Naisia saapasostoksilla, eli ensin Vesikeksi kertoo: ”Pistin eilen tilin siliäksi. Ostin muun muassa kahdet saappaat. Saapasvalikoimani alkaa olla aika tyydyttävä. Ja eteinen aika täynnä saappaita. Yksistä olen valmis luopumaan.” Ja sitten Nei: ”Soitin eilen poikaystävälleni ja kerroin onnessani, että olen ostanut kolme paria saappaita. Linjan toisessa päässä oli hiljaista, sitten seurasi meteli. Kolme paria?? Sinä? Ehdin jo itsekin nolostua hankinnastani, mutta sain vihdoin selitettyä, että kyseessä eivät olleet kumisaappaat, kuten toinen oli puhelimessa kuvitellut, vaan ulkosaappaat kolmessa eri mallissa, ja mikä tärkeintä, kierrätettynä.” (Mari Koo)