Kulutusjuhla

Kirjastosta lainatut aineistot kotiinkuljetettuna?

wednesday 2. septemberta 2009 klo 7.25 kirjoittajana Mari Koo

Mace pohtii kirjastonkirjojen tilaamista kotiin. Hän toteaa Itellan maksikirjeen maksavan painosta riippuen 3,15 – 11.50 euroa. “Kotiin toimittamispalvelu ei asettaisi asiakkaita eriarvoiseen asemaan sillä tavallisia, kirjastosta noudettavia ja halvempia varauksia voisi silti tehdä ellei halua kirjoja toimitettavan suoraan kotiinsa. Tähän vetoaminen on silkkaa narinaa.

Periaatteessa tässä ei ole mitään uutta: kirjastot antavat jo valikoidulle osalle asiakaskuntaa kotipalvelua, eikä tätä toimintaa ole syytä lopettaa. Päinvastoin sen kysyntä ja toivottavasti myös resurssit kasvavat tulevaisuudessa, kun ne ihmiset joilla on kirjaston hyväksynä syy olla tulematta paikalle lisääntyvät. Tällaisia syitä ovat toistaiseksi olleet esimerkiksi vanhuuden tai ruumiinvamman tuoma huono liikkuvuus.

Yleisten kirjastojen aineisto on jo miltei poikkeuksetta lainattavissa (huom tämäkään ei ole mikään luonnonlaki), joten kotiin postittaminen muuttaa vain sitä, odotetaanko asiakkaiden tulevan paikan päälle kirjastoon tai lähettävän jonkun tutun sinne puolestaan. [- – -] Fillarilähetti kuljettaa paketin about kympillä. Tunnissa. Samoissa hinnoissa ja nopeuksissa liikkuu ravintolaruoan kuljetuspalvelu Gastronautti ja halvimmat pizzat on saanut kotiin veloituksetta siitä asti kun minä olin vielä nuori. Onkohan ennakkotapausta siitä, että joku lähettää fillarilähetin hakemaan kirjastosta teoksen jonka tarvitsee pian, mutta ei itse viitsi lähteä sitä hakemaan? Pitäisi ihan piruuttaan kokeilla!”

Be Sociable, Share!

Kommentoi