Kulutusjuhla

Mars-suklaa maistuu paremmalta kuin kopiot

Mars-patukka voitti kaupan omat merkit Nikon makutestauksessa: ”Jotakuinkin kaikkien kaupparyhmien valikoimasta löytyy patukka, joka on saanut innoituksensa klassisesta Mars-suklaasta. Keräsin koko valikoiman ja pyysin neljää henkilöä maistelemaan niitä sokkona.[- – -] Neljästä testaajasta kolme valitsi ykköseksi alkuperäisen Mars-patukan. Vain yhden valinta kohdistui sen sijaan Eldoradoon. Mars sai kiitosta erityisesti siitä, että sen maku ei ollut pelkästään sokerisen makea, vaan siitä löytyi muitakin vivahteita. Kouluarvosanaksi se sai 9-.

Kakkoseksi kiri Suomen Lähikauppa Oy:n Eldorado Caramel (8-). Sen pähkinäinen maku vetosi etenkin niihin, jotka pitävät enemmän Snickersistä kuin Marsista. Se olikin koko vertailun patukoista maultaan ehkä kauimpana esikuvastaan. [- – -] Hintoja en kerännyt, koska ne vaihtelevat kaupoittain. Alkuperäinen Mars on kuitenkin selvästi kallein (50–70 senttiä), kun taas kaupan omien merkkien patukat maksoivat melko tasaisesti vähän yli 30 senttiä. Myös patukoiden koko vaihtelee merkeittäin. Jos haluaa halvalla mahdollisimman paljon, kannattaa todennäköisesti ostaa joko Eldoradoa tai Pirkkaa, jotka molemmat painavat 60 grammaa.” (Mari Koo)

4 Comments

  1. Itse en erityisemmin ole vertaillut eri vaihtoehtoja, mutta jos suklaapatukoita ostaa niin yleensä valinnan kohteena on Snickers. Sen rakenne on yleensäottaen mukavampi kuin monessa muussa suklaapatukassa eikä makukaan niin kovin heikko ole (vaikka parempaakin syömistä varmasti löytyy).

  2. Itse olen vaihtanut nuo kalliit merkkituotteet äkillisen verensokerin puutostilan korjaamisessa täysin väliin ja suosinut S-ryhmän kauppaamia Rainbow-suklaita. Sieltä löytyvät sekä maullisesti että ulkonäöllisesti halvat vastineet ainakin Kismetille, Raidille (Vai mikä se nykyään onkaan) ja Marsille. Suosittelen kokeilemaan korvikkeita.

  3. Jos oikein muistan, niin Raid-suklaa muuttui nimelle Twix.
    Asian tarkistaakseni avasin juuri yhden Twix-suklaapatukan kääreistään.

  4. Minullakin innostus tuon vertailun toteuttamiseen kumpusi siitä, että ostan usein noita kaupan omia merkkejä. Oli itse asiassa yllätys huomata, kuinka iso ero on, kun maisteli aitoa ja jäljitelmää vuorotellen. Ei Marsissa pelkästä tuotemerkistä joudu maksamaan. Mutta varmaan jatkossakin ostan usein Pirkka- tai Eldorado-jäljitelmiä. Rainbow’t ovat kyllä maultaan turhan valjuja, ja Lidlin Mister Choc pahaa (vaikka Lidlistäkin löytyy monta muuta hyvää suklaata).