Kulutusjuhla

Ruokasuunnittelu tuo rahansäästöä ja vähentää jätettä

Aimo on havainnut ruokaostosten suunnittelun hyödyn: ”Olemme viimeisen kuukauden aikana kiinnittäneet enemmän huomiota rahankäyttöön. Tajusimme, että kannamme ruokakaupasta tolkuttomasti ruokaa, jonka heitämme sitten vanhentuneena pois. Nyt olemme käyneet ruokakaupassa kerran viikossa ja suunnitelleet ostokset ja viikon ruokailut tarkemmin. Rahaa menee selvästi vähemmän ja ruokaa ei mene niin paljon hukkaan.

Jännä juttu on, että aikaisemmin käytimme ruokaostoksiin kolmena tai neljänä kertana jopa 50 euroa. Nykyään sama summa menee kauppaan vain kerran ja ostamme vähemmän herkkuja.” (Mari Koo)

4 Comments

  1. Olenko mä jotenkin outo vai vaan niin köyhä kun en koskaan heitä ruokaa roskiin. Mikään ei koskaan vanhene kaapissani vaan kaikki tulee syötyä. Onko tämä ruuan roskiin heittäminen oikeasti kovin yleistä?

  2. Sea, et oo outo 🙂 Mulla ainoat vanhenemisvaaraan joutuvat ikinä on leivät, koska niitä ei voi ostaa niin pientä pakettia että yksi Zepa siitä selviäisi parissa päivässä. Joten usein meen leipätiskin tuorepuolen kautta (yksi sänpylä, kiitos) pikemmin kuin pussitettujen kautta.

  3. Oululaisen jälkiuunipaloja saa 4 leivän (eli 8) paketissa ja ne menee hyvin vanhanakin. Olen popsinut varmaan viikon vanhaakin eikä edes homehdu. 😀

  4. Suoraan leipomosta ja tehtaanmyymälöistä saa joskus neljäkin pussia (vaikka ruispaloja) parilla eurolla. Kolme pussia pakkaseen ja yksi jääkaappiin. Paahdettuina leivät maistuu ja kertaostoksen jälkeen leipää riittää parhaassa tapauksessa kuukaudeksi.

    Antellin leipomomyymälät Oulussa : http://www.antell.fi/index.php?4783