Kulutusjuhla

Kemikaalikimara pistää pohtimaan tuotteiden tarpeellisuutta

Kemiantekniikan diplomi-insinöörin Anja Nysténin Kemikaalikimara on hyvää ja asiallista luettavaa. Nystén kirjoittaa mm. seuraavaa: ”Minusta kosmetiikkakeskustelu on väärillä urilla. Energiaa käytetään pohtimiseen ja selvittämiseen, mitä tuotemerkkiä kannattaa käyttää ja mitä ei. Olennainen kysymys on se, mitä tuotteita tarvitaan ylipäänsä. Kaapit kerätään täyteen purkkeja, joiden loppuun käyttämiseen kuluisi aikaa kymmenen vuotta, elleivät tuotteet vanhenisi ennen sitä. Kuluttajat ovat huolissaan kemikaalikuormastaan ja selvittävät hankalia INCI-luetteloita. Meille uskotellaan, että emme voi elää ilman valtavaa purnukka-arsenaalia. Se, jolla ei ole joka vuorokauden ajalle ja ruumiinosalle omaa voidetta, ei huolehdi itsestään – eikä kosmetiikkafirmojen tuloksesta.” (Mari Koo, via Simplicitas)

2 Comments

  1. Ooo, erinomainen blogivinkki! RSS laulaa.

  2. Pakkauskoot ovat kyllä ihan älyttömiä. Esim. aurinkorasvan ilmoitetaan säilyvän 12 kuukautta – pääsin purkin puoleen väliin neljässä vuodessa, minkä jälken ostin uuden, koska en enää uskonut UV-suojan olevan entisellään.