Viimeisen noin 16 vuoden aikana haltuuni on päätynyt varmaan parisensataa cd-levyä. Mutta hyvin harvoja niistä olen tarvinnut viime vuosina, sillä lähes kaikki olen siirtänyt tietokoneelle ja niitä, joita en ole siirtänyt, en ole edes halunnut kuunnella. Ja lisäksi vielä uudet musiikinkulutustavat, kuten Spotify, ovat minimoineet levyjen käytön.

Nyt tuli aika päästä levyistä eroon. Kävi ilmi, että helsinkiläiseen levyjen osto- ja myyntiliikkeeseen on turha tuputtaa esimerkiksi valtavirtaa olevaa suomalaista rock- tai popmusiikkia. Sitä liikkuu niin paljon, että levyt eivät kelpaa. Olin myös sen verran hidasliikkeinen, etten tajunnut ryhtyä kauppaamaan levyjäni esimerkiksi Huuto.netissä ajoissa ennen muuttoa.

Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi tuntui jäävän levyjen vieminen hyväntekeväisyyskirpputorille.

Onneksi kuitenkin kaveri vinkkasi Facebookissa, että tarjoa levyjä nuorisotalolle. Soitin siis nuorten toimintakeskus Happeen Sörnäisiin ja kysyin, ottavatko levyjä vastaan. Sanoivat, että toki otetaan ja tuo vain tänne.

Kuskasin siis ison repullisen levyjäni sinne, missä niistä on oletettavasti huomattavasti enemmän iloa kuin omassa hyllyssäni.

Kannattaa siis kysellä oman alueen nuorisotaloista ja miksei myös muista vastaavista tiloista, jos niissä olisi käyttöä tarpeettomille tuotteille.