Heidi miettii lapsuuden vaikutuksta nykyiseen kulutukseen: ”Siihen kuinka lapsena omat vaatteet hävettivät. Minulla oli koulussa liian paksut vaaleanruskeat sukkahousut, jotka myttääntyivät säärien kohdalle. Muistan vieläkin kuinka luokkakaveri kysyi miksi pidin niin paksuja sukkahousuja, en kehdannut sanoa, että ne olivat ainoat. Pihan lapset nauroivat rikkinäisille pikkuhousuilleni, jotka paljastuivat kun hameenhelma heilahti leikkiessä. Kun toivoin jotain lahjaa sain melkein mitä toivoin, mutta joko halpisversion tai jotain käytettynä ostettua. Kun sain ensimmäiset uutena ostetut kaunoluistimet lahjaksi, niin nukuin nuo ihanuudet vieressäni.
Nyt oivallan miksi en ole intohimoinen kirppari-ihminen ja pidän liiaksi uusista vaatteista. En lapsena saanut nauttia kuluttamisen autuudesta. Nykyisin saan siitä lyhytaikaisen nautinnon, joka helposti kääntyy huonoksi omatunnoksi. ” (Mari Koo)
Zepa
Jaha, mä olen kiertänyt tuota samaa rataa, mutta päässyt onneksi jo yli lapsuuden vaatepuutteiden korvaamisesta ja olen taas järkevillä linjoilla siinä kohtaa. Niitä muita puutteita kyllä yritän korvata edelleen enemmän tai vähemmän tietoisesti… ei mulla siis VAHINGOSSA ole esim. barbinukkea ja valkoista pupua 8->
Vanhemmat, antaka pennulle tarpeeksi kamaa ettei siitä tule katkeraa sikahullua korvaajaa aikuisena! ;-