Japanissa asuva Yoe kuvailee erään pariskunnan elämää: ”Saato ja Aya ovat eläneet kolme vuotta lähes hiilijalanjäljetöntä elämää. Perinnetaloon tulee jonkinlainen sähkölanka, jota käytetään yhden hehkulampun ja jääkaapin käyttöön; vettä tulee letkusta. Kaikki ruoka valmistetaan tulisijalla; talvisin ja sadekauden aikaan käytössä on kamiina, myöhemmin kesällä avotulipesä jonka ylle padat ripustetaan. Puutarhassa kasvaa tomaatteja, gooyaa, erilaisia hedelmiä ja aloe veraa, jota käytetään kosmeettisena tuotteena ilmeisesti ihan mihin vaan. Ei puhelinta tai rahaa, ulkohuussi ja nurmikenttä jolla aamujoogataan. (Saato sanoo että kun syö itsekasvatettua ruokaa ja joogaa aamuisin niin ei tule koskaan kipeäksi.) Aikaa loputtomasti ja kissa huolehtii hiiristä.
Pariskunnan primus motor ei kuitenkaan ole ekohippeys – sanovat he, että vaan kyllästyivät käymään töissä. Nyt elämä koostuu paratiisisaaren rannalla loikoilusta, surffaamisesta, kasvimaan hoitamisesta ja hanttihommista, joilla saa pikkurahaa bensaan ja riisiin. Asumiskulut ovat kuukausittain noin 5000 yen (35 eur). Mitään ei tuhlata; Saato rakentaa itse minkä pystyy ja loput saadaan vaihdossa muilta saarelaisilta.” (Mari Koo)
Petja Jäppinen
Eihän tuo mitään hiilijalanjäljetöntä ole, jos kerran käytetään tulisijaa.
Tulisija saattaa olla monissa tapauksissa enemmän hiiltä vapauttava kuin sähkö.
Yoe
Tulisijan vapauttama hiilidioksidi on kai aika häviävän pientä siihen verrattuna, että talouteen ei osteta yhtään mitään, ei käytetä sähkölaitteita eikä matkusteta minnekään. Tokihan näillä on myös japanilainen kevytauto, mutta sitä käytetään vain kun tarvitaan – eli harvoin. Sanoinkin että ”lähes” hiilijalanjäljetöntä; aika vaikeaa on suomessa kenenkään kuitenkaan päästä noin lähelle.
Jyri
Paratiisielämän ekologisuuteen tulee kyllä pieni särö jos ja kun tietää sen että Japani viittävaille menetti metsänsä 1600-luvun Togukawakaudella perinteellisen rakennustavan vaatiman rakennuspuutarpeen ja polttopuun ylenmääräiseen hakkaamiseen ennenkuin aikakauden ekologiseen katastrofiin havahduttiin.. 😉
Yoe
Okinawa ei ollut Japanin osa 1600-luvulla 🙂 Metsät kyllä meni täälläkin tossa toisen maailmansodan aikaan, jenkkien pommittamana. Onneksi viidakko kasvaa helposti takaisin. (Ei sinänsä että näkisin heti, miten 1600-luvun tapahtumat vaikuttaisivat nykyajan ekoelämän valintoihin.)
Japanin pääsaarien metsien hakkuu tosiaan lopetettiin sitten tykkänään, ja laitettiin komitea miettimään että mites saadaan taas metsät pystyyn. Uutta puustoa piti istuttaa, ja komitea päätyi komeaan japaninseetriin, jota sitten istutettiin valtavia määriä joka puolelle Honshua.
Menee viisikymmentä vuotta, ja huomataan, että hyvin suuri osa japanilaisista on valtavan allerginen ko. seetripuiden siitepölylle. Allergialääkkeitä tuottavat lääkefirmat kiittävät ja kumartavat. 🙂