Kulutusjuhla

Suomesta puuttuvat kunnon puistot

Joutilaita hetkiä -blogissa kaivataan Suomeen puistoja, joihin voisi ottaa mallia esimerkiksi Kiinasta: ”Suomessa ei ole hyviä puistoja. Suomalainen puistoarkkitehtuuri on enemmänkin tyyliä ”jalkapallokenttä jossa on muutama puu keskellä”. Tätä nurmikkoa sitten halkoo hiekkatiet, jotta ihmiset voisivat mahdollisimman nopeasti kulkea alueen läpi. Jotta puistoa voisi ylistää löytyy sieltä sitten kukkaistutus ja patsas.

Sellaisia me kutsumme puistoiksi: parin tien väliin jätetty nurmikkopläntti jossa on muutama kukkapenkki. Tällaisia ”keskuspuistoja” on liikaakin. [- – -] Kiinan rakennusarkkitehtuuri on ylellistä ja silmiä hivelevää: estetiikkaan on panostettu paljon, jo vuosituhansien ja se näkyy. Pienissä huvimajoissa voi istahtaa ja antaa maailman vaan olla silleen.

Siellä puistot ovat tietyllälailla ”orgaanisia”, kuin japanilaiset teepuutarhat. Niissä yhdistyy luonnon villiys hallittuun suunnitteluun.” (Mari Koo)

4 Comments

  1. Ihan kaunis ajatus, ja toimii varmaan totalitaarisessa valtiossa. Suomessa tietysti niihin huvimajoihin ei voisi istahtaa, koska ne olisivat täynnä ryyppyseurueita/ulosteita/rikottuja pulloja jne. Ja tuskin olisivat tägeineen muutenkaan mikään puiston kaunistus. Pahoittelen inhorealismiani…

  2. Niinpä! Kiinassa on vuosisatoja vanha puutarhakulttuuriperinne, meillä noin sata vuotta ja vähän risat. Toki meillä on ollut myös komeita puistoja, mutta niiden ylläpitäminen on niin kallista ettei julkisella sektorilla ole enää varaa pitää niitä. Sitä paitsi, me olemme metsä kansaa, joka ei edes osaa puistoja arvostaa siinä mittakaavassa kuin perinteisimmissä puistomaissa. Useissa Suomen kaupungeissa on kuitenkin aivan hyviä, kauniita, huolella rakennettuja ja ylläpidettyjä puistoja. Silmät auki ja ne löytyy.

  3. Valitattavan usein Suomen puistot todella on viherkenttiä parilla puulla ja se hiekkatie halkomassa sitä. Vaikka rahaa ei kovin paljoa olisi niin eikö puistoon voisi vaikka istuttaa enemmän puita ja vähentään sitä nurmikkoa? Kyllähän sen nurmikon hoitokin vaatii rahaa (jotkut sanovat sen olevan erityisen kallista puuhaa). Istutuksissakin voisi käyttää vaikka perennoja jolloin niitä ei joka vuosi tarvisi istuttaa uusiksi? Ylipäätään rönsyileväpää eikä niin tiukkaa ja kulmikasta. Paljon penkkejä joissa istua myös siellä keskellä eikä vain hiekkatien vieressä pari levähdyspaikkaa mummoille. Jos nyt ei ihan noihin kiinalaisiin tyyssijoihin päästä niin miten olisi edes englantilainen? Sielläkin puistot on paljon rennompia kun täällä jossa nurmikolle tallaamista katsotaan pahalla.

  4. Suomessa voisi ryhtyä kunnioittamaan kunnolla meidän omaa luontoa: puistoista niittyjä nurmikenttien sijaan. Niittyjä täällä oli pilvin pimein vielä 60 vuotta sitten, nyt ei löydy missään. Niihin syntyy luontevasti kulkureittejä kun kukkaloistoa tallotaan. Nurtseja toki voi jäädä sinne tänne, mutta luonnollisuus olisi aika kova juttu. Kerran vuodessa niitto ja niitetyn tavaran keruu pois riittäisi. Olisi muuten aika paljon halvempaa ja saataisiin ihan luonnostaan kukkaloistoa ja perhosia. Ja vielä voitaisiin pelastaa aikamoinen määrä uhanalaisia lajeja.