Veloena matkailee Intiassa ja kirjoittaa tinkimisestä: ”Olen itsekin huomannut, että jos kaupungissa on supermarket, jossa ruoan hinnat on präntätty hyllynlaitaan, suosin sitä paljon mieluummin kuin katukauppiaita ja kauppahalleja, joissa hinnat ovat myyjän päässä ja suhteessa asiakkaan kuviteltuun ostovoimaan. Valkoisen ihon ostovoima taas kuvitellaan täällä aivan oikein kohtuuttomaksi paikalliseen tasoon nähden. Ja hinnat sanotaan siitä vielä paljon, paljon yläkanttiin, koska asiakkaan odotetaan kuluttavan aikaa tinkaamiseen.
Miten sinä jaksat tinkimistä, kysyy yksi matkaystävä, joka tilittää samaan hengenvetoon olevansa aivan lopussa sen kanssa, että joka ikisessä ostossa on rähistävä, osoitettava mieltä ja lopuksi teeskenneltävä, ettei tarjottu palvelu kiinnostakaan, ja jos huonosti käy, laputettava sen jälkeen seuraavan vastaavan kauppiaan luo ja toistettava näytelmä. Hämmästyn kysymystä ja toisen käsinkosketeltavaa ahdistusta. En minä tinkaa, vastaan. Yksinkertaisesti kieltäydyn siihen menemisestä.
Tuntuu, että osalta täällä matkustavista katoaa suhteellisuudentaju siihen, millaisia summia tingaten voisi saavuttaa. Laskeskelimme huviksemme, ystävän kysymyksen liikkeelle tönäiseminä, paljonko olisimme voineet säästää täällä tingaten. Arvio oli parikymmentä euroa. Ja olemme matkanneet yli kuukauden. Asiat eivät täällä ole kovin hintavia valkoisen ihon verolla korotettuinakaan. Niinpä olemme huvittuneina maksaneet tuplahinnan ananaksesta tai mosambeista. Meille se ei oikeasti ole juuri mitään, myyjälle iso potti. Olen itse vielä ajatellut sitä päiväsakkotyyliin: kun tienaa enemmän, on varaa maksaa enemmän ruoistaan, ja sitäkin voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelynä.” (Mari Koo)
jkn
Itse asiassa Intia on tuossa suhteessa helpompi kuin moni muu kehittyvä maa, koska kaikissa pakatuissa tuotteissa on valmiiksi präntättynä hinta (MRP=maximum retail price), joka sisältää kaikki verot. Joten vesipullo maksaa niin monta rupiaa kuin etiketissä lukee, enempää ei tarvitse maksaa. Palvelut ja pakkaamattomat tuotteet ovat tietysti aivan eri asia, niissä sitä tinkimistä saa harrastaa sydämensä kyllyydestä.
Jyri
Hilpeää kaksoistandardointia.. Jos täällä kauppias määrittäisi hinnan ihonvärin mukaan niin auta armias millaisen metelin siitä kaikki nostaisivat. Jos sama tehdään toisaalla ja toisessa kulttuurissa niin siihen suhtaudutaankin yks kaks ihan oikeudenmukaisena juttuna 😉
Henna
Kyseinen kirjoittaja ei nyt ihan ole tajunnut että Intiassa tinkiminen on maan tapa, niin siis KUULUU monissa paikoissa tehdä. Tinkimättä jättäminen on suunnilleen yhtä älytöntä kuin jos menisi Anttilaan ja maksaisi siellä tuotteesta tuplahinnan. Ei siinä ole kyse mistään muutaman sentin/euron säästöstä vaan erilaisesta kaupankäyntikulttuurista, mutta minkäs teet jos paikalliset tavat on niin ”rasittavia” ettei turisti millään jaksa lähteä niihin mukaan…
Joku
Niin, eiköhän ole kuitenkin aika selvää, että kirjoittaja on kyllä ”tajunnut”, ihan täsmälleen, mikä on ”maan tapa”, hän vain valitsee olla noudattamatta sitä.
Minua kyllä mietityttää (paremman sanan puutteessa, ”ihmetellä” en enää viitsi) tässäkin yhteydessä ihmisten vaihteleva alttius hyväksyä jotkin tietyt ”tavat” (mitä ja minkä maalaisia tapoja ne sitten ovatkaan) mahdollisesti juurikaan niitä kyseenalaistamatta, ts. vain siksi, että ne ovat tapoja. ”Näin on aina tehty.”
Ne ovat vain tapoja, eivät absoluuttisia totuuksia – se, mitä KUULUU tehdä, on sopimuksenvaraista. Jos nyt pysytään tässä esimerkissä, minusta ei esimerkiksi ole lähtökohtaisesti mitenkään älytöntä mennä Anttilaan ja maksaa jostain tuplahinta, jos niin haluaa tehdä – toisin sanoen jos siihen on joku syy. 😉
Matti
Maassa maan tavalla, paitsi persukammoisessa Suomessa?