Kulutusjuhla

Kuluttajavirasto kokoaa tiedot takaisinvedoista

tuesday 17. marchta 2009 klo 9.34 kirjoittajana Mari Koo

Kuluttajavirastolta on nyt julkaistu palvelu, jota olen ehtinytkin jo kaivata: nettiin listataan vaarallisiksi tai vähintään haitallisiksi todettuja tuotteita, jotka vedetään pois markkinoilta.

“Taulukossa julkaistaan takaisinvedettävän tuotteen nimi ja yksilöintitiedot sekä yrityksen yhteystiedot, joiden avulla voi tarvittaessa hankkia lisätietoja ja toimintaohjeita.

Mikäli kyseessä on palautusmenettelyyn kuuluva vaaraa aiheuttava tuote, sen voi palauttaa ostopaikkaan ja saada tilalle vastaavan turvallisuusvaatimukset täyttävän tuotteen. Jos yritys ei pysty kohtuudella hankkimaan vastaavaa turvallista tuotetta ja toimittamaan sitä, kuluttajalla on oikeus saada rahat takaisin. Kun kyse on turvallisuuspuutteesta, palautusoikeus ei edellytä kuittia.”

Kaltaiseni kuluttava nettinörtti arvostaisi tietysti myös esimerkiksi RSS-syötteen tilausmahdollisuutta sivuilta, sillä eihän tuota muista todennäköisesti kovin aktiivisesti käydä katsomassa.

Viimeisimmät takaisinvedetyt tuotteet, jotka taulukkoon on listattu (tarkemmat tiedot tuotteista sivuilla):

– Ticket to Heaven -lasten ulkoiluvaatteita, joissa on nyörejä: tukehtumisvaara
– Polarn O. Pyret, windfleece-haalarit: tukehtumisvaara
– The Simpsons, imukuppipehmo-lelut (Homer, Maggie, Bart ja Lisa): kemiallinen vaara (liikaa ftalaatteja)
– Leijuvat lyhdyt: palovaara

Be Sociable, Share!

Yksi kommentti kirjoitukseen “Kuluttajavirasto kokoaa tiedot takaisinvedoista”

  1. jams says:

    Tämä on tosiaan positiivinen sivusto kyllä, monesti sitä on lehteä lukiessaan miettinyt miten ne takaisinvedot menevät varmasti ohi valtaosalta kansasta. Ei tosin tarkoita, että tuotakaan valtaosa löytäisi..

Kommentoi