Kulutusjuhla

Kulutus raikaa suomimusassa

saturday 5. juneta 2010 klo 11.08 kirjoittajana Mari Koo

Monet suomalaiset nykyrunot ja laululyriikat ovat kulutuskriittisiä, oli kirjoittajana sitten räppäri, rokkari tai romanttinen runoilija. Siis vaikka Asa, Ismo Alanko tai Jukka Poika.

Yksi pitkän linjan yhteiskuntatarkkailija on Jarkko Martikainen, jonka teoksen “Yhdeksän teesiä” (2008, Like) lainasin kirjastosta.

Esimerkkinä nyt yksi pätkä Martikaiselta eli lainaus kirjoituksesta “Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa”.

Omistamisesta on enimmäkseen pelkkää riesaa.
Tavaroita tulisi olla
kiillottamassa, korjaamassa
huoltamassa, pyyhkimässä
ja mikä vaivalloisinta
suojelemassa.

Ja useat tavarat hankitaan koska
kaikki tuntui silläkin hetkellä
niin valtavan tyhjältä.

Onneksi tässäkin mielessä
jokaiselle on jotakin
henkilökohtaista
enemmän kuin pelkkä tavara
jolloin omistajuus on onni, ei vitsaus
ja sellaisen äärellä
on miltei pyhän äärellä.

Jos saisin käyttöoikeuden asua talossa
jossa rutiköyhänä lukisin
kirjahyllyn kirjoja
soittaisin toisen omistamia soittimia
nukkuisin vuoteessaan
ja söisin pöydässään
siihen hetkeen saakka kun hengittäminen loppuu
en kaipaisi omistusoikeutta
mihinkään materiaan.

Pitäisi alkaa kerätä johonkin yhteen kulutusta pohtivia suomibiisejä. Selvästi jonkinlaisen Kulutusjuhlan Spotify-soittolistan paikka! Onkohan jollakin mahdollisesti jo alkua tällaiseen? Tietysti saa myös vinkata biiseistä!

Be Sociable, Share!

6 kommenttia kirjoitukseen “Kulutus raikaa suomimusassa”

  1. wind-up toy says:

    Biisivinkkinä voisin heittää Stam1nan Pakkolasku. Toki uusin lätty Viimeinen Atlantis on kritiikkiä täynnä, mutta tuo biisi viittaa eniten juuri kulutukseen.

  2. Joku says:

    “Vaimo älä ole onneton
    meillä melkein kaikki laitteet on
    jotka kehitys on tuonut tullessaan
    vaikka kaikki eivät niistä piittaa.

    … ”

    (Klassikko kehiin, tietysti, onhan tyylilajini nykyisin captain obvious.)

    *

    Mitä runoon tulee, ei riitä kiillottaminen, korjaaminen, huoltaminen, pyyhkiminen, eikä edes suojeleminen. Jo siitä on riesaa, jos haluaa fiksusti eroon tavaroistaan.

  3. Mari Koo says:

    wind-up toy, erinomainen valinta!

    Joku, tuo on todellakin klassikko, jota on joskus Kulutusjuhlassakin soiteltu 🙂

  4. Polga says:

    Yup ja Tavaroiden taikamaailma:

    Hyvää päivää, minä olen supermarketopas Ken!
    Sinä kysyt mistä onnen löytää, minä kerron sen:
    mainioilla ostosvainioilla onni asustaa,
    oi sitä, joka onnen saa: paketteihin turvalukon taa
    sen kaiken kätkee hän
    ja ilosta itkahtaa…

    refrain:
    Tavaroiden taikamaailma
    seikkailuun kutsuu sinua!
    Jos johdatus tänne toi
    et enää koskaan tahdo pois.
    (niin ei tehdä voi…)

    Sport-osastolla parannella voi jäseniään:
    herra hankkii rumalle rouvalleen kauniin irtopään,
    sata neliötä saunaa, sellofaanisängyt lauteilleen,
    leipää ja liput sirkukseen, kaiken tuon kuin tyhjää vaan!
    Ja sitten toistamiseen
    Rooma poltetaan…

    refrain

    Tuotetta, jota et ainakin kerran elämässäsi tarvitse,
    ei ole – ainakaan ei meilläpäin
    siis ota kärry ja laula näin:

    refrain

  5. Vale says:

    Ensihätään mieleen tulee Ismo Alangon Kamaan ja tavaraan. http://lirama.net/song/247124

  6. Tiina says:

    Ja Jenni Vartiaisen uudelta levyltä biisi “Eikö kukaan voi meitä pelastaa” menee näin:

    Meil on liikaa kaikkee, mutta sä tahdot vaan lisää vielä
    Vanha täytyy vaihtaa uudempaan
    Enkä oikein pysy kärryillä uusissa kuvioissa
    Ootan milloin itse mennä saan

    Joskus kauan sitten sulle kelpasi se mitä meillä jo on tässä näin

    Jos etsit mua, niin täällä oon
    Ja jäänyt kaiken roinan alle ahdinkoon
    Hei missä oot, kun auttamaan et ehdi
    eikö kukaan voi meitä pelastaa?

    Sisustukseen sopis, että mä oisin ees vähän hoikempi
    Sellainen kuin olin ennen
    Miten tässä kävi niin, että kun haaveet toteutuivat
    Elämääni enää tahdo en

    Joku päivä kilpajuoksu loppuu, eikä olekaan voittajaa ollenkaan

Kommentoi