lounarilla muuta kuin sen salaatin. Mukaan.

    Joissain palveluissa ja asioissa kyllä jotenkin haisee kauas myös fiilis rahastuksesta, koska Veijo Työnantaja maksaa ihmisille etuisuuksina ainakin osan. Tilanne kirpaisee kuluttajaa tietenkin tilanteissa joissa Veijo Työnantaja ei yllättäen maksakaan, eli esimerkiksi ei ole ruokailuetua.

  3. pni says:

    Hinnannousuhan johtuu siitä, että kalleimman lounarin arvo tänä vuonna on 9,20. Mutta joo, itseltäni jäi torstain hernekeitot pois ruokalistalta koska 9,20 annoksesta rokkaa, vaikka siihen kuuluu salaatti ja pannari, on kyllä aivan liikaa.

  4. Opa says:

    Missä hienostoravintoloissa te oikein syötte, kun salaatti- ja/tai keittolounas on noin hintavia?

  5. Jussi says:

    Ihmettelen samaa kuin Opa. Tuo saattaisi olla ymmärrettävää jos työpaikan syöttölää pitää monikansallinen korporaatio eikä lähimaillakaan ole vaihtoehtoja, mutta kyllä mielestäni Helsingin keskustassakin (omat kokemukseni 8 viime vuoden ajalta Punavuori-Kaartinkaupunki -akselilta) saa varsin helposti kelvollisen lounaan maksimilounarin hinnalla ja useissa paikoissa tuollaisen “kevyemmän” (sisällöllisesti) vaihtoehdon edullisemmin.

    Itselläni vain ei enää ole ollut lounasetua pariin vuoteen joten tuo lounashintojen ja lounarien maksimiarvon yhteinen nousu on ahdistanut hieman aiempaa enemmän.

  6. Eko-Matti says:

    Vantaan Tikkurilassa Fazer Amican lounaat irtoavat myös alle viidellä eurolla, tosin siinä taitaa olla vähän työnantajan subventoimaa. Minäkin ihmettelin noita kympin hintoja.

  7. pni says:

    Mainitsemassani paikassa lounasbuffet on maksimilounarin hintainen riippumatta mitä on tarjolla, oli se sitten hernaria tai kalkkunaa cordon bleu. Siksipä jää keitot syömättä. Varmaan aika moni muukin safka.

  8. Tichy says:

    Lounassetelillä säästäminen on illuusio joka johtuu siitä että ravintolat nostavat automaattisesti lounaidensa hinnat vastaamaan suurimman lounarin arvoa. Oikeastaan tämä on myös ainoa järkevä tapa sillä asiakas ei hyödy lainkaan siitä että 5 euron lounas maksetaan 9,20 euron lounassetelillä.

    Lounasseteli vääristää kilpailua, tai oikeastaan tekee siitä mahdottoman ja koko järjestelmä pitäisi lakkauttaa.

  9. Tichy says:

    Hmmm, voisikohan kuluttaja-asiamiehelle valittaa eriarvoisesta kohtelusta jos ei ole oikeutettu lounasseteleihin ja siksi jää vaille lounassetelin mukanaan tuomaa etua?

    Voisiko ravintolat velvoittaa alentamaan hintoja siten että kustannus asiakkaalle olisi sama riippumatta siitä maksaako asiakas lounassetelillä vai ei?

Kommentoi