Kulutusjuhla

Ekobisnes elää kulutuksesta

Haapalan Kirsi pohtii ekotuotteiden ongelmallisuutta ja toteaa, että aitoa kulutuksen vähentämistä joudutaan vielä odottamaan: ”Siihen asti, ostakaa pois niitä ekologisesti tuotettuja vaatteita ja tuotteita. Nehän ovat nyt jo statussymboli, sillä ne ovat usein kalliimpia kuin tavalliset. Lisäbonuksena kuluttaja saa hyvän mielen. Tunnustan, että ostan itsekin mielelläni Globe Hopen tuotteita. Mikäs sen mukavampaa on kuin lukea uuden puseron lapusta, että se on tehty hylätystä makuupussista. Eri asia sitten, olinko lainkaan tarvinnut uutta puseroa.” (Mari Koo)

5 Comments

  1. Kirjoitin itse samasta aiheesta just vähän aikaa sitten. Tuohon kun liittyy vielä sekin, että ekologisina markkinoitavat vaatteet eivät välttämättä lopulta ole kovin ekologisia, varsinkin jos ja kun laadusta on tingitty, niinkuin nykyään usein on tapana.

  2. Kestävän kehityksen kannalta ei mielestäni ole tarkoituksellistakaan pyrkiä lopettamaan kuluttamista vaan suhteuttamaan se sellaiseksi, että tämän maapallon kulutus vastaisi sen tuottavuutta eli että emme kuluttaisi luonnonvaroja sen enempää, kuin niitä on tarjolla. Tarkoitan tällä sitä, miten länsimaiset ihmiset kuluttavat tällä hetkellä 4-10 kertaa enemmän luonnonvaroja, kuin maapallolla olisi varaa meille antaa. Ainahan me ihmiset kuitenkin tarvitsemme paikan asua, vaatteita, lämmitystä, jotain, millä liikkua jne. Kulutus ei siis tule koskaan loppumaan. Kysymys kuuluukin, pitäisikö ihmisten vähentää kulutusta minimiin vai pitäisikö yritysten muuttaa tuotantotapojaan niin, että nykyisenkaltaisella kulutuksella pystyisimme vähentämään luonnon kulutusta? Ja jatkokysymyksenä: Pitäisikö kuluttajien ostaa vain tiukimpaan tarpeeseen, vai voidaanko ylimääräinenkin kulutus hyväksyä, jos kulutushyödyke on luontoa säästävä?

    Muotoilijana joudun pohtimaan näitä kysymyksiä omassa työssäni ja olen päätynyt siihen, että joka tapauksessa tuotteiden on muututtava vähemmän luonnonvaroja kuluttaviksi, koska maailma ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Siksi tarvitaan edelleen uutta muotoilua ja uusia hyödykkeitä korvaamaan vanhempia, vähemmän ekologisia hyödykkeitä. Aina, kun jokin hyödyke voidaan korvata ekologisemmalla vaihtoehdolla, ollaan pienen askeleen lähempänä kestävästi toimivaa yhteiskuntaa.

    Nykyinen trendi kehottaa vähentämään turhaa kulutusta, mikä sinällään on hyvä asia. Mielestäni kuluttajien paras vaikutustapa ekologisempien tuotteiden saamiseksi markkinoille on niiden ostaminen. Tietysti voin olla tässä väärässäkin, mutta tämä mielipide perustuu tämänhetkiseen parhaaseen tietooni ja mieluusti muutan sitä, jos jollakin on parempia asgumentteja.

    Huh, tulipas pitkä pohdinnallinen kommentti. Ehkä asiasta täytyy jossain vaiheessa kirjoitaa omaan blogiinikin…

  3. Niin, tästä aiheestahan voisi keskustella vaikka kuinka paljon. Anu, aika monessa tuotteessa näennäinen viherpesu on iso ongelma: myydään mielikuvaa ekologisuudesta, mutta totuus voi sitten olla toinen. Ja jos sitten tuntee tulleensa jotenkin huijatuksi eli kuvitteli ostaneensa kestävän, ympäristöystävällisen tuotteen ja näin ei käykään, niin se vain lisää kyynisyyttä. Sitten ne oikeasti ekologisetkin tuotteet kärsivät siitä, että muut firmat ovat aiheuttaneet kuluttajille pettymyksiä toiminnallaan.

    Irina, oma blogiteksti kasaan vaan, tuossahan oli jo paljon pohdintaa 🙂

  4. Viherpesusta tuli mieleen vielä sellainenkin, että huomasin joistakin kännykkämalleista olevan olemassa ”ekoversioita”, joissa on erotuksena ”normaaliversioon” esimerkiksi akkulaturi, joka kuluttaa vähemmän sähköä ollessaan seinässä ilman puhelinta. Minun mielestäni näin vuonna 2009 kaikissa uusissa kännyköissä pitäisi olla tuollainen laturi.

  5. Irina K kirjoitti:
    Pitäisikö kuluttajien ostaa vain tiukimpaan tarpeeseen, vai voidaanko ylimääräinenkin kulutus hyväksyä, jos kulutushyödyke on luontoa säästävä?

    jotta kulutushyödyke olisi luontoa säästävä, niin sillä on joku luontoa kuluttava(mpi) vaihtoehto, johon sitä verrataan. jos siis mitä tahansa kulutushyödykettä verrataan siihen ettei sitä olisi, niin se ei koskaan ole luontoa säästävä. vai onko? vai mikä olisi sellainen? siis pahat karkit määrittelee hyvät karkit pätee tähänkin?

    Anu. ainakin jotkut uudemmat Nokia S60 puhelimet kehottavat käyttäjää ottamaan laturi seinästä, kun irroitat sen puhelimesta.