Kulutusjuhla

Kaupunkien välitilat hyötykäyttöön kasvinviljelyllä

Yksi tämän vuoden kiinnostavimmista kuluttajuuteen ja ruuantuotantoon kytkeytyvistä ilmiöistä Helsingissä on mielestäni ollut ympäristöjärjestö Dodon kaupunkiviljely. Dodolaiset haluvat hyödyntää joutomaat ja perustaa kasvimaita, jossa kasvaa kaikenlaista syötävää, salaatteja, yrttejä, härkäpapua jne.

Toiminnalla halutaan osoittaa, että kaupungeissa on paljon välitiloja, jotka voitaisiin hyötykäyttää omavaraiseen ruuantuotantoon. Samalla tietysti myös suhde ruokaan lähenee ja kenties arvostuskin nousee, kun näkee, millaista työtä herneenkasvatus tai rucolan saaminen vaatii. Pasilan ratapihalla sijaitsevalla palstalla viljelylavat ovat irrallaan maasta maaperän laadun vuoksi.

Aiheesta on lisää dodolaisten Globaali piknik -blogissa (joka on muutenkin mainiota luettavaa ruuantuotannonsta ja sen vaikutuksista kiinnostuneelle). Lisäksi siitä on kirjoitettu mm. Voimassa ja videopätkää voi katsella A-Tuubissa.

Asun itse talossa, jonka takapihalla on rehottanut ruohosipuli, mutta ei muita hyötykasveja. Pienellä yrttiparvekkeella olen kasvattanut mm. basilikaa ja korianteria, mutta nyt päätin kokeilla myös kasvien istuttamista maahan. Sainkin palstaviljelyä harjoittavalta Veloenalta mm. sitruunakissanmintun, jonka pitäisi kuivattuna maistua hyvältä teessä. Villi ja sitruunakissanminttu

Veloenan kokemusten mukaan kissat eivät sitä syö. Yleisesti tavallinen kissanminttu maistuu noille karvapalloille, mutta sitruunaisen aromin tulisi hillitä popsimishalut. Minun asuintoverini oli toista mieltä ja mussutti sitruunakissanminttua poskeensa ennen kuin ehdin sitä edes istuttaa.

Mutta ehkä tämä kaupunkiviljelyni tästä vielä etenee! Moni sanoo, että miten sitä muka kaupungissa, kaikkien saasteiden keskellä, mutta itse en luota siihen, että ns. normaali kasvintuotanto olisi erityisen puhdasta. Eiköhän ne myrkyt meikäläisen elimistöön jotain kautta päädy kuitenkin: suurempi ongelma on tietysti se, mitä kaikkea ne aiheuttavat koko ekosysteemille.

Veloenalla oli kiinnostava kirjoitus omasta palstaviljelystään, jossa hän käyttää kasvisperäisiä lähilannoitteita:

”Vaikka samaan ruokaketjuunhan tämäkin liittyy: kyllä kasviksetkin on jotenkin lannoitettu tuottamaan hyvä sato. Jos ostan ja syön porkkanan, tuen sen tuotantotapaa. Jos minulla olisi enemmän rahaa, ostaisin kaiken biodynaamisena. Olen edelleen jotenkin surullinen siitä, mitä kuulimme luomukasvihuoneilla noin kuukausi sitten: että koska varsnaista luomua nestemäistä lannoitetta ei ole ammattikäyttöön, luomuviljelyssä hyväksytään lähin mahdollinen vastine eli tehobroilereiden lantaliete… Toivottavasti kyse on vain siirtymäajasta. Yhden asian kuitenkin epäilijätkin näkevät: kyllä palsta kasvaa, kukoistaa ja rehottaa kasvisperäisillä lähilannoitteillakin, joita ei ole prosessoitu mitenkään ja joita käyttäessä ei tarvitse edes muokata niitä syvälle maahan (mikä lisäisi ravinnevalumaa).”

7 Comments

  1. ’The Guerrilla Gardening’ on ollut tuolla maailmalla jo muutaman vuoden jonkin sortin trendi. Aivan kelvollista toimintaa. Joutomaitahan meillä riittää!

  2. Minun mielestäni kaupunkiviljely on ihan loistava idea ja vieläpä loppujen lopuksi aika helppoa. Eri asia onkin juuri se, miten saada urbaanit cityeläjät innostumaan asiasta.

    Keski-Euroopassa kaupungeissa viljellään yllättävän paljonkin ja ainakin Brittilässä voi kaupungissa pitää omaan käyttöön tarkoitettuja pienempiä tuotantoeläimiäkin (siipikarjaa, possuja, lampaita); asia, joka on Suomessa byrokraattien toimesta tehty kutakuinkin mahdottomaksi.

  3. Lepis, jep, ilmiö on toki rantautunut Suomeen muualta ja siitä paljon puhuttukin. Kattopuutarhat sun muut käyttöön vaan täälläkin 🙂

    Turisti, suomalainen lainsäädäntö on kyllä melkoisen mahdoton näiden tuotantoeläinten suhteen, valitettavasti. Kesälampaat tai -kanathan olisivat ihan kelpo elukoita esim. jonkun naapuruston yhteisesti hoidettavaksi ja hyödynnettäväksi, mutta taitaa olla aika toivotonta, jos kaupunkialueelle niitä yrittää saada.

    Tietty porukka varmasti ihan mielellään kuopsuttaisi maata ja kasvattaa ruokaansa kaupungissakin. Mutta eivät tietysti lähellekään kaikki. Tosin sellaiset kasvit, kuten vaikka tuo ruohosipuli tai raparperi, jotka eivät juuri hoitoa vaadi, olisivat varmasti monien mieleen.

  4. Vanhana linkkiluteena mutta ennenkaikkea suurena urbaanin maatalouden mesenaattina änkesin oman kasvimaani tuonne Dodon kartoille. Nam

  5. Minä henkilökohtaisesti en söisi kovin lähellä vilkkaasti liikennöityjä katuja kasvatettuja kasviksia, varsinkaan salaatteja, yrttejä tai muita kasveja, joista käytetään maanpäällisiä osia. Ja tuskin kaupunkien maaperäkään on erityisen puhdasta ja harmitonta, joten voivat olla pahimmassa tapauksessa varsinaisia epäterveyspommeja nämä kasvikset. Jokin parvekeviljely vielä meneekin, ellei just alla satu menemään katu tai maantie.

  6. Sirpale: Aika paljon ihan tavallisten peltojen vierestäkin menee vilkkaasti liikennöityjä teitä jne. Nykyään polttoaineissa ei ole raskasmetalleja, joten vanhat lyyjyjäämä riskit on aika pieniä. Ja toisaalta kasvit kasvaa vain lyhyen aikaa, eivätkä ehdi silloin kauheasti keräämään mitään. Kyllä minä syön innolla meidän pihan raparpereja vaikka vilkas katu ohi meneekin. Ennemmin kannattaa varoa Itämeren pcb-silakkaa ja lääkkeillä pumpattua lihaa.

  7. Ihan samaa ajattelin itsekin sanoa. Liikenteen päästöt eivät enää nykyään ole sitä samaa kauheutta, kuin vielä 80-luvun alkupuolella. Pienhiukkasissakaan ei ole loppuviimein mitään niin vaarallista, joka ei huuhtelemalla salaatinlehdeltä poistuisi ja ulkona tuotetut vihannekset on listeria- ja ameebavaaran takia hyvä pesaista muutenkin.