Kulutusjuhla

Turkistarhauksen vastustaja, joka käyttää minkkihattua

monday 22. februaryta 2010 klo 17.01 kirjoittajana Mari Koo

Kannatan turhistarhauksen kieltämistä: eläinten kasvattaminen pelkästään nahkansa vuoksi ei ole tarpeellista eikä nyky-yhteiskunnassa hyväksyttävää.

Silti olen tänä talvena kulkenut ahkerasti turkishattu päässäni. Kyseinen päähine (ilmeisesti minkkiä) on kenties isoäitini tai äitini vanha: olen sen joskus napannut haltuuni, kun se on kotikodin varastoista löytynyt.

Hattu on lämmin ja kivannäköinen, aikoinaan käsintehty. Se on kestävä kierrätysasuste, joka lojuisi käyttämättömänä, ellei olisi päässäni näillä pakkasilla.

Mutta viestinkö kannattavani turkistarhausta, kun käytän hattua? Onko tekopyhää vastustaa jotakin, jos arjessaan kuitenkin suostuu kulkemaan kuollut eläin päälaellaan?

Omatuntoni ei ole siis suuresti kolkutellut, kun kyse on erittäin käyttökelpoisesta perintövaatteesta, mutta tiedostan ristiriidan.

Onko tekoturkis sen parempi?

Samaa ristiriitaisuutta edustavat silti mielestäni jossain määrin myös tekoturkikset, erityisesti ne, joiden halutaan näyttävän aidolta turkikselta. Tekoturkiksethan tavallaan viestivät sitä, että turkis on hienoa ja tyylikästä.

Eikä perustallaaja katukuvassa edes voi aina erottaa, onko jokin somiste aitoa karvaa vai öljystä valmistettua tekoturkista.

Eli siis: jos päässäni olisikin tekoturkishattu perintöturkishatun sijaan, niin olisiko sillä mitään väliä? Tiettyä turkismyönteisyyttä sekä turkisten hyväksyttävyyttä sekin tavallaan viestisi.

Be Sociable, Share!

15 kommenttia kirjoitukseen “Turkistarhauksen vastustaja, joka käyttää minkkihattua”

  1. halo e says:

    Minäkin vastustan kettutarhausta, mutta kaapissani on aikamoinen salaisuus, jonka tässä tunnustan. Se on aikoinaan vuosikymmeniä sitten itse ostettu kettupuuhka. Ei voi käyttää (ei kehtaa) – eikä varsinkaan heittää poiskaan. Se on siis minulle jatkuva muistutus muuttuneesta maailmasta ja maailmankuvasta.

    Toisaalta en vastusta VANHOJEN turkisten ja nahkavaatteiden hyödyntämistä. Ei niitä voi heittää hukkaankaan ja mahdollisesti elukka on laitettu hengiltä jo ennen käyttäjän syntymää. 🙂

  2. Jokivaris says:

    Turkistarhauksesta olen periaatteessa samaa mieltä, sen lopettamisen keinoista ja aikajänteestä sitten en ainakaan innokkaimpien aktivistien kanssa lainkaan. Vanhojen jo olemassa olevien käyttöesineiden, myös turkisten, käyttäminen loppuun on pelkästään järkevää. Jos vanhan esineen eettisyydestä nykymittapuun mukaan joku herneen nekkuun vetää niin vetäköön.

    Itse törmäsin vähän samansuuntaiseen pääni sisäiseen ongelmaan, kun aloin jossain vaiheessa kiinnittää huomioita omistamieni esineiden valmistusmateriaaleihin sillä ajatuksella, että pyrin minimoimaan muovin määrää puun, metallin ja lasin eduksi. Kun esimerkiksi keittiöön on kuitenkin tullut hankittua jos jonkinlaista muoviesinettä, niin mietin aina välillä, että jos hankkiutuisi muoviesineistä eroon ja hommaisi vastaavat tilalle muusta materiaalista. Mutta sitten kuitenkin aina herään ja ymmärrän, ettei siinä mitään järkeä olisi, omaa mielenrauhaa se enintään palvelisi, kun ei enää tarvitsisi katsella ja käyttää niitä “epäekologisia” muoviesineitä. Suurin syy niiden välttämiseen on kuitenkin minulla niiden jonkinasteinen häviämättömyys, olen ymmärtänyt tilanteen olevan osapuilleen se, että yksikään tähän mennessä valmistettu muoviesine ei ole hävinnyt siinä mielessä kuin orgaaniset materiaalit ja metallit häviävät (= muuttuvat toisiksi hapettumalla tms. kemiallisesti ja palaavat kiertoon). Muovi vain jauhautuu mekaanisesti aina pienemmiksi hiukkasiksi ja jatkaa kulkuaan ympäristössä. Eli tästä näkökulmasta käyttökelpoisten muoviesineiden kippaaminen roskiin ennen aikojaan olisi täysin järjetön teko.

    Osaako muuten joku sanoa miten lasi käyttäytyy jätteenä tässä suhteessa, hajoaako se kemiallisesti vai vain mekaanisesti? Pikaisella googlauksella en löytänyt keksimilläni hakusanoilla tähän vastausta, lasin kierrätyksestä toki löytyy juttua.

    Eli käyttäkää toki vanhoja turkiksia, jos nyt ei ylpeästi niin ainakin häpeilemättä. Saattavathan nuo olla jopa peruja tarhauksen sijaan metsästäjän saaliiksi jääneestä luonnoneläimestä.

  3. Mari Koo says:

    Halo, haa, kettupuuhka! 🙂 Mutta joo, minun hattuni minkki on siis taatusti elänyt ennen kuin minä olin nähnyt vilaustakaan päivänvaloa. Pitänee joskus kysellä, jos äitini sattuu muistamaan ja tietämään päähineen alkuperästä jotain.

    Jokivaris. lasin en kyllä osaa sanoa mitään. EHkä joku on fiksumpi sen suhteen?
    Kodin muoviesineet ovat tietysti sikäli eri asia, että ne ovat vain kotona: minkkihattuni on päässä julkisissa tiloissa ja tarjoaa näin vastaantulijoille mahdollisuuden tulkita suhtautumiseni turkiksiin hyvinkin myönteisiksi. Muoviastioita harva varmasti katsoo paheksuen, mutta karvainen hattu voi sen jo aiheuttaa.

  4. halo e says:

    Lasihan kierrätetään Suomessa melko hyvin kierrätyslasiksi, että luulisin sen olevan tosiaan aika hyvä valinta muoviin verrattuna (jos tosiaan vie rikkinäiset sitten lasinkeräykseen). Siitähän tehdään ainakin uutta lasia ja lasivillaeristettä.

  5. Vaiheinen says:

    Oma suntautuminen turkistarhaukseen on selkeän negatiivinen.

    Katsotaanpas edellä esitettyjä kysymyksiä:
    “Mutta viestinkö kannattavani turkistarhausta, kun käytän hattua?”
    Viestit. Se kertoo sitä, että turkis on ok, kenties “tyylikäs” ja että turkiksen kantaminen on hyväksyttävää. Tästä voi myös johtaa sen viestin, että myös turkisten tuottaminen on hyväksyttävää.

    “Onko tekopyhää vastustaa jotakin, jos arjessaan kuitenkin suostuu kulkemaan kuollut eläin päälaellaan?”
    Varsin lähellä tällainen näkökulma tietysti on. Miten esimerkiksi yksityisautoilun vankka kannattaja voisi vaatia vankkoja ilmastopoliittisia toimia? Tietenkään yksiselitteistä tuo ei ole, mutta kyllähän se uskottavuuden vastustamiselta vie.

    “Jos päässäni olisikin tekoturkishattu perintöturkishatun sijaan, niin olisiko sillä mitään väliä?”
    Ei ole tuon viestin näkökulmasta. Jos en tietäisi mistä turkishattusi on peräisin (ts. en olisi lukenut tätä postaustasi), en pystyisi hattusi nähdessäni erottelemaan sitä, onko kyseessä uusi, kierrätetty, aito vai tekoturkis. Sillä, että itse tiedät mikä on asian tila, ei ole kovinkaan paljoa tekemistä sen kanssa, millainen mielikuva hatulla lähettämäsi viestin vastaanottajalle muodostuu. Etkä voine kaikille kertoa erikseen, että kyseessä on jotain muuta kuin aito jne. jne.

    IMHO. Miksi ihmiset haluaisivat näyttää karvaisilta? 🙂

  6. Mari Koo says:

    Vaiheinen, olet asian ytimessä, eli juuri tätä hain takaa: toiminnassani ja mielipiteissäni on tietty ristiriitansa 🙂 Hattua käytän, koska se on lämmin eli siis käytännöllinen (ja kieltämättä tykkään hatuista noin ylipäätään). Mutta alkuperänsä vuoksi kertoo minusta kuluttajana turkismyönteisyyttä, ja sitä samaa se kertoisi, vaikka olisi tekoturkis.

  7. Jonna says:

    Mun mielestä on pelkästään järkevää käyttää loppuun nurkissa pyörivät vaatteet ja tavarat, jos ne kerran on sinne tavalla tai toisella päätyneet. En itse ostaisi turkkia, mutta viisikymmenluvulla hankittu, osin jo haperustunut turkinpala palvelee mainiosti lapsen vaunuissa lämmikkeenä. En näe yhtään sen ekologisempana sitä, että olisi hankittu uusi lampaantalja palvelemaan samaa tehtävää.

  8. Anu says:

    Ainakin päätellen siitä, että maailman hiekkarannoilta löytyy kivimäisen pyöreiksi hioutuneita lasinpalasia, kuvittelisin, että lasi hajoaa mekaanisesti. Varmaksi en toki osaa sanoa.

    Mä en osaa nähdä tekoturkkeja kovin turkismyönteisinä, aika harvoin nimittäin näkee sellaisia tekoturkkeja, jotka yrittäisivät suoraan imitoida oikeaa. Aidosta turkiksesta taas ulkopuolinen ei pysty sanomaan, onko se uutena vai käytettynä hankittu (paitsi tietenkin vaatteen mallin perusteella voi arvailla).

  9. -stjtr- says:

    Minä tahtoisin nyt turkin. Lampaasta esimerkiksi, joka muutenkin syödään. Olen myös valmis käyttämään nahkahousuja (sitten kun painan 20 kg vähemmän) sekä nahkakenkiä. Hyväksyn eläimen kokonaisvaltaisen hyväksikäytön, sitten kun kerta ryhdytään käyttämään. En hyväksy eläinten tarhausta turhamaisuuden kustannuksella.

    Hyväksyn myös riistaeläimen nahkan ja lihan käytön. Syön lihaakin, vaikka enimmäkseen olenkin melkoinen kasvistelija.

    Suomessa on täysin perusteltua kulkea pakkasella turkki päällään, kunhan se ei ole tarhatun elukan tai uhanalaisen elukan nahkasta tehty “ylellisyysväline”. Mineen muutenkaan olen ylellisyyteen taipuvainen (paitsi että kyllä minut saa viedä kylpylään, hieroa, puleerata ja syöttää hyvää ruokaa – taidan joutua perumaan paljon sanomisistani). Nyt minulla on tekoturkis, joka kyllä ajaa asiansa, eikä kertakaikkiaan yhtään näytä oikealta, mutta on lämmin.

  10. Joku says:

    Minä taas olen näistä “signaaleista” ja niiden tulkitsemisesta ihan eri mieltä Vaiheisen kanssa. Omakin suhtautumiseni turkistarhaukseen on “selkeän negatiivinen”, määrittelemättä sitä nyt tässä sen tarkemmin, mutta se on mielestäni kokonaan eri asia kuin poliittisen suuntautumisen luotettava päätteleminen pukeutumisviestien perusteella. Oli aikomuksena kommentoida tätä jo aiemmin, mutta asia jäi joka tapauksessa sen verran vaivaamaan, että parempi kai edes nyt.

    Minusta nimittäin tuo Vaiheisen kommentin edustama suhtautumistapa, joka yleisemmin ilmaistuna on aika lähellä sitä ajatusta, että ihmisen pitäisi itse olla “lähes messias” tai “mahdollisimman kirkasotsainen” (kulloinkin käsillä olevassa asiassa) voidakseen “uskottavasti” kannattaa jotain poliittista toimenpidettä, on monien poliittisten ongelmien alku ja juuri, ja sellaisena hyvin ongelmallinen. Silloin keskustellaan ihmisten henkilökohtaisista ominaisuuksista, sen sijaan, että arvioitaisiin ajatuksia niiden omien ansioiden kautta, ts. tärkeää on silloin se, kuka sanoo, ei se, mitä sanotaan. (Arvatkaa muuten kaksi kertaa, miksi nimimerkkini on mikä on…)

    Kun kuitenkin jokainen ihminen on epätäydellinen, asiat on aivan liian helppo torpedoida kiinnittämällä huomio niiden esittäjien vikoihin, jos tämänkaltainen ajatus- ja toimintamalli hyväksytään (tai jos sitä jopa suositaan). Malliesimerkkejä ovat argumentit siitä, että demari ei saa käyttää kallista design-käsilaukkua, koska se tekee hänestä luokkapetturin, tai että ilmastolakia vaativa ei esimerkiksi saa omistaa autoa tai milloinkaan lentää etelään, vaikka kaikki muut niin tekisivät. (Esimerkit ovat valitettavasti todellisesta elämästä.)

    Tai niin kuin vuosikymmeniä sitten oli poliittisesti leimaavaa, mistä kaupasta ostit ruokasi. Tai miten rastat olivat kai joskus jokin poliittinenkin kannanotto, nykyään ne ovat (kai?) lähinnä kasa tukkaa. Onhan näitä esimerkkejä.

    (Tiedän sitä paitsi myös vankkoja yksityisautoilun kannattajia, jotka kuitenkin myös toivottaisivat tervetulleiksi fiksut ilmastopoliittiset toimet. Noin yleisemminkin, ihmiset ovat yllättävän valmiita yhteisiin ilmastopoliittisiin toimiin, mutta esteeksi muodostuu juuri tämä ihmisiin, ei varsinaiseen asiaan, pureva epäily siitä, ettei se naapuri kuitenkaan mitään tee. Jos vaikka tällainen ihmiseen liittyvä syy sitten usein “viekin uskottavuuden” tämän ihmisen esittämiltä ajatuksilta, niin – pitäisikö sen antaa niin tehdä?)

    Valinta on viime kädessä tehtävä sen välillä, onko politiikassa kyse yksittäisten ihmisten valintojen moralisoimisesta vai tasapuolisesti kaikkia koskevien linjausten hakemisesta. Oma kantani näiden välillä on selvä.

    *

    Siispä omia vastauksiani:

    Käyttökelpoisen käyttöesineen, oli se sitten turkishattu tai muoviastia, heittäminen hukkaan ennen aikojaan on minusta yleensä ottaen hupsua. Käytettäväksihän ne on tehty ja tarkoitettu, minusta niitä siis kannattaa huoletta myös käyttää, jos käyttöominaisuudet yhä ovat kohdallaan. Muovin osaltahan tätä “ongelmaa” tarkasteltiin John Websterin perheen Katastrofin aineksia -elokuvassa osuvasti ja valaisevasti – samaan aikaan sekä hauskasti että surkuhupaisasti, minkä tekijät itsekin totesivat. Katsomisen arvoinen tarina.

    Tekoturkiksen ongelma on minusta se, että se ei yleensä kai vastaa aitoa turkista tärkeimmältä ominaisuudeltaan eli lämpimyydeltään (tietyissä käyttötarkoituksissa myös kosteana) – vaikka -stjtr- omaansa ilmeisesti onkin tyytyväinen. Tämän vuoksi tekoturkiksessa tavallaan korostuu ominaisuutena nimenomaan turkis-wannabe-ulkonäkö, huonommin tai paremmin kopioituna, mikä (edelleen vain minusta) antaa aitoa turkista vahvemmin sellaisen viestin, että turkis olisi nimenomaan ulkonäkönsä vuoksi jotenkin “cool” ja “tavoiteltavaa”, eikä vain käyttöominaisuuksiensa puolesta tietyissä tapauksissa kätevää.

    (Samaa ulkonäkö versus käyttöominaisuudet -argumenttiahan käytetään perustelemaan myös sitä, miksi turkis lämpimänä kokonaisena käyttövaatteena on järkevämpi kuin turkis pelkästään ulkonäön vuoksi vaatteen reunaan lisättynä somisteena, jonka ainoa funktio on näyttää pörröiseltä.)

    Viestiikö ihminen sitten pelkästään turkishattua käyttämällä kannattavansa turkistarhausta? Ei minusta. Jos ihmiset haluavat tehdä toisistaan kovin pitkälle meneviä päätelmiä pelkän pukeutumisen perusteella, se on minusta tosiaan lähinnä heidän oma pulmansa, enkä ainakaan minä näkisi tässä omalletunnolle juuri syytäkään kolkutella. (Menneisyyttä ei voi muuttaa, sen voi vain muistaa – vaikka historiaa aina uusiksi kirjoitetaankin. Kerran tehty turkishattu on tehty, eikä sen nimenomaisen eläimen kärsimyksiä yhtään helpota, vaikka hatun heittäisi pois tai museoisi kaappiin.)

    Niin kuin Vaiheinen sanoo, viestiihän ihminen toki turkishattuun pukeutuessaan, että “turkiksen kantaminen on hyväksyttävää”. Mutta jos tästä menee varomattomasti johtamaan ajatuksen, että se sama ihminen myös kannattaa nykymuotoista turkistuotantoa ja kaikkea, mikä siihen kuuluu, niin tässä kohdassa mennään metsään.

    Jos siis minä en “tietäisi”, mistä Mari Koon turkishattu on peräisin – ja enhän minä sitä nytkään oikeasti “tiedä”, hänhän voi vaikka valehdella 😉 – niin en menisi vetämään hänen “turkisideologiastaan” juurikaan sen pidemmälle meneviä johtopäätöksiä, kuin että hänelle ei ainakaan ole ylitsepääsemätön ongelma esiintyä turkishattu päässä julkisella paikalla (enkä nyt tiedä, miksi pitäisikään olla).

    Yleisemminkin, minusta on aika yksioikoista tehdä ihmisten sisäisestä maailmasta kovinkaan pitkälle meneviä päätelmiä heidän ulkoisen habituksensa perusteella. Jos ihminen ajaa Audilla, teenkö minä siitä (voimakkaan) oletuksen, että hän on ihmisenä sitä tai tätä? No en tee. Sama koskee yhtä lailla liituraitapukua, rastoja, turkishattua, tai vaikka sitten sitä tekoturkista.

    (Vaikka ymmärränhän minä sen, että ihmisillä usein on luultavasti ihan sisäsyntyinen tarve luokitella toisiaan (meihin ja muihin, itseen ja toisiin, milloin mitäkin), vaikka sitten vähän huterammin perustein – kenellä enemmän ja kenellä vähemmän. Siihenhän sosiaalisen yhteenkuuluvuuden muotoutuminen perustuu. Myönnän totta kai, että itsekin aivan varmasti tietoisesti tai tiedostamattani luokittelen ihmisiä, mutta ainakin koitan olla hyvin varovainen siinä, mitä näillä luokituksillani teen.)

    No, minä nyt en ymmärrä näitä muotikoodeja muutenkaan, ts. miksi tänä vuonna pitäisi pukeutua siihen tai tuohon. Muoti vaihtuu, mutta tyyli ja tyylittömyys pysyvät. 😉

    Tulikin satuiltua tähän aika pitkästi. Jos joku viitsi tämän vielä lukeakin, nostaisin hänelle ehkä turkislakkiani, jos minulla sellainen olisi. Sitä, miksi ihmiset haluavat tai eivät halua näyttää karvaisilta en enää lähde spekuloimaan, siitä tulisi ihan oma romaaninsa…

  11. Helen says:

    Ai että oli hyvä kommentti “Jokulla” tähän (luin loppuun asti).

    Hieman rasittava on ajatus että jokaikinen tavara ja palvelu jota joutuu (usein pakostakin) käyttämään olisi aina vankka steitmentti, jonka perusteella muut voisivat tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä niitä käyttävän henkilön motiiveista. Eihän se nyt niin mene, aina ei kaikkea ole saatavilla, ja on joko valittava niistä, ehkä huonoistakin vaihtoehdoista mitä on, tai vaan oltava välittämättä.

  12. Anu says:

    Jokaikinen tavara ei ole statement, mutta turkis on – jo ihan hintansakin puolesta, mutta nykyään myös siihen liittyvien eettisten ongelmien takia.

  13. Vaiheinen says:

    Pari kommenttia nimimerkille joku.

    Ensinnäkin kommenttini on vastaus Mari Koon esittämiin kysymyksiin, ei esimerkiksi pohdintaa siitä, millaista poliittista kantaa turkis kenties viestiin. Nähdäkseni ei itsestään selvästi yhtään mitään. Poliittisen suuntautumisen päätteleminen edellyttää oletuksia, joita ei ole käytettävissä pelkän turkiksen käytön tai käyttämättä jättämisen perusteella.

    En tiedä miten kommenttini voisi lukea niin, että ““lähes messias” tai “mahdollisimman kirkasotsainen” (kulloinkin käsillä olevassa asiassa) voidakseen “uskottavasti” kannattaa jotain poliittista toimenpidettä, on monien poliittisten ongelmien alku ja juuri, ja sellaisena hyvin ongelmallinen.”

    Kuten kommentistani voi lukea, en ehdota, suosittele tai edes pohdi mitään “poliittista toimenpidettä” ellei sellaiseksi nyt haluta laskea sitä, että jokainen tekee omat moraalivalintansa sekä valintansa niistä viestimiseksi. “Lähes messias” jne. on perusteetonta tulkintaa sekin.

    Olennainen kysymys on oikeastaan se, onko meidän pukeutumisemme (tai käyttäytyminen yleensä) viesti ja jos on, niin millainen? Jos toimintamme ei ole viesti eettisistä valinnoistamme, niin mitä se on?

    Huomautan siitä, että turkikset ja niiden tarhaus ei ole ostoksena/hankintana sama asia kuin porkkanat tai vaikkapa kahvikupit. Keskustelu turkistarhauksen eettisyydestä on kestänyt nyt jo vuosikymmeniä ja tässä mielessä olen Anun kanssa samaa mieltä.

  14. Joku says:

    Palaan näin pääsiäisen kunniaksi vielä tähän ristiinnaulitsemiskysymykseen. (Pyydän anteeksi, jos joku pitää ilmaisuani tässä yhteydessä epäsopivana.)

    *

    Vaiheinen, tiedostin toki, että kommenttisi oli tarkoitettu vastaukseksi Mari Koon kysymyksiin. (“Poliittisella suuntautumisella” en luonnollisestikaan viitannut mihinkään puoluepoliittiseen katsantokantaan, vaan poliittiseen suuntautumiseen nimenomaisesti jossain yksittäisessä poliittisessa kysymyksessä, esimerkiksi siis turkistarhauksessa, tai vaikka mainitsemassasi ilmastopolitiikassa.)

    Aiemmin käyttämäni ilmaisu “lähes messias” voi kenties olla turhan värikäs tapa ilmaista asia, mutta minä en kuitenkaan ollut se, joka puhui tässä yhteydessä tekopyhyydestä ja sen arvioinnista oletettujen kulutussignaalien perusteella. “Varsin lähellä”, jos lainaan omaa ilmaustasi, sellainen tulkinta silloin on, että siinä arvioidaan juurikin ihmisen “moraalista integriteettiä” – siis “kirkasotsaisuutta”, tai millä termillä idean sitten haluaakin ilmaista.

    Toisin sanoen, jotkut ulkopuoliset arvioivat. Ja arviointihan suoritettiin tässä tapauksessa (vähintäänkin osittain) jonkin havaitun ulkoisen indikaattorin, esimerkiksi turkishatun, perusteella. (Kuten todettua, muitakin esimerkkejä tämänkaltaisesta “arvioinnista” on valitettavan helppo keksiä.)

    Minusta tässä jutussa ei tosiaan juurikaan ollut kyse turkistarhauksen hyväksyttävyydestä sinänsä. Siitähän Mari Koo paalutti oman näkemyksensä varsin selvästi jo jutun alussa, emmekä kai kumpikaan olleet tästä erityisesti eri mieltä. Lähinnä kyse kai oli toisten ihmisten motiivien tulkitsemisesta ja arvottamisesta.

    Olet siis (tietysti) täysin oikeassa siinä, että “turkikset … eivät ole ostoksena/hankintana sama asia kuin porkkanat tai vaikkapa kahvikupit”, mutta tätä en ymmärtääkseni kyseenalaistanut. Lähinnä kyseenalaistin hyppäyksen siihen yksiselitteiseen päätelmään, että turkisvaatteen kantaja pelkästään vaatetta kantamalla viestii myös kannattavansa nykymuotoista turkistarhausta, ja kaikkea, mitä siihen kuuluu (tai että vankka yksityisautoilija ei voisi vaatia vankkoja ilmastopoliittisia toimia) – sekä lisäksi sen, paljonko hyötyä tämänkaltaisista “intuitiivisista hyppäyksistä” varsinaista asiaa (turkistarhausta, ilmastopolitiikkaa, jne.) koskevalle poliittiselle keskustelulle on.

    Jospa kysyn näin – minkälainen statement on se, että sinä kerrot, mitä Mari Koo turkishattuaan käyttämällä viestii? Toisin sanoen kumman statement se on, sinun, vai Mari Koon? 😉

    Toimintamme varmasti on viesti muun muassa eettisistä valinnoistamme, tai yhtä hyvin valitsematta jättämisistämme, mutta se, miten luotettavasti (ja miltä pohjalta) muut näitä viestejä tulkitsevat, on minusta eri kysymys. Pitävien tulkintojen vetäminen toisten ihmisten valinnoista ja motiiveista niiden taustalla on riskialtista puuhaa, jossa mielestäni kannattaa olla aika varovainen – etenkin, kun ihmiset eivät aina välttämättä itsekään tiedä / tiedosta, mikä heitä missäkin toiminnassaan motivoi.

    (Se, mihin näitä tulkintoja on järkevää käyttää, tai mikä on niiden arvo, on tietysti vielä oma kysymyksensä.)

    Hatut ja myssyt, ylioppilaslakit ja tohtorinhatut, karvalakkilähetystöt, muotivirtauksia tuntemattomat pipopäät, ynnä muut, voi näitä päähineisiin lastaamiamme kulttuuristen merkitysten kasautumia… Pää on merkityksistä raskas ruumiinosa. 😉

    *

    Anu, mielelläni kuulisin, jos sinua huvittaa täsmentää, minkälainen / minkäsisältöinen statement turkisvaatteen kantaminen sinulle on, ja mikä erityisesti on hinnan merkitys siinä. Aprikoin, mahtaako ajatus hinnasta statementtina liittyä taloustieteelliseen ylellisyyshyödykkeen ideaan.

    *

    Ja Helen, kiitos.

    *

    Hyvää pääsiäistä kaikille tasapuolisesti. 🙂

  15. Mari Koo says:

    Palasin aiheeseen näin kolme vuotta myöhemmin, kun Saara kirjoitti omassa blogissaan aiheesta hyvin ja syvällisesti.

    “Mitäkö itse tekisin jos käsiini kulkeutuisi käytetty, sopiva turkisvaate? Käyttäisin sen loppuun, sillä tälläkin kertaa muotibloggarilogiikassa on totuuden siemen, aivan niin kuin kirpputorit ylipäätään ovat periaatteessa mainio keksintö. Yrittäisin kuitenkin muokata turkin sisäturkiksi tai löytää muun tavan käyttää se loppuun mahdollisimman huomaamattomasti. En missään tapauksessa rakentaisi sen ympärille mahdollisimman sieviä asukokonaisuuksia, sellaisia jollaisten näkeminen voisi saada kanssaihmiset pitämään turkisasua hyvännäköisenä. Näyttävä turkiksen tai tekoturkiksen käyttö nimittäin ilmentää sellaista esteettistä käsitystä että kuolleet eläimet näyttävät hyvältä. Ja niin kauan kuin esteettisyys liitetään turkikseen, turkiksille on myös kysyntää”

Kommentoi