Kulutusjuhla

Luukku 20: Työmatka virastoon

Kaksikymmentäneljä urputusjoulukalenterin luukkua on paljon, etenkin kun urputuksen aiheita on vain yksi. Luukkujen suuren määrän vuoksi olen joutunut kulkemaan muutamia itselleni vieraita sivupolkuja, mutta koitan nyt lähestyvän joulun alla palata itse asiaan, kulutusyhteiskuntaan.

Tarvitsemme mahdollisimman paljon rahaa kuluttamiseen, siksi teeme työtä, tarkemmin ottaen käymme töissä. Työnteko kun yleensä vaatii fyysistä läsnäoloa. Tämän vuoksi työmatkaliikenteen sujuvuus, eli yksityisautoilu, on tärkeä asia. Osa tekemästämme työstä on toki fyysistä ja vaatii tiettynä aikana tietyssä paikassa olemista, mutta samanaikaisesti monen suomalaisen työ tuntuu enemmän tai vähemmän keskittyvän ajasta ja paikasta riippumattoman byrokratian pyöritykseen, byrokratiastrategiakonsultoinnista byrokratian suunnitteluun ja toteutukseen.

Minä laitan yhtäläisyysmerkit byrokratian ja epäluottamuksen välille. Jos voisimme luottaa toisiimme, emme juuri tarvitsisi byrokratiaa. Epäluottamusta käytetään kaikkialla, kaikkien organisaatioiden kaikissa kerroksissa, mutta eniten ihailen epäluottamuksen mestareita, virastotaloja. Virastotalon tehtävä on satojen, jopa tuhansien työntekijöidensä voimin valvoa ja monimutkaistaa arkeamme. En ota kantaa epäluottamuksen tarpeellisuuteen, mietin vain virastotalon rakennetta: Se muistuttaa tietokonetta. Sen osastot toimivat komponentteina ja lomakkeet toimivat komponenttien välisinä viesteinä. Virastotalon työntekijät toimivat tietokonetta käynnissä pitävänä sähkövirtana.

Ensimmäiset ihmistietokoneemme on rakennettu jo satoja vuosia sitten, jonka jälkeen niitä on jatkokehitelty. Kun olemme kokeneet tarvitsevamme lisää epäluottamusta, olemme rakentaneet lisää seiniä ja täyttäneet niiden väliset tilat uusilla työntekijöillä. Emme lukuisten lisäysten jälkeen enää ymmärrä miten rakennelmamme toimivat emmekä siksi uskalla lähteä kehittämään, saati sitten purkamaan niitä.  Vuosisatojen aikana syntyneiden epäluottamusaparaattiemme massiiviset rakenteet ovat toki upeita ja niistä löytyy paljon kauniita yksityiskohtia, mm. mielenkiintoisia lomakkeiden numerointilogiikoita. Valitettavasti kauneudella on kuitenkin hintansa, ihmistietokoneet nimittäin kuluttavat paljon energiaa, ainakin työmatkojen muodossa. Ihmistietokoneet kun poikkeavat tavallisista tietokoneista siinä, etteivät ne kykene toimimaan tietoverkossa. Koko Suomen mittakaavassa käytämme kaikkialle ulottuvan epäluottamuksen ylläpitämiseen järjestelyjä, jotka kuluttavat yhteensä miljoonien ajokilometrien edestä energiaa päivässä. Lumesta auratut tieverkostomme täyttyvät joka aamu ihmistietokonesähköparistoilla, matkalla pumppaamaan lisää epäluottamusta yhteiskuntaan.

Epäluottamus, etenkin epäluottamuksen jakaminen on mielenkiintoinen asia, koska sen on tarkoitus vain pelotella. Maailma toimii pääasiassa kuten olemme sopineet, joten suuri osa kaikesta byrokratiasta on käytännössä turhaa tai ainakin turhan monimutkaista. Toisaalta meillä ei ole tarvetta ottaa selvää kuinka paljon yksinkertaisemmalla byrokratialla tulisimme toimeen: Meillä on riittävästi halukkaita ja polttoainettakin löytyy pitämään ihmistietokoneemme nykyisenlaisina. Uskallan väittää, että teemme vuosittain satojen tuhansien työvuosien edestä sellaista työtä, millä ei ole mitään tarkoitusta. Mitä jos tämä tämä työ vaihdettaisiin vaikka oluenmaisteluun? Olut on yksi ekologisimmista elintarvikkeista ja lähikapakka löytyy kävelymatkan päästä, tai jos ei löydy, niin kotonakin on mukava tissutella. Suosittelen yhteiskuntaa näkemään edut: Miten se voisi olla huonompi vaihtoehto kuin tarpeettoman työmatkan ajaminen, merkityksettömien numeroiden hiki hatussa Järjestelmään syöttäminen ja töiden jälkeen väsyneenä palkkarahojen turhaan tavaraan tuhlaaminen?

4 Comments

  1. ”Olut on yksi ekologisimmista elintarvikkeista”, kirjoitti palstan pakinoitsija.

    Myönnän olevani armoitettu oluen ystävä, mutta tuo väite kuulostaa jokseenkin perustelemattomalta. Eri lähteet sanovat oluen valmistukseen kuluvan 7-10 litraa vettä yhtä olutlitraa kohti ja siinä tuskin on mukana ohran ja humalan viljelyyn kulunut kasteluvesi. Valmistusprosessissa käytettävä vesi on oltava puhdasta juomavettä, jonka globaalia arvoa ei lie syytä vähätellä. Oluen kulutuksen hiilijalanjälkeen täytyy laskea mukaan vielä mallastuksen ja panimotoiminnan energiankulutus, mitkä eivät ole ihan vähäisiä, sekä jakelu ja anniskelu.

    Jos pakinan sanoma tuetaan virheellisiin perusteluihin, se kyseenalaistaa koko tekstin uskottavuuden. Mutta mitäpä pienistä, kunhan herättää ajatuksia.

  2. Vaikka nyt ollaankin pahasti sivussa varsinaisesta, varsin osuvasta, urputuksesta, todettakoon että MIPS-lukuja vertaillessa on toki otettava huomioon erilaiset kulutusmäärät. Olutta saatetaan kuluttaa useitakin kiloja kerralla, muita taulukon tuotteita harvemmin.

  3. Myös tuo itse työmatkojen sujuvuuden alleviivattu tärkeys (eli fyysisen läsnäolon välttämättömyys) tietysti perustuu epäluottamukseen, byrokratiaan byrokratiassa. (Odotan, kenties turhaan, sitä aikaa, jona sähkö kulkee langattomasti, vailla tarvetta tämän koneen elektronien fyysisille kehille ja valtaväylille.)