Kulutusjuhla

EU:n maitorahat parempaan käyttöön

Hukkajukka kannustaa pois maidon ylituotannosta: ”EU haluaa lisätä keinotekoisesti maidonjuontia muun muassa pakkojuottamalla sitä koululaisille.

Tämä siitä huolimatta, että (viimeaikaiset) maidontuottajien vaikeudet johtuvat kysynnän vähentymisestä. Rahaa ei tule tarpeeksi maitolitraa kohden, koska tarjontaa on liikaa. Johtopäätös: lisätään kysyntää! Ei leikata tarjontaa! [- – – ] Maidontuotanto – varsinkin tekohengitettynä – nousee ja kaatuu täysin veronmaksajien tuen varassa. Miksi ei siis yhtä hyvin voitaisi syytää niitä miljoonia vaikkapa sen tukemiseen, että maidontuottajat siirtyisivät ympäristön kannalta kestävämpiin ja/tai ihmisen kannalta hyödyllisempiin tuotteisiin?” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Lehmien määrää voisi tietysti entisestään vähentää. Nythän on niin, että viimeisen 10-20 vuoden aikana yhden jalostetun lehmän maidontuotanto on moninkertaistunut aiempaan eli maitotilojen ja karjan määrä on mitä todennäköisimmin jo pienentynyt, mutta lehmäkohtainen maidontuotannon kasvu on korvannut tämän ”kadon”. Nyt yllättäen viimeiset tilalliset tahtovat kovasti Mansikkinsa utaremehut myydä eteenpäin leivän syrjässä kiinni pysymiseksi.

    Millainen investointi olisi siirtyä maidontuotannosta jonkin ns. hyödyllisemmän tuotteen valmistukseen? Kertakäyttövaippojako siellä navetassa pitäisi alkaa askartelemaan?

  2. Ei yhteiskunnassa ole mitään alaa joka ei muuttuisi! Ei siellä navetassa vaippoja, erityisesti kertakäyttövaippoja, tarvitse askarrella. Eläkepoistuma, tukien rajoittaminen ja alan ihmisten uudelleen kouluttaminen ovat ihan näppäriä keinoja. Maidon- ja lihantuotannon holtittoman kasvun vuoksi meillä on maailman saastunein meri, huonosti voivat eläimet ja mautonta ruokaa.
    Tuotantoa pienentämällä voitaisiin myös huomioida paremmin ympäristö sekä eettiset asiat. Voivuoret ja maidon pakkojuotto ovat kyllä ihan älyttömiä asioita.