Kulutusjuhla

Sisustusohjelman pieni pintaremontti taitaa olla selvästi väitettyä kalliimpi

Benrope epäilee tv-ohjelman kustannuslaskemisessa ”pieniä” virheitä. Pientä pintaremonttia -ohjelmassa budjetiksi oli mainittu 3000–4000 euroa ja Benrope päätti tutustua netissä suunnitelmaan tarkemmin. Jo pelkät suuremmat hankinnat veivät edullisimmillaankin yli 3000 euroa: ”Lisäksi noin tusina valaisinta, uudet kaakelit lattiaan, seinät maalattu, pannuhuone kätketty verhoilla, vaijerit niitä varten, spottivalaistus kattoon, alumiinireunainen peili, naulakot, koristeikkuna, wc-paperiteline, pyyhkeet ja muita tekstiilejä, pyykkikori ja teline, uusi ovi, jolle sahattu uusi aukko, tv-taso, sohvapöydät, jakkarat, valokuvataulu, baarituolit, mattoja ja kahvipöytä.

Valaisimia on niin paljon, että niiden lamppuihinkin kulunee 50 euroa, ehkä enemmän. Jos lasketaan jäljelle jäänyt raha tasan kaiken muun kesken, käytettävissä on alle 20 euroa per esine, mikäli kaakelointi on laskettu yhdeksi esineeksi.

Työn osuutta ei ole laskettu vielä lainkaan.

Jokin tässä ei nyt täsmää. Vaikka kaikki tavarat olisivat vuokrattuja, varsinaiseen oikeaan remonttiin on jäänyt varsin vähän valuuttaa ja hintaa nostettiin silti 10 000 euroa.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Eikös tuossa ohjelmassa käytetä lainattuja tavaroita ja huonekaluja? Eli koko summa itse remonttiin, irtaimeen ei yhtään.