Kulutusjuhla

Verojen keräämisen moraalisesta pohjasta

Vaiheinen pohtii veronmaksunsa syitä: ”YLEn Uutiset kertovat Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio kokoamasta vahustenhoitoa koskevasta selvityksestä ja siitä uutisoidaan esimerkiksi seuraavasti: ”Vanhuksia sidotaan peteihin, heitä teljetään lukkojen taakse, he eivät pääse vessaan, kärsivät riittävän ravinnon puutteesta, kaatuilevat ja saavat paikoin liikaa lääkkeitä.” [- – -] Tällainen epäinhimillinen ja vähemmän ihmisarvoinen kohtelu pistää pohtimaan moraalisia ja ihmisoikeuksiin liittyviä peruskysymysiä maassamme. [- – -] Toinen kysymys on se miksi minä maksan veroja tähän maahan?
Verovarojen käytössä on kyse myös priorisoinnista ja jos se tarkoittaa käytännössä sitä, että heikommat ja puolustuskyvyttömimmät jätetään yhteiskunnan toimesta yksin, on moraalinen pohja verojen keräämiselle pudonnut pois.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Kauhistunut olen minäkin uutisesta. Sillä – siellä missä tällaista hoitoa on löydetty, pitäisi jo kiireen vilkkaa vastuulliset ylihoitajat olla lukkojen takana. Ja haluankin, että ehdottomasti sellainen hoitopaikka, jossa ei päästetä vessaan, jos vanhus itse kykenee sinne menemään, tuodaan julkisuuteen. Jos tällaisia löytyy, ne on saatava välittömästi pois toiminnasta.

    Ne kehitysvammaisten ja vanhusten laitokset mitä minä tähän ikään asti olen nähnyt, ovat täysin toista luokkaa. Käykääpä vaikka Roihuvuoren vanhustentalossa, Mariankodissa tai Rinnekodin asuntoloissa. Nyt pelkäänkin, että jos Suomessa yksikin esitettyjen virheiden paikka löytyy, niin kaikkiin muihinkin kohdistuu epäilys. Se ei ole oikein. Hyviä on valtaosa – ainakin minä uskon niin.