Kulutusjuhla

Suomalainen maksaa maataloustukea noin 466 euroa vuodessa

monday 20. julyta 2009 klo 14.00 kirjoittajana Mari Koo

Sampsa laskee maataloustuen osuutta perheelleen ja miettii sen merkitystä: “Meidän nelihenkinen perhe maksaa siis maataloustukia  (166*4)+1200= 1864 euroa vuodessa. Yhtä suomalaista kohden maksu on noin 466 euroa maataloustukia vuodessa. [- – -]

Inhottavinta järjestelmässä on se, että myös tuensaajat, maanviljelijät, joutuvat kärsimään siitä. Ei arvokasta työtä (onko tärkeämpää työtä kuin ruoankasvatus?) tekevä ihminen halua elää tuen varassa. Onneksi EU on uudistamassa maailmaa monimutkaistavaa ja sen ruokaturvaa vaarantavaa tukiviidakkoaan ja toivottavasti Suomessa on taas pian mahdollista elää ruoantuotannolla. Maailmanmarkkinoilla suomalaisen elintarvikesektorin kilpailuvaltiksi ei riitä paketinkylkeen lätkäisty suomenlippu vaan tuotannon täytyy olla vastuullista ja ympäristöystävällistä.” (Mari Koo)

Jaa tietoa eteenpäin

10 kommenttia kirjoitukseen “Suomalainen maksaa maataloustukea noin 466 euroa vuodessa”

  1. Jokivaris says:

    Vähän off-topic, mutta aiheen innoittamana:

    Se mikä näissä maataloustukijärjestelmää kritisoivissa kirjoituksissa järjestelmällisesti unohdetaan on keskimääräisen kuluttajan rooli koko homman primus motorina. Lähtökohtana on kuitenkin nähdäkseni se, että Suomessa on pakko säilyttää maataloustuotannon taso sellaisena, että oma kansa pystytään tavalla tai toisella ruokkimaan kotimaan antimilla. Kaikki eivät tietysti ole tästäkään samaa mieltä, mutta ajatus Suomen ruokkimisesta tuontielintarvikkeilla on lähinnä absurdi. Vienti ja kilpailu maailmanmarkkinoilla ovat sitten minulle toissijaisia kysymyksiä.

    Tästä näkökulmasta maataloustukijärjestelmä on se pienempi paha, koska todellisuudessa vastuulliset ja ruokakaupan kassalla muustakin kuin hinnasta kiinnostuneet kuluttajat ovat kuitenkin vähemmistö. Tilanne korostuisi entisestään, jos maataloustukia kotimaiselle tuotannolla ei maksettaisi ja rajat olisivat täysin auki ulkomaiselle kilpailulle. Harvalla ihmisellä moraali riittäisi ostaa kotimaista, jos ulkomaisen kilpailijan saisit kautta linjan puoleen tai kolmasosaan kotimaisen hinnasta.

    Reaaliset vaihtoehdot kotimaisille tuottajille isossa mittakaavassa ovat siis joko elää nykyisellä systeemillä (alennettu tuotantohinta + tuet) tai etsiä muita töitä. Kuluttajien hyvään tahtoon ja lähiruuan houkuttelevuuteen ei kannata liiemmin luottaa, eettiset kuluttajat eivät kovin monta maatilaa nykyisellään elätä.

    Enkä nyt sano etteikö maataloustukiviidakko olisi nykyisellään paisunut liiaksi ja täysiä järjettömyyksiäkin mahtuu joukkoon riittävästi. Enkä myöskään edes yritä ottaa kantaa maataloustukien eettiseen ulottuvuuteen koko maailman mittakaavassa (rikas suojattu pohjoinen vs. köyhä etelä).

    Toinen asia mikä minua näissä keskusteluissa ketuttaa on se, että suurimman syyllisen vastuuta ollaan säännömukaisesti vierittämässä maanviljelijöiden niskaan ja sitten esimerkiksi tukien järjettömyydestä nostetaan joku Wahlroosin kaltainen “maajussi”. Olen elämäni alkuvuodet katsellut Suomalaisen pienviljelijän elämää sen verran läheltä, että voin sanoa sen olevan kaikkea muuta kuin kadehdittavaa. Jos haluatte etsiä suurinta syyllistä Suomalaisen ruuan korkeaan hintaan tai hinnan ja laadun suhteeseen, niin kääntäkää katseenne jalostus- ja jälleenmyyntiketjuun. Väliportaiden katteet ovat osin tolkuttomia ja niistä pidetään kiinni kynsin hampain, joko nostamalla kuluttajahintoja tai laskemalla tuottajien osuutta.

    Mielelläni kuulisin kritiikin lisäksi joskus myös edes suunnilleen tästä maailmasta olevia ehdotuksia siitä miten hommaa voisi kehittää.

  2. Martti says:

    Jokivarsi, kertakaikkiaan loistavasti sanottu. Tiivistit omat ajatukseni paljon paremmin kuin olisin itse osannut.

    Keskustelu kaipaisi ehdottomasti lisää realistisia vaihtoehtoja nykyjärjestelmälle, jotta voitaisiin edes ajatella tukijärjestelmän alas ajamista.

  3. sampsa says:

    Kuinka maataloudentukemisen voisi sitten lopettaa niin, että maanviljely olisi kannattavaa Suomessa. Siihen on ainakin kaksi keinoa, ehdotakaa lisää jos tiedätte:

    1. Rajoitetaan ulkomaisen ruuantuontia joka pakottaa ihmiset ostamaan kotimaista.

    Vaihtoehdon heikkoutena on,

    että poliitikot tietävät että näin ei saa tehdä koska poliitikot ovat päättäneet aiemmin WTOssa että tavaran liikkumista ei saa rajoittaa koska suurten tavarantuottajamaiden poliitikot ovat näin sanoneet

    ja koska

    suurimmalle osalle ihmisiä jokivarren esittämä mahdollisuus ostaa halpoja kotimaisia kasviksia jotka eivät sovellu kotimaan oloissa edullisesti viljeltäviksi on tärkeämpää kuin miljardin ihmisen äärimmäisen köyhyyden poistaminen. Kumpi on kuluttajalle tärkeämpää nälän ja hädän vähentäminen maailmasta vai kotimainen sokeri varusmiehen munkissa? Poliitikot ovat riippuvaisia näistä itsekkäistä massoista. Demokratia on paska järjestelmä, mutta parempaakaan ei ole – vielä. Maailmanpolitiikan valtasuhteiden muutokset tuonee tilanteeseen maapallotason kansanvaltaa lähitulevaisuudessa. Brasilialla ja Kiinalla lienee EU:n näkemyksistä poikkeavat kannat mailman ruoantuotantoon.

    2. EUn maatalous sopeutuu vapaisiin markkinoihin kuten kehitysmaiden maatalous on joutunut tekemään saadakseen EU:lta ja muilta teollisuusmailta lainaa maksaakseen aiempien lainojen korkoa.

    (Tilannetta voi verrata paljon kritisoituihin humalaisille yöllä myönnettyihin pikalainoihin. Kehittyvät maat joutuvat lainanantajan vaatimina avaamaan maatalous- (ja muut sektorinsa) Jokivarren kauhistelemalle täysin avoimelle kilpailulle jotta saisivat lisää lainaa maksaakseen itsevaltaisen diktaattorin ottaman lainan korkoja.)

    Suomenkin tulisi siis löytää oma niche-maataloussektori näiltä vapailta maailmanmarkkinoilta. Ravinteikas ja ruoankasvatukseen otollinen etelä tuottaisi maailman arkiruuan ja kylmä Eurooppa erikoisuudet. Kaikki olisi hyvin kunnes poliitikot riitautuisivat ja me ukot alkaisimme taas kuolla riitojen ratkaisemiseksi. Vapaa kauppa toimii pitkälti puheissa. Maataloustuet ovat kaksinaamainen keino esittää vapaita markkinoita – meidän hyvä osaisten kesken.

    En ota kantaa Jokivarren esittämään syyn vierittämiseen maajussin niskaan koska en sitä kirjoituksessani tee. En myöskään ota kantaa siihen voiko maataloustukia käsitellä Jokivarren tavalla, eli huomioimatta järjestelmän suurimpia haittoja: äärimmäisen köyhyyden ylläpitoa ja valtioiden kehityksen estoa ja huomioimalla vain oma hyöty. Tai siihen voiko näitä edes verrata keskenään. Kuten Jokivarsi totesi ja jokainen joka luki juttuni “lue lisää” linkkien uutset totesi suurinosa ruoantuotannon tuotosta jää välikäsille. Kauppa saa eniten.

    Jokivarsi pyysi ehdotuksia tästä maailmasta kuinka hommaa voisi kehittää yllä muutama. Vietin 80-luvun aina EU-jäsenyyteen saakka kesäni elävässä maalaiskylässä jossa oi perhetiloja. Niillä viljeltiin viljaa, perunoita, kasviksia ja kasvatettiin lypsy ja lihakarjaa. Tilat eivät saaneet maataloustukia ja olivat tässä maailmassa.

  4. Jyri says:

    Huolestuttavaa tukiasiassa on se miten lyhytnäköisen kvartaalikapitalismin hengessä tukien kustannuksia lasketaan ja pohditaan aihetta tämänhetken menojen ja ehkä tasa-arvoisuuden nimissä vaikka aihe on nähdäkseni ensisijaisesti kansalliseen pitkän aikajänteen turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyvä kysymys.

    Maailman väestö kasvaa elintarviketuotantoa nopeammin, on esitettynä ainakin riittävän todennäköisiä skenaariota siitä että nykyisten tuotantoalueiden ilmasto-olosuhteet saattavat muuttua merkittävissä määrin ja peli maailmanmarkkinoilla tulee vain kovenemaan ( me voimme toki leikkiä kivaa ja kaunista mutta elämä on kovaa: 1,3 miljardin nupin väestöä ruokkiva, ja aloillaan pitävä Kiina ei sitä esimerkiksi tule kuitenkaan tekemään..) joten oleellinen kysymys ei ole se paljonko tukiaiset maksavat vaan se että kuinka paljon meidän kannattaa maksaa siitä että maassamme säilyy omien rajojen sisällä riittävä elintarviketuotannon infrastruktuuri ja osaaminen.

    Niche-sektorin erikoisuuksilla ei paljoa tanssita ruusuilla jos perustuotanto puuttuu & terve itsekkyys voi olla rumaa mutta yhtä kaikki hengissäpitävää.

  5. Eko-Matti says:

    Itse en näe maataloustuissa itsessään mitään tolkuttoman pahaa. Kyllähän meillä EU:ssa tuetaan lähes kaikkia yhteiskunnan sektoreita jollakin tasolla. Toki maataloustuet ovat EU:n budjetissa suurin yksittäinen palanen, mutta kun otetaan mukaan valtioiden ja kuntien erilaiset yritystuet, lainat ja infrastruktuurin rakentamiset, niin kyllä muillekin sektoreille julkista rahaa syydetään. Eikä siinä sinällään ole mitään pahaa.
    Minusta nykyisen järjestelmän suurimmat ongelmat ovat tuo edellä mainittu köyhien maiden kyykyttäminen ja tukien epäekologisuus. Jos EU:ssa halutaan todella päästä niihin ilmastonsuojelun tavoitteisiin, jotka on asetettu, tulisi se näkyä myös maataloustuissa. Lihan, maidon ja munien tuotannon tukia tulisi radikaalisti laskea, jolloin myös niiden markkinahinta kohoaisi. Tämä johtaisi myös kulutuksen laskuun ja samalla merkittävään päästövähennykseen. Säästyneet tuet voisi suunnata vaikkapa tänne kylmään pohjoiseen soveltuvien proteiinipitoisten kasvien kasvatuksen tukemiseen ja niiden jatkojalostuksen kehittämiseen. Tälläinen mainio kasvi on mm. härkäpapu, jota saa etsimällä etsiä kaupoista, vaikka sitä Suomessakin kasvatetaan.

  6. Jokivaris says:

    Jyriltä ja Matilta hyviä kommentteja. En sinällään ole pääosin Sampsankaan kanssa eri mieltä, mutta minusta prioriteettina maatalouden tukemisessa pitää olla kotimaisen huoltovarmuuden säilyttäminen. Niin kauan kuin Suomi on itsenäinen, suvereeni valtio ja se sellaisena halutaan säilyttää, pitää sen myös tässä asiassa olla se yksikkö mitä ensimmäiseksi ajatellaan. EU:n ja muun maailman asiat tulevat sitten perässä. Onneksi useimmat poliittiset vaikuttajat puoluekantaan katsomatta tämän vielä ymmärtävät.

    Toisaalta tämä johtaa sitten ainakin minun kohdallani siihen, että niin kauan kuin kotimaan tarpeisiin riittävä perustuotanto on turvattu, niin kaikesta muusta voidaan sitten keskustella. Jos jokin tukimuoto johtaa käytännössä tietyn elintarvikkeen jatkuvaan ylituotantoon ja ylituotannon dumppaamiseen polkuhinnalla maailmanmarkkinoille, niin silloin siinä tuessa on vikaa ja sitä pitää muokata.

    Alkuperäisen kommentin realistisilla vaihtoehdoilla tarkoitin nimenomaan sitä, että ehdotuksissa ja muutoksissa otetaan huomioon reaalipolitiikka ja kansainväliset valtasuhteet. Se että meillä Suomessa ja pääosin Euroopassakin on totuttu tietynlaiseen yhteisvastuulliseen ajatteluun, ei tarkoita sitä että muualla maailmassa näin olisi. Eikä välttämättä Euroopassakaan loputtomiin.

  7. Jossakin blogillani on hieman tuosta maataloustuesta.
    Maataloustukea ei ole ainoastaan ne tuet, jotka maksetaan suoraan maataloustuen nimellä, vaan niitä on myös iso joukko muita tukia, jotka ovat maataloustukea, vaikka ne on naamioitu muuksi.

    Itse olen lobannut 12 vuotta sen puolesta, että maaseudun tuet koostuisivat kahdesta tuesta, tapporahasta ja hautausavustuksesta.

  8. ps. Pyrin aina siihen, että valitsisin ulkomaisen tuotteen, jos sellainen on saatavilla, jos on pakko valita kotimaisesta tuotteesta, niin jos voi valita, sellainen jonka on tuottanut mahdollisimman suuri ja etelässä sijaitseva maatila.

    Tietoisesti en ole syönyt vuosiin mitään jonka tietäisin olevan tuotettu esim. Lapissa tai Pohjois-Karjalassa, varmaan 12 vuoteen.

  9. Jokivaris says:

    Petjalle: Olen lukenut ihmiskuntaa jonkin aikaa ja useimmiten tekstit ovat niin hyviä ja osuvia ettei niistä voi juuri olla eri mieltä. Nämä ajatukset Suomalaisesta maataloudesta ovat kuitenkin jotain, mitä en oikein ymmärrä. En toki tiedä mistä suhtautuminen kumpuaa, esimerkiksi kepuviha on helppo ymmärtää, mutta jos ajatus on se, että Suomalainen maatalous = kepu ja siten molempia pitää vastustaa, niin metsään menee.

    Jos taas ongelmana pitää Suomalaisen ruuan laadun ja hinnan heikkoa suhdetta, niin silloinkin viljelijät ovat väärä kohde. Hintaa selittävät osin pohjoisen ympäristön ongelmat ja sekä hintaa että heikkoa laatua ja tarjonnan suppeutta enemmän jalostus- ja jälleenmyyntiketjun keskittyminen ja ahneus.

  10. Pekka says:

    Suomalainen maatalous on keskimäärin valtaosaltaan täysin älytöntä puuhastelua. Tuotto ei yleensä kata edes tuotantopanoksia, saati että sillä voisi maksaa palkkaa. Ainoa kannattava ala on maidontuotanto – euron tuotantopanokselle saadaan 102 senttiä tuottoa.

    Soininvaran blogista löytyy mainiota tietoa Suomen kansallisista tuista. Suomen maksamista yritystuista 74 % menee maatalouteen; vastaavasti Ruotsissa 12 %.

    Huoltovarmuutta voisi ylläpitää paljon vähemmälläkin kuin nykyisellä 2 400 000 000 eurolla vuodessa.

    Sampsa voisi miettiä miten hänen lapsuutensa (Rhodesiassa?) voisi siirtää Suomeen.

Kommentoi