Kulutusjuhla

Käytettyjä latureita ei löydy kännykkäliikkeistä

Joku olisi tarvinnut väliaikaisesta kännykkälaturia: ”Joskus muinoin kaupoista saattoi ostaa ylimääräiseksi jääneitä käytettyjä latureita, mutta nyt niitä ei tässä kaupungissa ainakaan kolmessa liikkeessä myyty. Eivätpä ne liikkeet taida enää myydä käytettyjä puhelimiakaan. Uutta pitää olla, ja he, joille käytetty vielä kelpaa, eivät liikkeissä asioi, ja hankkivat puhelimensa sitten vaikka netistä.

Uusia latureita olisi ollut, 19 tai 15 eurolla, ja aivan turhaan isoon muovipakettiin pakattuna. Aika suolainen hinta minusta, pienestä perusvaraosasta, kun puhelimiakin saa nykyään alle viidelläkympillä. Tosin en minä uutta kuitenkaan ostaisi, kun käytettyjä on jo maailma täynnä. Onneksi useammat valmistajat ovat viimein siirtymässä standardimalliseen laturiin, mikä lisää uusiokäytettävyyttä.” (Mari Koo)

6 Comments

  1. Minä etsin taannoin laturia vanhanmalliseen Nokialaiseen. Uusikin olisi kelvannut, mutta ei, ei ollut oikeastaan missään kaupassa. Päädyin sitten semmoiseen osista koottavaan laturiin joka lupaa ladata monia erilaisia kojeita, mutta sepäs ei nyt toimikaan sitten uuden puhe-elimeni kanssa ollenkaan. Ilmeisesti vanhempaa käyttävälle ei enää kannata lisäosia tehdä.

  2. Kah, päädyin mietteineni tänne. Tulipa huomioitua ainakin se, että kun kännykkäliikkeiden ansaintalogiikkaan eivät käytetyt enää mahdu, kaltaiseni sukankuluttaja hakee palvelun sitten muualta.

    Mari, yksi pyyntö, jos sallit: trackback ois kiva. 😉 Tokihan itsekin voin käänteisen linkin lisätä, mutta periaatteessa tykkään trackbackin vastavuoroisuuden ideasta.

    (Onko Kulutusjuhlalla muuten jonkinlaista ”virallista” trackback / ”hei, lainasin tekstiäsi Kulutusjuhlaan” -politiikkaa?)

    • Hmm, laitoin kyllä trackbackin blogiisi, kun siellä oli mahdollista napata ja ylläpitopuoli ilmoittaa, että ”Päivitysilmoitus on jo lähetetty: * http://henkkoht.blogs.fi/2010/01/05/tuhlaajapojan-paluu-7698793/#
      Eli siis ilmeisesti jotain meni pieleen, jos sulle ei sitä näy (tai sit trackback on vasta matkalla).
      Yleistä linjausta ei ole, WordPress-blogeihin trackbackit menevät yl. automaattisesti. Jos trackback-osoite on helposti löydettävissä (kuten sun blogissa), niin sitten pyrin ne laittamaan. Muihin blogeihin, kuten Blogger, ilmoittelu on epäsäännöllistä ja tilanteen mukaan. En vain itse lähellekään aina ilmoita kommenttiosastolle, että linkkasin tähän. Kohteliasta se toki olisi, ja edistäisi Kulutusjuhlan ”markkinointia”, mutta ei sinällään ole ns. pakollinen osa blogietikettiä.

      • OK, kiitos selvennyksestä. 🙂

        (Olen yleisemminkin joskus tullut miettineeksi trackbackien käytön etiikkaa sekä siihen liittyen ”kohteliaan ilmoittamisen” ja toisaalta (kenties joissain yhteyksissä epätoivottavankin) ”linkkimarkkinoinnin” rajankäyntiä, mutta ei siitä nyt tässä OT:nä enempää. Pääsääntöisesti joka tapauksessa itse suhtaudun trackbackien kohtuukäyttöön positiivisesti.)

  3. Laturin hinta alihankkijalla on kuulemma 90 senttiä. Mielenkiintoista on huomata, että firmankin mukaan matkapuhelinlaturien standardointihankkeilla ”saattaa” olla vaikutusta myytyjen eli tuotettujen laturien määrään.