Turisti ei saanut syntymättömän lapsen vakuutusta: ”Hakemus evättiin sairastamani masennuksen takia. Sillä, etten ole enää aikoihin joutunut syömään lääkkeitä ja että olen saanut niin sanotusti “terveen paperit”, ei vakuutusyhtiöni mukaan ole mitään merkitystä, sillä heidän näkemyksensä mukaan masennusta joskus sairastanut äiti on riski lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille.

Kun tähän varsin messevään väitteeseen lisätään kaikki ne ehdot, joita syntymättömän lapsen vakuutukseen on vakuutusyhtiössäni kirjattu, alkaa vakuutusyhtiön väen pätevyys hieman arveluttaa. Korvausta vakuutuksesta voi hakea nimittäin vain seuraavista sairauksista.

”Spina bifida (selkärankahalkio), hydrokefalia (vesipäisyys), älyllinen kehitysvammaisuus, CP-oireyhtymä, Downin oireyhtymä, suurten suonten transpositio, yksikammioinen sydän, Fallot’n tetralogia, vajaakehittyneen vasemman sydänpuoliskon oireyhtymä, keuhkovaltimon umpeuma, yläraajojen puuttumat, alaraajojen puuttumat ja sokeus.”

En toki väitä olevani mikään lääketieteen erikoisasiantuntija, mutta sen verran minäkin tiedän, ettei mikään noista vaikeista synnynnäisistä sairauksista voi johtua äidin masennuksesta.” (Mari Koo)