Polgara kirjoittaa leipäjonoista: ”Vaikka Suomella yleisesti ottaen menee huonosti, harva siitä julkisesti kehtaa kertoa, omin sanoin, mitä kuuluu tavallisen Vilperin tai Vilpertiinan elämään. Miten toimitaan, kun toimeentulo menee jo reippaasti alle minimin. Lukekaa ihmeessä ja merkatkaa vaikka suosikiksenne, minä tein sen nimittäin heti. Erinomainen, vasta aloittanut solidaarinen bloggaaja Lenkkiä leipäjonosta kertoo, mitä kuuluu. Suosittelen lämpimästi! Minusta ainakin alku on, no ainakin itselle tuttua asiaa, mutta toivoisin muidenkin lukevan. Itse jouduin käymään leipäjonossa, kun olin aikanaan tosi pitkään sairiksella. Rahaa ei siis faktisesti ollut, sitä oli kyllä tulossa… Tiedän, olisin varmasti voinut lainata joltakulta, mutta ajattelin katsoa elämän tämänkin puolen. Ainakin Malmilla ei yhtään hävettänyt seistä jonossa, seura oli hyvää ja tapasin erittäin mielenkiintoisia ihmisiä. Kuulin myös kertomuksia siitä, miksi kukin on jonossa. Eli kyse ei todellakaan ole mistään alkon kanssa lätränneistä ja toivonsa menettäneistä. Suurin osa jonottajia oli vanhuksia, joilla oli todella pieni eläke. Seuraavaksi erottuivat perheiden äidit, jotka hakivat lapsilleen leipää.” (Mari Koo)