Kulutusjuhla

Joko intoilu vähärasvaisuuden terveellisyydestä loppuisi?

Hesari uutisoi Kuluttaja-lehden margariinitutkimuksen, jossa todettiin, ettei vähärasvaisin margariini suinkaan ole terveellisin.

”Lehden testissä terveellisimmiksi margariineiksi osoittautuivat 60 prosenttia rasvaa sisältävät Becel- ja Rainbow-margariinit sekä 70 prosenttia rasvaa sisältävä Keiju-margariini.”

Kumman sitkeässä elävät nämä ajatukset siitä, että vähärasvaisuus olisi samaa kuin terveellisyys. Kuten Juhana Harju kirjoittaa:

”Pari päivää sitten YLE Uutiset esimerkiksi kertoi rekkamiesten ruokavaliota kuvaillessaan, että ”huomattava osa kuljettajien ruokavaliosta koostuu rasvaisista aineista.”

Kuitenkin uutisen perustana olevassa Työterveyslaitoksen tiedotteessa sanotaan selvästi, että ”pehmeän rasvan saanti on vähäistä ja kovaa rasvaa sisältävien ruokien käyttö on liian yleistä.” Kysymyksessä olikin siis rasvan laatu, ei sen määrä.

Olisi hyvä, jos sitkeässä istuvat käsitykset vähärasvaisuuden terveellisyydestä voitaisiin viimein kitkeä pois. Rasva nimittäin ei ole se ongelma, vaan esimerkiksi rasvan laatu, epäterveelliset ruoanvalmistusmenetelmät sekä vihannesten ja hedelmien syönnin vähyys.”

Mitä margariinien käyttöön omassa kodissani tulee, niin ns. ”sininen Keiju (70 %)” löytyy jääkapista, koska se on vegaanista. Mutta leivän päälle käytän kyllä usein paljon muuta kuin margariinia, esim. hummusta tai vaikka pestokastiketta.

13 Comments

  1. Tuore ja kelvollisesti tehty leipä maistuu ilman päällyksiäkin. Olisiko leivän päällystäminen, varsinkin rasvalla, historiallinen jäänne ajalta, jolloin raskasta työtä tekevien oli syytä saada paljon energia ja voi maistui paremmalta leivällä kuin paljaaltaan.

    Itse syön leivän aina ilman mitään levitteitä.

  2. Musta ois ennenmminkin fiksua jättää ruokavaliosta pois se leipä (varsinkin jos se ei ole täysjyvää) ja säilyttää se rasva. Mutta kukin tietty tavallaan.

  3. Mitä vikaa leivässä on? Ihmiset ovat syöneet leipää aina sivilisaation alusta lähtien. Hyvin on pärjätty. Miksi leipä nyt yhtäkkiä olisi muuttunut vahingolliseksi?

  4. Kauraleipää ja Voimariiniä – anteeksi, siis Oivariiniä. Oli rasva sitten kovaa tai pehmeää, aivan sama, kunhan maistuu hyvältä. Olen kyllä kokeillut erilaisia levitteitä leivän päällä, mutta en ole havainnut mitään vaikutusta terveyteeni tai painooni. Välillä kannattaa toki kuunnella omaa kehoakin, eikä pelkkiä mainoksia.

  5. Minä siirryin joku vuosi sitten takaisin käyttämään margariinia kun tajusin etten saanut juuri mistään hyviä rasvoja (jotkut tietysti väittävät ettei margariineissakaan ole). Sininen Keiju on minun makuuni liian mautonta, syön yleensä 60 prosenttista vastaavaa mutta voisi kokeilla tuota Rainbow’ta, se kun on luultavasti aika edullinenkin. Minä syön suurimmaksi osaksi kuivatettua ruisleipää (Jälkiuunipaloja) ja ne olisivat vähän liian karuja minun makuuni ilman rasvaa. Ja jotenkin se rasvakin on syötävä.

  6. Ei leivässä sinänsä kai ole mitään vikaa, siinä ei vaan myöskään ole kovin paljoa mitään hyviä ravinteita (varsinkaan valkoisessa vehnäleivässä). Mutta jos siis olisi valittava rasvan ja leivän välillä, niin kyllä rasva on ihmiselle huomattavasti tärkeämpää kuin leipä (tai viljatuotteet yleensä).

  7. onkos se pesto vegaanista? mä en ole tavan markettivalikoimista löytänyt vegaanista pestoa.

  8. Kaikki (ruoka-)aineet myös vesi on myrkyllistä. Kyse on vain annostuksesta.

  9. Arkipäivän aktivisti

    Iloitsin myös tästä uutisesta. Minua eivät niinkään huolestuta vähärasvaiset rasvat (noin kirjoitettuna tuo kummallisuus tulee vielä paremmin esiin), vaan vähärasvaiset maitotuotteet. Vähärasvaisiin tai rasvattomiin jugurtteihin pistetään rasvan tilalta monia paljon haitallisempia aineita, ja esim. liivatetta, jota kasvissyöjänä en halua lainkaan käyttää. Ja sokerin määrähän noissa jugurteissa on paljon rasvaa haitallisempaa.

    Matin kanssa olen täysin samaa mieltä. Omaa kehoa kannattaa kuunnella ja noudattaa ensisijaisesti sen välittämiä viestejä. Tuntuu vain siltä, että monilta on oman kehon kuuntelukyky kadonnut.

  10. Minä syön rasvattoman jogurttini maustamattomana, siihen ei ole lisätty liivatetta tai sokeria tai mitään sellaista, maitoa vain ja bakteereja. Siihen lisään marjoja tai hedelmiä tai hilloa ja lopputulos on parempi kuin valmiissa jogurteissa ja aika terveellinen. Sokeria on kyllä minunkin marjoissani, en uskalla säilöä ilman mutta varmasti vähemmän.

    (ja minusta kunnon leivästä saatava kuitu on aika kätevä juttu)

  11. Omaa kehoa on hyvä kuunnella, mutta kolestrolin määrää ei kyllä pysty ihminen aistimaan. Eli jokin tolkku oltava.

  12. Rasvan suurin ongelma on se, että siinä tapaa olla aika paljon energiaa. Jos siis haluaa esimerkiksi painonhallintasyistä pienentää energiankulutustaan, joutuu usein leikkaamaan myös rasvojen osuutta siinä missä hiilihydraattienkin. Painoonsa tyytyväisellä ei ole erityistä syitä pelätä (hyviä) rasvoja.