Kulutusjuhla

Kulutusjuhla ry haluaa selkeyden poliisin toimintaan parkkipaikkapiknikillä

Päivitys: lisätty linkki Hesarin juttuun.

Kulutusjuhla ry:n hallitus päätti eilisessä kokouksessaan tehdä kantelun poliisin toiminnasta lauantaisella parkkipaikkapiknikillä. Kantelua ehdotti komisario Juha Hietala maanantaina, kun soitin poliisille tiedustellakseen lakipykälistä ja niiden tulkinnasta kohdallamme.

Kantelulla toivotaan saatavan selvyys siihen, miten sekä poliisi, yksittäiset ihmiset ja kansalaisjärjestöt voivat toimia vastaavissa tilanteissa ja polkupyörien parkkeeramisessa. Kantelulla halutaan myös selvittää, miten kansalaiset saavat käyttää julkista, yhteistä kaupunkitilaa.

On ymmärrettävää, jos tämä kantelu tuntuu monista turhalta ja massiiviselta ratkaisulta. Mutta koemme, että selvitystyö on tarpeellinen, jotta vastaavilta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin. Kantelu oli siis poliisin ehdotus perusteluiden selvittämiseksi eli sinällään osa poliisin normaalia toimintaa. (”Oikeudelliselta luonteeltaan kantelu on valvontaviranomaiselle tehty ilmoitus epäillystä poliisin virheellisestä virkatoimesta tai virkatoimen laiminlyönnistä.”)

Palveluiden äärelle vaivatta myös ilman omaa autoa

Parkkipaikkapiknikin alkuperäinen ajatus oli herättää keskustelua palveluiden saatavuudesta.  Yhteiskunnassa tehdyt ratkaisut vaikuttavat kuluttajien toimintaan, ja tukemalla julkista ja kevyttä liikennettä tarjotaan myös hyvät mahdollisuudet siihen, että palvelut ovat kansalaisten ja kuluttajien saatavilla. Samalla se on ekologisempaa kuin yksityisautoilun tukeminen.

Ennen piknikin järjestämistä Kulutusjuhla ry:n hallitus ei osannut kuvitella, että piknik olisi laiton, koska parkkimaksu haluttiin maksaa ja käyttäytyä kaikin puolin asiallisesti. Piknikiä ei tietenkään olisi järjestetty, jos sen olisi epäilty rikkovan lakia.

Soitin poliisin lupapalveluihin 31. heinäkuuta varmistaakseni, ettei pienimuotoisella parkkipaikkapiknikillä tarvita lupaa yleisötilaisuudelle. Kyseisen puhelinkeskustelun jälkeen oletin toiminnan olevan sopivaa ilman sen ihmeempää lisäselvitystä. Kyseinen virkailija ei myöskään sanonut mitään sellaista, jonka mukaan parkkipaikalla piknikin järjestäminen olisi lain rikkomista.

Oli siis syytä uskoa, että piknik parkkipaikalla ei vaadi toimenpiteitä sen enempää kuin piknik puistossakaan.

Pikinikillä istuimme rauhassa ja hyväntuulisesti. Myös ohikulkeneet ihmiset näyttivät suhtautuvan pääsääntöisesti lähinnä ihmetellen, huvittuneesti tai kannustavasti.

Onko oikeus parkkeerata pyörät?

Päivän Hesarissa on piknikin perusteella tehty pieni Miksi-juttu. Siinä komisario Juha Hietala toteaa, että partio ei olisi todennäköisesti puuttunut tilanteeseen, jos parkkiruudussa olisi ollut vain polkupyörät (vaikka myös Hietalan tulkinnan mukana paikat on tarkoitettu vain autoille).

”Epäilen, ettei olisi puuttunut muutenkaan, ellei joku kansalainen olisi ilmoittanut, että parkkipaikat ovat täynnä polkupyöriä ja piknikväkeä”, Hietala sanoo.

(Jos nyt jotakuta kiinnostaa, niin kukaan Kulutusjuhlan hallituksesta ei ollut Hesariin yhteydessä aiheen vuoksi. Toimittaja Vesa Mäkinen soitti eilen minulle ja pyysi valokuvaa. Jutussa ei myöskään mainita Kulutusjuhlaa, vaan puhutaan ”joukosta nuoria aikuisia”: nuoruus on tietysti suhteellista,  keski-ikämme oli varmaan kolmenkympin tienoilla, iät n. 25-50 -vuotta).

20090808_4513Poliisipartion saapuessa paikalle meitä oli yhdeksän henkeä ja neljä polkupyörää. Poliisi ilmoitti ensin, ettei meillä ole tähän lupaa. Sanoin, että ei ole, koska sain tietoa, jonka mukaan oletin sen tarpeettomaksi. Poliisi totesi minun saaneen väärää tietoa ja kehotti meitä siirtymään jatkamaan piknikiä esimerkiksi puistoon (eli jos piknik olisi tulkittu yleiseksi, ilmoitusta vaativaksi kokoukseksi, niin ei meillä olisi ollut lupaa puistossakaan olemiseen, jonne partio kehotti meidät jatkamaan toimintaamme).

Lakiperustelut eivät olleet selviä

Halusimme kuulla perustelut siirtämisellemme. Tämän jälkeen poliisi sanoi, että istumme ajoradalla ja se on kiellettyä. Istuimme kuitenkin pysäköintiruudussa ja lain mukaan pysäköintimerkeillä ”osoitetaan ajoradan ulkopuolella olevaa tai ajoradasta tiemerkinnöin erotettua aluetta” eli tältä osin poliisi antoi meille virheellistä tietoa.

Kävimme keskustelun siitä, että meillä on ajoneuvomme eli polkupyörät parkkeerattu (parkkaiaikaa oli lipukkeen mukaan n. 0,5 tuntia jäljellä). Poliisien näkemyksen mukaan vain moottoriajoneuvo olisi oikeuttanut pysäköintiin ja sen myötä paikalla olemiseen.

Määräysmerkkejä koskeva asetus tieliikennelainsäädännössä toteaa pysäköintimerkin kohdalta, että se osoittaa ajoneuvojen pysäköintitilaa ja pysäköintiä koskevat rajoitukset on ilmaistava lisäkilvellä. Ajoneuvojen (ml. polkupyörät) pysäköintiä ei oltu kyseisellä paikalla rajoitettu lisäkilvin, ja olimme makseneet paikoitusalueen mukaisen pysäköintimaksun.

Poistimme siis itsemme ja pyörämme paikalta, kun poliisi sitä halusi. Samalla annettiin ymmärtää, että jos emme näin toimi, niin jollain tasolla vastustamme virkavaltaa.

Jälkiviisas on helppo olla ja löytää lakikohtia, joiden mukaan parkkipaikkapiknik on vähintäänkin lain harmaalla rajalla. Eivätkä kaikki pyörätkään olleet tapahtumahetkellä tarkalleen maksetun parkkiruudun sisällä.

Mutta myös poliisilla pitää olla pitävät perustelut siihen, kun he siirtävät ihmisiä ja polkupyöriä lakipykäliin vedoten paikasta toiseen, ja heitä voi kuitenkin pitää myös lainsäädännössä maallikkoa tietäväisempänä.

Hesarin jutun lopuksi komisario Juha Hietala sanoo:

”Mielestäni tämä antaa aihetta syvällisempään pohdintaan kevyen liikenteen politiikasta täällä Helsingissä. Polkupyörille pitäisi varata enemmän liikkumatilaa ja parkkipaikkoja.”

Omasta puolestani toivon, että tapahtunut herättelee myös lisää keskustelua mainitusta palveluiden saatavuudesta ja esimerkiksi siitä, kuinka yksityisautoilun tukeminen tukee samalla mm. tietyntyyppistä asuntopolitiikkaa ja kuluttajuutta.

Aiheesta on käyty vilkas keskustelu viime päivinä blogitekstin kommenttiosastolla ja Qaikussa, kiitos osallistuneille ja näkemyksensä jakaneille! Lisäksi Noora julkaisi tekstin ja kuvia piknikistä omassa blogissaan.

Mahdollisiin lisäkysymyksiin vastaan mielelläni (mari.koistinen(_at_)gmail.com, puh. 050-5526 577).

Kuva: Pekka Nikrus

8 Comments

  1. Kuvablogistani löytyy vielä yksi kuva.

  2. Hieno piknik teillä on ollut! Harmillista, että poliisi puuttuu toimintaan ilman selkeästi lakiin pohjautuvia perusteita. Kyseessä lienee ns. maalaisjärjen käyttö virka-aikana, joka toki sekin on varsin hyvä asia, mutta toivottavasti piknikinne sai paikalle tulleet poliisitkin kuitenkin pohtimaan tempauksen sanomaa enemmän kuin sitä, miltä se tavallisessa katukuvassa näyttää.

  3. Kiitos vaan kommentoijille jälleen kerran!
    Matti, niinpä, toivottavasti piknik herätti myös ihmisissä ajatuksia (ja ainakin ohikulkeneista suuri osa siis vaikutti suhtautuvan ihan leppoisasti tai kannustavasti), eikä vain fiilistä että ”tuossa saakelin hipit vie yhden hyvän parkkipaikan”.

  4. Onko kantelu jo jätetty? Onko tietoa kanteluiden määristä ja käsittelyajoista?

    • Ei vielä: minä ja sihteeri asumme eri paikkakunnilla, joten molempien nimikirjoitusten saaminen samaan kantelupaperiin vaatii hieman ihan perinteistä postinkuljetusta. Kanteluiden määristä ja käsittelyajoista minulle ei valitettavasti ole mitään tietoa.

  5. Hilpeä meininki. Perustelut moottorikäyttösistäkin on ristiriidassa tieliikenteessä edelleen täysin laillisista hevosvetoisista ajoneuvoista. Hevonen+kärryä saa vetää neljänruuhkassa hämeentiellä laillisesti ja myös sen voi pysäköidä ruutuun. Ja löytyyhän helsingistä maailman ainoa hevosten vihreä aalto, mannerheimintie.

    Hyvää boretta!